Kolumni: Venäjä ja Suomen turvallisuuspolitiikka 2016

Kirjoittaja:

Venäjän suorittama Krimin valtaus ja sen osallistuminen yhä jatkuvaan Ukrainan sisällissotaan sekä sotilaallinen pullistelu ovat saaneet aikaan Suomessa(kin) huolestuneen vastaanoton. Tänä vuonna Suomessa on julkaistu neljä valtiohallinnon tilaamaa raporttia, joiden teemana on Suomeen kohdistuvat turvallisuusuhat ja reagointi niihin.

Ensimmäisenä tuli julki ’Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko’ kesäkuussa. Selonteko panee merkille Venäjän lisääntyneen aggressiivisuuden eikä poissulje sotilaallista voimankäyttöä tai sillä uhkaamista Suomea vastaan. Venäjä katsoo, ettei länsi ole ottanut huomioon sen näkemyksiä ja turvallisuusetuja – siksi Venäjä on pitkälle hylännyt yhteistyöhön perustuvan Euroopan turvallisuusjärjestelmän ja tavoittelee etupiirijakoa. Sen vastapainoksi Suomi paitsi vahvistaa omaa puolustuskykyään pyrkii myös tiiviimpään yhteistyöhön eri läntisten toimijoiden kanssa.

Heinäkuussa ilmestyi ulkoministeriön tilaama neljän asiantuntijan ’Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista’. Sen mukaan Venäjä pyrkii estämään Suomen ja Ruotsin aikeet liittyä Natoon ja tekee yllättävästi sen pelottelemalla pikemminkin kuin vakuuttamalla. Minua vakuuttaa arvion näkemys siitä, että jos Nato-jäsenyyden hakemiseen päädytään, Suomen ja Ruotsin on paras tehdä se yhdessä. Suomi jäisi todellakin suojaamattomaan asemaan, jos Ruotsin liittyessä se olisi hakematta jäsenyyttä.

Arvion mukaan Venäjä on tehnyt arvaamattomuudesta strategisen hyveen, jota tukee poliittinen ja sotilaallinen ketteryys. Selonteko käsittelee huolestuneena Venäjän aggressiivista ajattelua, mukana ydinaseiden käytön provokatiivinen sisällyttäminen suuriin sotaharjoituksiin. Tämä on ollut shokki maailmalle, joka on luottanut suurvaltojen maltillisuuteen ydinaseiden käytöstä puhuttaessa.

Kun edellä mainitut kaksi raporttia saivat yleisen hyväksynnän Suomen julkisessa sanassa, erimielisyyksien kohteeksi nousi seuraava selonteko, Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ’Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla’, joka ilmestyi elokuun lopussa. Selonteko keskittyy Venäjän nykyisen valtarakenteen analyysiin ja tekee siitä johtopäätöksiä Venäjän ulkopoliittisiin valintoihin. Erikoisuuden muodostavat suorat sitaatit alan asiantuntijoilta ilman lähdeviitteitä. Kaikki sitaatit arvostelevat Venäjää, eräät kovasanaisesti.

Haastateltujen asiantuntijoiden luettelo löytyy selonteon lopusta. Selonteko esittää suosituksia Suomelle, joista osa on varsin perusteltuja kuten tarve välttää riippuvaisuussuhteeseen joutuminen Venäjästä energiansaannin ja strategisten investointien alalla. Kaikkiaan selonteko on erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, mutta lopulta se kääntyy inhorealistiseksi, joka aina tarjoaa perusteen Suomelle valita Venäjä-vastaisempi linja. Puutteena analyysissa on, ettei se yhtäältä käsittele riittävästi Venäjän ulkopolitiikan rajoituksia kuten esimerkiksi Itämeren tilannetta analysoitaessa sitä, että tarvittaessa Nato-maat voivat sulkea Venäjän ulkomaankaupan kuljetuksille elintärkeät Tanskan salmet. Toisaalta se ei myöskään käsittele sitä, mikä on saanut Venäjän päätymään nykyiselle kovalle linjalleen.

