Akateemikko ja opettaja vaativat työtään takaisin kuolemaa uhmaten

Kirjoittaja:

Vuosi sitten kirjoitin Turkin vallankaappausyrityksestä ja sen taustoista. Tekstissäni mainitsin, että kyseinen yritys oli vain veruke kokonaisvaltaisen puhdistusoperaation suorittamiseksi, aloittaen gülenisteistä ja jatkaen vasemmistolaisiin, vähemmistöjen edustajiin ja yleisesti AKP:n oppositioon. Nyt, vuoden kuluttua voimme todistaa tämän todeksi kauhistuttavalla tavalla.

Turkissa julistettu poikkeustila on jatkunut jo vuoden. Lainvoimaisen määräyksen (KHK) perusteella työstään on erotettu viimeisen vuoden sisällä noin 116 200 henkilöä, joista 34 000 on opettajia. Nämä opettajat menettävät samalla ammattioikeutensa ja samoin kävi 22 000 yksityisella alalla työskentelevälle opettajalle. Näin heiltä viedään mahdollisuus työskennellä. Erotettujen lisäksi 11 000 opettajien liiton (Eğitim-Sen) jäsentä hyllytettiin ja 1190 opettajaa pakkosiirrettiin työskentelemään toisella paikkakunnalla. Akateemikkoja on erotettu yhteensä hieman yli 5200 ja hallinnollisissa tehtävissä työskenteleviä lähes 1200.

Gülmeniä ja Özakcaa kuljetetaan nälkälakon 67. päivänä, äitienpäivänä ihmisoikeuspatsaalle Ankaran keskustaan, missä heidän tukijansa odottavat heitä. Kuva: Mehmet Özer

Gülmeniä ja Özakcaa kuljetetaan nälkälakon 67. päivänä, äitienpäivänä ihmisoikeuspatsaalle Ankaran keskustaan, missä heidän tukijansa odottavat heitä. Kuva: Mehmet Özer

Turkin tie kohti totalitarismia on ollut varsin avoin. Vaikka erotetuista osa kuuluikin gülenisteihin, esimerkiksi kaikki erotetut akateemikot ja opettajat olivat Erdogan-kriitikkoja ja suurin osa lisäksi vasemmistolaisia. Heistä osalle erottamisen syyksi luettiin paikkansapitämätön Fethullah Gülenin kannattajuus, toisille ”terroristijärjestöön” kuuluminen, esimerkiksi kurdien vapautusjärjestö PKK:n tai jonkin vasemmistöjärjestön jäsenyys, kolmansille ei annettu mitään syytä. Erdoganin puhdistuksen tavoitteena onkin piilottaa Turkin edistyksellisimmät ajattelijat.

Massoja on helppo hallita, kun he ovat kouluttamattomia. Erdoganin hallituksen kaltaiselle hallitukselle paras vaihtoehto näyttää olevan tieteellisen koulutuksen romuttaminen ja sen mukauttaminen omiin toimintatavoitteisiinsa ja ihanteisiinsa. Uskonnollisten imam hatip -lukioiden määrä on viidessä vuodessa kasvanut 537:stä 1048:aan eli lähes kaksinkertaiseksi. Vastaavasti näissä lukioissa opiskelevien opiskelijoiden yhteismäärä on kasvanut viidessä vuodessa yli kaksinkertaiseksi, ja noin 16 % lukiolaisista opiskelee nyt uskonnollisessa lukiossa. Näille kouluille on varattu 17-kertainen budjetti luonnontiedelukioihin verrattuna.

Uskonnollisten lukioiden eli imam hatip -koulujen ero muihin kouluihin on siinä, että niissä tarjotaan enemmän islaminopetusta sekä uskonnolliseen ammattiin suuntautuvia taitoja. Samaan aikaan islamistinen maailmankuva on läsnä kaikessa opetuksessa ja nuoria kasvatetaan uskontoon myös tavallisissa kouluissa. Hyvä esimerkki tästä on evoluutioteorian poistaminen lukion opetussuunnitelmasta kokonaan. Tämä on askel kohti erittäin uskonnollista, kapeakatseista nuorisoa ja tulevaisuutta. Evoluutioteorian sijaan pakolliseksi opetussuunnitelmaan tuotiin jihadin opetus. Opetusministeri kertoo, että jihadin opetuksen merkitys on kotimaan rakastaminen. Jihad tarkoittaa kuitenkin sotaa vääräuskoisia vastaan, eli sitä, mitä esimerkiksi Daesh tällä hetkellä tekee.

