Vuosi 1968 taitekohtana

Mark Kurlansky: 1968 – Vuosi joka vavahdutti maailmaa
Like 2008, 480 s.

Teksti: Kalevi Suomela

Kirjoitin Ydin-lehden viime vuoden viimeiseen numeroon kolumnin otsikolla ”Vuoden 1968 jälkeen”. Halusin siinä sanoa, mikä mielestäni oli suomalaisittain vuoden 1968 syvällisin merkitys: se oli taitekohta. 1960-luvulla näkyvän hegemonian yliopistomaailmassa oli saanut antiautoritaarinen, kansainvälis-poliittisesti sitoutumaton, New Left -henkinen ja emansipatorinen vasemmistolaisuus. Sitten tuli vuosi 1968 ja elokuussa Tshekkoslovakian miehitys.
Sen jälkeen Suomen opiskelijaliikkeessä hegemonia vaihtui nopeasti. Liike säilyi – jos mahdollista entistä laajemmalla kannatuksella – vasemmistolaisena, mutta sen näkyvin osa muuttui nyt pahimmalla mahdollisella tavalla autoritaariseksi samastuen ideologisesti marxismi-leninismiin ja poliittisesti Neuvostoliiton johtamiin ”maailman rauhan ja edistyksen voimiin”.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen ”taistolainen” opiskelija- ja älymystöliike oli kummajainen. Muualla Euroopassa (ja koko ns. läntisessä maailmassa) 1970-luvun opiskelijaliikkeessä ja laajemmin intellektuaalisessa vasemmistolaisuudessa hegemonia säilyi Neuvostoliittoon ja neuvostomaxismiin kriittisesti suhtautuvilla järjestöillä ja intellektuelleilla.
Suomen opiskelijaradikalismin taistolaistumista voi yrittää selittää Suomen sodanjälkeisellä ulkopolitiikalla. Suomihan harjoitti – toisin kuin muut Länsi-Euroopan maat – aktiivista ystävyyspolitiikkaa suhteissaan Neuvostoliittoon. Se oli Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittista realismia – viisasta konjunktuureista riippumatta. Jos selitys pätee, niin sitäkin suurempana voi pitää suomalaisten ”intellektuellien petosta”, jotka eivät osanneet pitää erillään ulkopoliittista ystävyyttä ja ideologista samastumista. Parempi selitys saattaakin olla intellektuaalisen perinteen ohuus ja autoritaarisuus kansallisessa historiassamme.
Silloin kun kirjoitin Ydin -lehden kolumnin, en ollut vielä lukenut Mark Kurlanskyn kirjaa 1968 – Vuosi joka vavahdutti maailmaa. Olin hankkinut sen jo keväällä kohta sen ilmestyttyä, mutta kirja oli hautautunut ”lukemattomien” kirjojeni joukkoon. Kun sitten löysin Kurlanskyni, kirja oli pakko lukea liki yhdellä istumalla. Se on vangitsevaa luettavaa.
Kurlansky on taustaltaan sanomalehtimies ja toimittaja. Se näkyy hyvällä tavalla kirjassa, joka on vauhdikas raportti siitä, mitä vuonna 1968 tapahtui Prahassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, USA:ssa ja Mexikossa. Kurlansky ei kuitenkaan tyydy kertomaan vain tapahtumista ja ihmisistä, jotka olivat tapahtumisen tekijöitä. Hän valottaa loistavalla tavalla myös taustoja: poliittisia asetelmia ja 1960-luvun kulttuuria, joiden tunteminen on välttämätöntä, jos haluaa ymmärtää vuoden 1968 vulkaanista purkausta.

Kaiken takana televisio

Kurlanskyn suuri ansio on myös siinä, että hän näkee – a la Marshal McLuhan – uuden sähköisen viestinnän ja uuden median, television, merkityksen kaiken sen selittäjänä, miksi vuosi 1968 tapahtui ja miksi siitä räjähdysmäisellä voimalla tuli kansainvälinen ilmiö. Kirja on loistava poliittinen historia vuodesta 1968. Samalla se on loistavaa kulttuurihistoriaa, joka avaa erinomaisen perspektiivin koko 1960-luvun dynamiikan ymmärtämiseen.
Kurlansky on minua kymmenisen vuotta nuorempi (s. 1948). Hänellä ei siis voi olla samanlaista henkilökohtaista tuntumaa koko 1960-lukuun kuin itselläni. Sitäkin suuremmalla syyllä tunnen arvonantoa tuota hulluna vuotena 20 vuotta täyttänyttä kaveria kohtaan. Hän on paneutunut aiheeseensa huolellisesti; kirja on tutkivaa journalismia parhaimmillaan. Hänen niin sanoakseni politologinen näkökulmansa vastaa hämmästyttävällä tavalla omaani.
En malta olla kiinnittämättä huomiota siihen, että kirja on julkaistu Liken Pystykorva -sarjassa. Like tekee sarjaa yhteistyössä Rauhanpuolustajien kanssa. Rauhanpuolustajat oli aikoinaan – vuoden 1968 jälkeen kaksi vuosikymmentä – taistolaisuuden tärkeimpiä linnoituksia. Kirja ei käsittele edes puolella tavulla tapahtumia Suomessa. Sen julkaiseminen tässä sarjassa herättää kuitenkin kysymyksiä.
Onko julkaisemisella tarkoitus peitellä taistolaishistoriaa? Vai antaa puitteita taistolaishistorian paremmalle sijoittamiselle kansainväliseen maastoon? Vai hieman epäsuorasti harmitella Rauhanpuolustajien ja taistolaisen opiskelijaliikkeen silloisia valintoja? Ehkä tuota kaikkea. On joka tapauksessa loistoasia, että kirja on julkaistu.