Kolumni

Puheloinen ja Häkämies eivät puhu uhista vaan asehankinnoista

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) puhuivat Helsingissä 194. maanpuolustuskurssin avajaisissa 20. syyskuuta. He maalailivat tulevaisuudennäkymiä puolustusvoimien laajoista supistuksista.

Kolumni: Rauha ja kansalaistoiminta

TOHTORI PENTTI ARAJÄRVI

Suomi kansakuntana ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vahvasti kansalaisjärjestöjen aloitteesta, voimalla ja tukemana.

Sata vuotta sitten, jolloin suomalainen rauhanliikekin sai alkunsa, oli erityisen vahva kansallisen ja yhteiskunnallisen heräämisen aika. Tsaarinvallan heikkouden seurauksena toteutettiin eduskuntauudistus, mikä merkitsi myös esimerkiksi puoluejärjestelmän kehittymistä.

Mahtuvatko homot armeijaan?

Onko armeija todella niin hyväksi nuorille miehille ja naisille kuin Puolustusvoimat tahtoo meidän uskovan? Entä, jos intin huonoista puolista puhutaankin aivan liian vähän? PAX jatkaa juttusarjaansa intin todellisesta olemuksesta.

Kolumni: Gazan umpisolmu ei aukea väkivalloin

Israelin tulivoiman tähtäimenä maailman suurimmassa ghetossa eli Gazassa ovat vastuuttomasti olleet siviilit ja esimerkiksi avustusjärjestöjen ylläpitämät klinikat sekä koulut. Suomessakin uutisointi sivuuttaa terrorin syyt ja keskittyy väkivallan kuvailuun.

Jan Koskimies

Kolumni: Maailmanrauhaa ja pieniä paikallisia konflikteja

Eekku Aromaa

Maailmanrauha on korkealla ihmisten toivelistoilla, oli kyse sitten tuoreesta missikisojen voittajasta tai kenestä tahansa, joka kuvittelee saavansa kolme toivetta lampun hengeltä tai hyvältä haltialta. Mikäpä muukaan olisi parempaa?

Kolumni: Turpo -selontekoon pitää vaikuttaa heti

Laura Lodenius

Hallitus valmistautuu antamaan eduskunnalle selonteon, joka linjaa ainakin tämän hallituskauden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan suuret linjat. Ainakin sen pitäisi tehdä niin. Puolustuvoimien puolelta toiveita on esitetty muun muassa amiraali Kaskealan suulla, että selonteolta odotetaan selkeitä linjauksia puolustuksen suhteen ainakin vuoteen 2020 asti.

Suomalaiset saattavat osallistua kidutukseen

Useat tiedot viittaavat USA:n viranomaisten käyttävän monia kidutuskeinoja. Jos suomalainen rauhanturvaaja Afganistanissa luovuttaa vangin USA:n viranomaisille, voisiko häntä kohdata syyte osavastuusta kidutukseen?

Mikael Kallavuo

Koosta sisältöä