Gülmen ja Özakca tukijoidensa ympäröiminä. Kuva: Mehmet Özer

Gülmen ja Özakca tukijoidensa ympäröiminä. Kuva: Mehmet Özer

Jos lapset kasvatetaan tai he oppivat kriittisiksi ja tietäviksi, AKP:n diktatuurilla ei olisi mitään mahdollisuutta pysyä vallassa. Sen sijaan jos kriittistä kasvatusta ja opetusta ei ole saatavilla, on islamistisen ja äärioikeistolaisen Turkin tulevaisuus turvattu. Sensuuri koskee myös yliopisto-opiskelijoita, heidän professoreitaan sekä mediaa. Jopa oppositiopuolue HDP:n parlamentaarikkoja ja johtohenkilöitä on ollut pidätettyinä.

Sensuurin, tieteellisen tiedon ja uskonnosta riippumattoman moraalin kukistamisen partaalla elävässä Turkissa on kuitenkin syntynyt vastarintaa. Akateemikko Nuriye Gülmen ja opettaja Semih Özakça ovat tätä kirjoittaessa olleet nälkälakossa 191 päivää. Molemmat erotettiin sääntöjen vastaisesti, ja he ovatkin sen jälkeen vaatineet työtään sinnikkäästi takaisin.

Ennen nälkälakon aloittamista akateemikko Nuriye Gülmen protestoi epäoikeudenmukaista kohtelua päivä toisensa jälkeen Ankaran keskustassa. Joka kerta poliisi otti hänet kiinni ja raahasi kovaotteisesti pois paikalta. Gülmen palasi kuitenkin joka päivä takaisin aukiolle samaan aikaan mukanaan kyltti, jossa hän vaati työtään takaisin. Pian hänen seuraansa liittyivät opettajat Semih Özakça ja Acun Karadağ sekä sosiologi Veli Saçılık. Menetettyään työpaikkansa myös Semih Özakçan vaimo Esra Özakça ja Mehmet Dersulu, molemmat opettajia, osallistuivat mielenosoitukseen.

Rauhanomainen protesti, päättyi aina poliisin väkivaltaiseen keskeytykseen ja kiinniottoihin. Gülmen ja Özakça on otettu yhtäjaksoisesti peräkkäin kiinni jopa 17 kertaa ja yhteensä yli 30 kertaa. Heidän kokemansa kovaotteinen kohtelu ja poliisiväkivalta ovat aiheuttaneet muun muassa luunmurtumia ja mustelmia.

Kun muut keinot alkoivat loppua, Gülmen ja Özakça pistivät likoon oman elämänsä. He aloittivat nälkälakon viime maaliskuussa, jonka 72. päivänä eräs eduskunnan ihmisoikeuskomission jäsen ja AKP:n kansanedustaja kehotti mielenosoittajia alistumaan kohtaloon ja luottamaan valtionjohtoon. Lisäksi hän ilmaisi pitävänsä nälkälakkoa turkkilaisten uskonnon ja arvojen vastaisena. Nälkälakon 75. päivänä toukokuussa poliisi tunkeutui Gülmenin ja Özakçan asuntoon ja pidätti heidät syytettyinä aseellisesta terrorijärjestön jäsenyydestä. He olivat vain vaatineet työtään takaisin ja twiitanneet asiasta. Syyte on älytön: he olivat vain vaatineet työtään takaisin ja twiitanneet asiasta.

Gülmeniä ja Özakçaa kehotettiin tekemään tilanteesta valitus vasta heinäkuussa työnsä aloittaneelle komissiolle. Komissioon valittaminen on pelkkä muodollisuus, ei muuta. Komissio on yhtä lailla hallituksen vallan alla kuten kaikki muutkin valtion viralliset elimet.

Gülmen ja Özakça olivat vangittuina hieman yli kaksi kuukautta, minkä jälkeen heidät siirrettiin keskellä yötä pakkosairaalahoitoon. Vankeutensa aikana he kokivat paitsi poliisiväkivaltaa myös jatkuvaa psyykkistä painostusta. Nälkälakko jatkui yhä ja heikensi Gülmenin ja Özakçan fyysistä terveyttä, mutta taistelunhalu ja oikeudennälkä ei ehtynyt missään vaiheessa. Etenkin Gülmeniä hiukan paremmassa fyysisessä terveydessä olevaa Özakçaa siirrettäessä käytettiin väkivaltaisia otteita; Gülmenin paino oli pudonnut lähelle neljääkymmentä kiloa.

