- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Miten katsoa Korean niemimaata?
Keväällä 2013 kansainvälinen media seurasi näppäimistöt savuten Pohjois-Korean kolmatta ydinkoetta ja nuoren diktaattorin Kim Jong-unin sodanuhkauksia. Vuonna 1953 aselepoon päättyneen Korean sodan jälkeen niemimaa ei ole kokenut virallista rauhantilaa. Voiko konfliktista enää sanoa mitään uutta? Ainakin sitä on käytetty esimerkkitapauksena monessa yhteydessä: kansainvälisissä suhteissa Korean niemimaan tilannetta on käytetty perinteisen voimapoliittisen analyysin perustelemiseen, kun taas käytännön tasolla Pohjois-Korean asennetta voidaan pitää esimerkkinä vaikkapa sanktioiden toimimattomuudesta.
Korean tutkija Antti Leppänen Helsingin yliopistosta toteaa, että usein Korean niemimaasta puhuttaessa historiallinen analyysi jää sivurooliin. Leppäsen mukaan jakautunut Korea on sanalla sanoen epäreilu tilanne, sillä niemimaalla on takanaan yli tuhatvuotinen yhtenäisen valtion aikakausi. Se katkesi 1900-luvun alussa, ja vuosisadan ensimmäinen puolisko kului Japanin imperialismin, miehityksen tai siirtomaavallan alla – käsitteen valinta on poliittinen kysymys. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton miehitys vaikutti ideologiseen eriytymiseen ja lopulta valtioiden jakautumiseen, jota sisällissota ja sitä seurannut tähän päivään jatkuva ”kylmä sisällissota” ovat vahvistaneet.
Leppänen yritti viime keväänä hillitä median intoa tulkita Pohjois-Korean uhkauksia aitona sodanjulistuksena. Hän ymmärtää kevään tapahtumat mieluummin nuoren johtajan meriitin kasvattamisena. ”Olin Etelä-Koreassa syksyllä 2010 kun tilanne vaikutti paljon vakavammalta, eikä Etelä-Koreassa edes silloin panikoitu.” Leppänen toteaa, että Etelä-Koreassa pohjoisnaapuriin on totuttu siinä määrin, että maiden väliset suhteet eivät ole esimerkiksi nousseet keskeiseksi teemaksi yksissäkään vaaleissa. Tästä pääsemme ikuisuuskysymykseen Korean niemimaan seuraamisessa: jos kansainvälinen media tarttuu uhkauksiin entistä säikymmin, kertooko se uhkausten kovenemisesta vai ainoastaan mediakulttuurin muutoksesta?
Emeritusprofessori Jyrki Käkönen sijoittaa uhkaukset osaksi laajaa kehitystä, jossa länsimaiden asema kansainvälisessä politiikassa heikkenee kovaa vauhtia. Käkösen mukaan tämä merkitsee ”loppua 400-vuotiselle poikkeustilalle” jossa kehityksen on nähty tarkoittavan länsimaalaistumista. Esimerkiksi arabikevään kaltaiset kuohunnat tulkitaan helposti kaipuuna länsimaalaiseen modernisaation ja demokratian malliin, mutta Käkösen mukaan kyseessä on suurelta osin virhetulkinta. Myös Antti Leppänen pitää kysymystä modernisaatiosta kiinnostavana: Itä-Aasiasta nousee jatkuvasti uusia malleja sille, mitä tavoiteltava nykyaikainen elämäntyyli tarkoittaa. Korealaisen popmusiikin nousu on tässä kehityksessä vain näkyvin jäävuoren huippu.
Meidän tulisi opetella tulkitsemaan myös Pohjois-Korean liikkeitä siitä näkökulmasta, että länsimaiden merkitys on auttamatta vähenemässä. Kansainvälinen järjestelmä on muuttumassa perustavanlaatuisesti ja globalisaatio iskee takaisin: ”the rest is rising”, Jyrki Käkönen toteaa. Intian ja Kiinan taloudet vetävät jo tällä hetkellä maailmantaloutta ja mahdollistavat elämäntyylin johon olemme lännessä tottuneet. Käkösen mukaan Pohjois-Korea saattaa testata kasvavan merkityksensä rajoja tilanteessa jossa myös YK edustaa mennyttä aikaa, maailmaa jota ei ole enää olemassa.
Kuulostaako uhkaavalta? Ei välttämättä tarvitse, jos vaihdamme näkökulmaa ja olemme valmiita mukautumaan. Käkösen kuvaamista uhista pahin saattaakin olla se, että koko maailma alkaa käyttää yhtä paljon vessapaperia kuin länsimaalaiset. Ja mitä tulee Korean niemimaahan, Leppänen ja Käkönen eivät pidä todennäköisenä sodan syttymistä tai myöskään Koreoiden yhdistymistä, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Seuraavia uhkauutisia odotellessa ehtii siis hyvin tarkistaa perspektiivin, josta niemimaata tarkastelee.
Sadankomitea järjesti keskustelutilaisuuden Korean niemimaan tilanteesta 8.6.2013 ja kutsui paikalle kaksi asiantuntijaa: Korea-tutkijan Antti Leppäsen (VTT) ja kansainvälisen politiikan emeritusprofessorin Jyrki Käkösen (VTT). Tilaisuus oli osa Tampereen sosiaalifoorumia.
Lehden numero:
Aiheet:
Banners
