Turvallisuuspolitiikka

Visioita EU:n yhteisestä puolustuksesta

JAN KOSKIMIES

Perussopimusten uudistamisen myötä on Euroopan unionille kehittymässä omaa kriisinhallintakapasiteettia. Turvatakuulausekkeineen unionissa kuljetaan kohti EU:n yhteistä puolustusta ja NATO:n kanssa rinnakkaista rakennetta. Näin arveli kansanedustaja Kimmo Kiljunen Sadankomitean ja Rauhanliiton turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa.

USA:n kongressi leikkasi varoja ohjuspuolustukselta

JAAKKO ELLISAARI

USA:n kongressi hidastaa maan ohjuspuolustuksen laajentamista Eurooppaan. Heinäkuun lopussa kongressin valtiovarainvaliokunta puolitti hankkeeseen esitetyn rahoituksen, ja Eurooppaan sijoitettavien ohjusten osalta se nollattiin.

Ydinaseet yleistyvät päivä päivältä - CND täytti 50 vuotta

On vain ajan kysymys, milloin jokin ei-valtiollinen toimijakin saa ydinaseen haltuunsa. Intellektuaalisessa kamppailussa ydinaseriisunnan tärkeydestä rauhanliike on silti voiton puolella. Näin todettiin Campaign for Nuclear Disarmament (CND) -järjestön 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetyssä kansainvälisessä seminaarissa.

Kalevi Suomela

Ranskan puheenjohtajuuskausi – syyskuun kylmä suihku

EU:n ministerineuvosto keskustelee joulukuussa Euroopan yhteisten joukkojen kehittämisestä puolustuspolitiikkaa vauhdittamaan. Robert Schuman säätiön puheenjohtajan Jean-Dominique Giulianin mielestä EU tarvitsee yhteisen armeijan ja vain puolustuspolitiikka tekee EU:n ulkopolitiikasta uskottavan.

Teksti: Oili Alm

Intian ja USA:n sopimus ydinenergiasta etenee

Intian sisäiseen eripuraan jumiutunutta ydinenergiasopimusta USA:n kanssa yritetään  jälleen vauhdittaa. Intian kommunistipuolueet pysäyttivät joulukuussa sopimusneuvottelut. Puolueet pelkäsivät sopimuksen antavan USA:lle ja YK:lle liikaa vaikutusvaltaa maan asioihin.

Jaakko Ellisaari

Kauhun aseet Suomeen

Ruotsalaisen aseriisuntadiplomaatti, tohtori Hans Blixin esitykset julkaistaan maaliskuussa suomeksi. Tohtori saapuu Suomeen 26. maaliskuuta. Hän vaatii radikaaleja ratkaisuja ja monenkeskistä aseriisuntaa.

Jaakko Ellisaari

Koosta sisältöä