UPI-raportti sai suuren suosion kokoomukselta, vihreiltä ja kaupalliselta lehdistöltä, arvostelijoina olivat vasemmistopuolueet ja osa keskustapuolueen johtavista nimistä sekä osa tutkijoista, jotka jäivät varjoon. HS:n ’tähtitoimittaja’ Saska Saarikoski (16.9) hyökkäsi suoraan sosiaalidemokraatteja vastaan analysoimatta itse raporttia lainkaan. Hän päätyi siihen, että tässä ETYK-sukupolvi on eri linjalla kuin EU-sukupolvi (tai Nato-sukupolvi). Totean että nähtävästi UPI-raportin kannattajat veisivät Suomen heti Naton portille, mutta on syytä muistaa, että Nato-jäsenenäkin Suomi on Venäjän rajanaapuri, jonka kanssa on tultava toimeen.

Viimeisenä ilmestynyt Aleksanteri-instituutin raportti on asiantunteva ja laaja-alaisempi kuin UPI:n vastaava – kriittinen sekin on. Venäjää ei ole järkevää nähdä muusta maailmasta irrallisena toimijana, vaan sen toimintaympäristö on globaali ja sen Suomeen heijastuvaan päätöksentekoon vaikuttavat tapahtumat muualla. Suomen tulee valmistautua vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin Venäjällä ja olemaan toiminnassaan nopea ja joustava. Raportti muistuttaa, että viime vuonna maailman sotilasmenoista Yhdysvaltojen osuus oli 36 % ja Venäjän osuus 4 %. Venäjä haluaa kasvattaa sotilasbudjettiaan ja aikoo vastata Naton ohjuspuolustusprojektiin kehittämällä sen läpäiseviä ohjuksia. Samoin ohjuspuolustusta Kaliningradin ja Pietarin ympärillä kehitetään.

Puolustusministeri Niinistö spekuloi haastattelussa tarpeella purkaa Ahvenanmaan demilitarisoitu ja neutralisoitu erityisasema. Se herätti vilkkaan keskustelun, jossa purkuidea sai kannatusta. Sen ampuivat alas kuitenkin johtavat poliitikot presidentti Niinistön tuella. Vaikeaa se purkaminen olisikin, sillä Suomea sitovat kymmenen valtion v. 1921 Ahvenanmaa-sopimus, kahdenvälinen v. 1940 sopimus Venäjän kanssa sekä Pariisin rauhansopimus. Ensimmäisen ja viimeisen yksipuolinen irtisanominen ei ole sallittua.

Kun Venäjä on viime vuosina keskittynyt aggressiiviseen pullisteluun, eikö sen kannattaisi hillitäkseen Ruotsin ja Suomen Nato-halukkuutta tehdä välistä jotain myönteistä. Miten olisi, jos se ratifioisi vuoden 1921 sopimuksen lahjana 100-vuotiaalle Suomelle? Tällä erää se on sitoutunut vain demilitarisointiin, ei sodanaikaiseen neutralisointiin. Ratifiointi vähentäisi tarpeetonta spekulointia Ahvenanmaan asemasta.

Puheessaan maanpuolustuskurssin avajaisissa marraskuussa presidentti Niinistö kommentoi julkisuudessa käytyä keskustelua Venäjästä ja Suomen ulkopolitiikasta, jonka hän katsoi liian ärhenteleväksi. Niinistö korosti, ettei Suomen etu ei ole lietsoa vastakkainasettelua vaan pyrkiä vuoropuheluun. ”Tämä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja. Se on myös minun linjani.”

Huolimatta tästä valtiomiesmäisestä lausumasta lähes koko muu Niinistön puhe keskittyi Suomen turvallisuuden vahvistamiseen. Perusteena oli toki osaksi se, että puhe oli pidetty maanpuolustuskurssille. Pelkään että Donald Trump valitsee ulkopoliittisiksi neuvonantajikseen kovan linjan republikaaneja. Kahdella johtavalla ydinasevallalla on nyt arvaamattomat presidentit. Rauhanliikettä tarvitaan!

Lehden numero: