Ilmavoimat suunnittelee kymmenien miljardien hävittäjäkauppaa

 Ilmavoimissa toivotaan, että hornetit päivitettäisiin huomattavasti kalliimpiin ja paremman suorituskyvyn hävittäjiin. Uudet hävittäjät tulisivat maksamaan huomattavasti suunniteltua ja julkisuuteen kerrottua 5-10 miljardia enemmän.

Ilmavoimat julkisti kesäkuun alussa esiselvityksen 1990-luvun puolivälissä hankittujen Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaamisesta. Esiselvityksen mukaan Hornetit tulisi korvata monitoimihävittäjillä, ja niitä pitäisi hankkia vastaava määrä kuin Horneteja on käytössä. Ensi vuosikymmenen puoliväliin ajoittuvan hankinnan hinta ei ole tiedossa, mutta julkisuudessa on puhuttu 5-10 miljardin euron hintahaarukasta.

Vaikka uusien monitoimihävittäjien hankintaa valmistellaan, on kuitenkin ensiksi syytä katsoa, kuinka Suomi aikoinaan hankki Hornetit. Hornetien hankintapäätös sekä koneisiin niiden käyttöaikana tehdyt muutokset vaikuttavat olennaisesti myös käynnistyneeseen hankintaprosessiin. Termi "Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaaminen" kertoo sen, mitä ilmavoimat todellisuudessa haluaa.

Hornetien hankintapäätös tehtiin hallituksen istunnossa 6. toukokuuta 1992. Tuolloin päätettiin hankkia 57 yksipaikkaista hävittäjää ja seitsemän kaksipaikkaista koulutuskonetta. Saman vuoden lopussa eduskunta hyväksyi valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä ensimmäisen Hornetien hankinnan tilausvaltuuden.

Pariisin rauhansopimuksesta irtautuminen poisti ilmavoimien rajoitukset

Päätös Hornetien hankinnasta osui ilmavoimien kannalta otolliseen ajankohtaan, vaikka Suomen talous oli tuolloinkin kriisiytymässä. Ajankohta oli otollinen siksi, että maailma oli muuttunut: kylmä sota oli päättynyt Berliinin muurin murtumisen, Itä-Euroopan vallankumousten ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä.

Neuvostoliiton hajoaminen vapautti Suomen vuonna 1948 solmitusta maamme poliittista liikkumavaraa rajoittaneesta ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta (YYA). Nimestään huolimatta kyse oli ensisijaisesti sotilassopimuksesta, jossa Suomi sitoutui torjumaan Saksan tai sen liittolaisten valtioalueensa kautta Neuvostoliittoon kohdistuneet hyökkäykset, tarvittaessa Neuvostoliiton avulla.

YYA-sopimuksen johdosta Suomi myös hankki merkittävästi aseita ja muuta sotilasmateriaalia Neuvostoliitosta. Ilmavoimilla oli 1960-luvun alusta lähtien käytössään Mig-hävittäjiä, ja ennen Hornetien hankintaa ilmavoimilla oli laivueellinen Mig-21 bis -torjuntahävittäjiä sekä toinen laivueellinen ruotsalaisia Drakeneita.

Kun käyttöikänsä päähän tulleiden Mig- ja Draken-hävittäjien korvaamisesta ryhdyttiin 1980-luvun lopussa julkisesti keskustelemaan, oletus olikin, että uusista hävittäjistä puolet hankittaisiin Neuvostoliitosta ja puolet lännestä. Neuvostoliiton hajoaminen kuitenkin vapautti Suomen asehankintojen poliittisesta tasapainoilusta idän ja lännen välillä.

YYA-sopimuksen lisäksi Suomi irtautui myös vuonna 1947 solmitusta Pariisin rauhansopimuksesta, mikä lisäsi merkittävästi armeijan liikkumavaraa. Rauhansopimus oli kieltänyt Suomelta muun muassa pommikoneet, ohjukset ja sukellusveneet sekä rajoittanut ilmavoimien koneiden määrän 60:een. Kieltojen ja rajoitusten tarkoituksena oli estää armeijan kyky hyökkäyssotaan.

Hornetit takaoven kautta mukaan tarjouskilpaan

Helmikuussa 1990 lähetetyssä tarjouspyynnöissä ilmavoimat kertoi haluavansa hankkia yksimoottorisen torjuntahävittäjän. Ilmavoimille tarjottiin kolmea eri hävittäjää: yhdysvaltalainen F-16, ruotsalainen Jas Gripen ja ranskalainen Mirage.

Näiden kolmen tarjouksen jälkeen yhdysvaltalainen McDonell Douglas otti yhteyttä ilmavoimiin ja tarjosi kaksimoottorisia F/A-18 Hornet -hävittäjiä. Hornet oli ollut mukana ilmavoimien alustavissa kaavailuissa, mutta tarjouspyyntöä ei lähetetty, koska konetta pidettiin liian kalliina. Kaksimoottorisena se on jo lähtökohtaisesti yksimoottorista kalliimpi. Valmistaja kuitenkin viestitti, että he voisivat tehdä kilpailukykyisen tarjouksen, ja McDonell Douglasille lähetettiin tarjouspyyntö huhtikuussa 1991.

Hornet ei ollut edullisin vaihtoehto, päätös sen hankinnasta syntyi ilmavoimien tahdon mukaisesti: Hornet oli ominaisuuksiltaan omaa luokkaansa. Toinen merkittävä peruste oli se, että Hornet soveltui paitsi torjuntahävittäjäksi myös rynnäkkökoneeksi. Tätä ei tuolloin tietenkään sanottu ääneen, ja ensimmäisiin Hornetien tilausvaltuuksiin sisällytettiin hävittäjäkoneiden ohella perinteisen torjuntahävittäjän käyttämiä ase- ja tukeutumisjärjestelmiä.

Myöhemmin Horneteihin on hankittu myös ilmasta maahan ammuttavia ohjuksia, joiden kantomatka yltää jopa 500 kilometriin sekä pommeja, joiden pudottamista testattiin kesäkuun alussa Rovajärven ampuma-alueella. Edellisistä Suomen ilmavoimien pommituslennoista oli kulunut yli 70 vuotta.

Hornet ei siis enää ole varsinainen torjuntahävittäjä, jota käytettäisiin Suomen ilmatilan valvontaan sekä mahdollisten ilmahyökkäysten torjuntaan. Näiden tehtävien lisäksi Hornetit pystyvät Suomen ilmatilasta hyökkäämään pitkälle Suomen valtiorajojen ulkopuolelle sekä toimimaan maavoimia tukevina rynnäkkökoneina.

Ilmavoimat haluaa koko paletin, ja se maksaa

Ilmavoimien tavoittelema monitoimihävittäjien hankinta tarkoittaa siis käytännössä sellaisen konetyypin hankintaa, joka pystyy vielä monipuolisempiin tehtäviin kuin mihin Hornet on siihen tehtyjen elinkaaripäivitysten kautta pystynyt. Ilmasta ilmaan ja ilmasta maahan -tehtävien lisäksi ilmavoimat haluaa uuden koneen pystyvän suorittamaan tiedustelua, valvontaa sekä maalittamista.

Yksi julkisuudessa esillä ollut vaihtoehto Hornetien korvaajaksi on yhdysvaltalainen Lockheed Martin F-35, joka Yhdysvaltojen lisäksi on käytössä Australiassa, Britanniassa, Hollannissa, Israelissa, Italiassa, Japanissa ja Turkissa.

F-35 on merkittävästi kalliimpi kuin Hornet aikoinaan. Ylen laskelmien mukaan Hornet-hävittäjä maksoi nykyrahaksi muutettuna 77 miljoonaa euroa, yhteensä siis noin viisi miljardia euroa.

Norja suunnittelee 52:n F-35 -koneen hankintaa, jotka maksaisivat 142 miljoonaa euroa koneelta, kaikkiaan vajaa 7,4 miljardia euroa. Eri maiden hävittäjähankinnat eivät ole suoraan vertailukelpoisia, mutta ne antavat kuitenkin viitteen hintaluokasta.

Koneiden hankintahinta on kuitenkin vain osa niiden kokonaiskustannuksista. Ylivoimaisesti suurin kuluerä aiheutuu koneiden ylläpidosta, ja uusien hävittäjien ylläpito on myös moninkertaista verrattuna vanhempien hävittäjien ylläpitoon. Ylen mukaan Norjassa on arvioitu F-35 -koneiden ylläpidon 30 vuoden käyttöaikana olevan 20,9 miljardia euroa.

Norjan hintatietoihin suhteutettuna Yle arvioi Suomen uusen monitoimihävittäjien koko elinkaaren kokonaiskustannusten olevan 15-30 miljardia euroa. Enimmillään elinkaarikustannukset olisivat siis noin 56 prosenttia Suomen kuluvan vuoden koko talousarviosta.

Kyse on siis huomattavasti kalliimmasta hankinnasta kuin alussa mainittu 5-10 miljardin euron hintahaarukka. Tuo 5-10 miljardia riittäisi suunnilleen uusien monitoimihävittäjien hankintaan, ei niiden ylläpitoon, harjoitteluun tai päivityksiin.

Näyttää ilmeiseltä, että uusien monitoimihävittäjien hankinnassa yritetään käyttää samaa temppua kuin mitä käytettiin 1992, kun eduskunta käsitteli Hornetien ensimmäistä tilausvaltuutusta. Tuolloin annettiin ymmärtää, että Hornetit maksaisivat 9.5 miljardia markkaa, nykyrahassa noin 2,3 miljardia euroa.

Eduskunnalle ilmoitettu luku oli oikea, mutta se tarkoitti vain hävittäjäkoneiden hankintaa. Aseistus ja tukeutumisjärjestelmät maksoivat suunnilleen yhtä paljon ja ylivoimaisesti suurin kustannuserä on aiheutunut Hornetien ylläpidosta, ja näistä tuolloin tietoisesti vaiettiin.