Kuukauden sisällä Gülmeniä ja Özakçaa tutki 21 erikoislääkäriä. He kaikki päätyivät samaan lopputulokseen: hengenvaara ja pysyvän vammautumisen riski. Sairaalassa Gülmeniä ja Özakçaa pidettiin eristettyinä yksin omissa huoneissa, ilman ilmastointia. Lähes kolmeen viikkoon he eivät saaneet avustajia huoneisiin: vasta nälkälakon 161. päivänä he saivat luvan ottaa  omaisen paikalle.  Asianajajan näkemiseen varattua aikaa on lyhennetty huomattavasti. Gülmeniä ja Özakçaa on myös uhkailtu pakkohoidolla, vaikka he ovat itse vahvasti kieltäytyneet hoidosta.

Gülmen ja Özakca tukijoidensa ympäröiminä. Kuva: Mehmet Özer
Gülmen ja Özakca tukijoidensa ympäröiminä. Kuva: Mehmet Özer


Gülmen ja Özakca tukijoidensa ympäröiminä. Kuva: Mehmet Özer

14.9.2017 Gülmenillä ja Özakçalla oli ensimmäinen oikeudenkäynti Ankarassa. Kaksi päivää ennen oikeudenkäyntiä heidän asianajajansa otettiin poliisin haltuun. Heitä puolustaa 1030 vapaaehtoista asianajajaa. Syytettyjä ei suostuttu tuomaan oikeudenkäyntiin paikalle; perusteluna oli henkilöstömäärän riittämättömyys tehtävään. Lisäksi poliisi hyökkäsi oikeustalon eteen kokoontuneita oikeudenkäynnin seuraajia ja asianajajia vastaan. Oikeudessa puolestaan syyttäjä oli pyytänyt pidätystä jatkettavaksi sillä perusteella, että Gülmen ja Özakça eivät olleet paikalla puolustautumassa. Pidätystä päätettiin jatkettavan ja seuraavan oikeudenkäynnin ajankohdaksi ilmoitettiin 28. syyskuuta ja paikaksi Sincanin vankila. Näin varsinaisen oikeudenkäynnin suorittaminen saatiin estettyä ja siirrettyä.

Tänään Nuriye Gülmen ja Semih Özakça viettävät nälkälakkonsa 191. päivää. Nämä 191 päivää he ovat eläneet pelkällä vedellä, teellä, pienellä määrällä suolaa ja sokeria sekä B1-vitamiinilla. He ovat olleet vastarinnan symboleita ja tienraivaajia. Tukimielenosoituksia on järjestetty ympäri Turkkia, vaikka poliisi pian onkin ne hajottanut. Monet ovat aloittaneet tukinälkälakon. Tukilakkolaisten joukossa on myös Esra Özakça, Semih Özakçan vaimo, joka on nälkälakossa 116. päivää. Ankaran keskusta, josta Gülmen ja Özakça aloittivat taistelunsa saadakseen työnsä takaisin, ei ole jäänyt tyhjäksi heidän pidätyksensä jälkeen - päinvastoin.

Euroopan laidalla, käytännössä silmiemme edessä kaksi ihmistä kuihtuu olemattomiin. Elokuun alussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vastasi Gülmenin ja Özakçan vapauttamista pyytävään anomukseen kielteisesti perustellen päätöstään sillä, että Turkin valtio pitää erittäin hyvää huolta heistä ja että heillä ei ole hengenvaaraa, huolimatta siitä, että niin moni lääkäri on todennut toisin.

Osaamme pitää melua monista ihmisoikeusrikkomuksista. Osaamme lähettää sotilaita niin sanotuiksi rauhanturvaajiksi kriisimaihin. Valtionjohdossamme on tällä hetkellä ihmisiä, jotka tekevät enemmän kuin mielellään yhteistyötä Turkin hallituksen kanssa. Kuulumme Euroopan unioniin, jonka yhteistyökumppani Turkki myös on. Me emme voi antaa tämän tilanteen jatkua. Turkin tilanteeseen on puututtava, ja sen tapahtumiseksi meidän täytyy pitää itsemme tietoisina ja osoittaa solidaarisuutta. Emme saa antaa Gülmenin ja Özakçan kuolla. Emme saa antaa inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden kuolla.

Ankaran keskustassa sijaitseva ihmisoikeuspatsas, jonne Gülmen ja Özakca kokoontuivat joka päivä osoittamaan mieltään.  Kuva: Mehmet Özer
Ankaran keskustassa sijaitseva ihmisoikeuspatsas, jonne Gülmen ja Özakca kokoontuivat joka päivä osoittamaan mieltään. Kuva: Mehmet Özer


Ankaran keskustassa sijaitseva ihmisoikeuspatsas, jonne Gülmen ja Özakca kokoontuivat joka päivä osoittamaan mieltään.  Kuva: Mehmet Özer

Lehden numero: