2007/02

Kanadassa keskusteltiin pienaseista

LAURA LODENIUS

Kanadan Quebecissä keskusteltiin maaliskuun lopulla pienaseiden vienti- ja kauttakuljetusvalvontaan liittyvistä globaaleista periaatteista. Keskusteluissa olivat esillä hyviksi koetut käytänteet asevalvonnassa ja YK:n pienaseita koskevan toimintaohjelman toteuttaminen.

Sadankomitean pääsihteerin kirje seuraavalle hallitukselle

 JAN KOSKIMIES

Uusi hallitus joutuu ottamaan kantaa Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Suomen rooliin kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä. Myös perinteisemmät kysymykset asevelvollisuudesta ja puolustusbudjetista ovat ajankohtaisia.

Rauhankasvattajat verkostoituvat

Viime vuoden lopussa joukko rauhankasvattajia sai ajatuksen siitä, että olisi hienoa tietää millaista toimintaa ja osaamista tällä kentällä on. Tämän idean pohjalta päätettiin alkaa puuhaamaan rauhankasvattajien yhteistä tapaamista Helsinkiin.

Rauhanjärjestöt mukana ydinsulkusopimuksen seurannassa

JAAKKO ELLISAARI

YK:n ydinsulkusopimuksen (NPT) seurantakokousten ketju käynnistyy huhti-toukokuun vaihteessa. Tarkoituksena on valmistella sopimuksen seuraavaa, vuoden 2010 tarkistusta. Edellinen tarkistuskonferenssi päättyi täydelliseen epäonnistumiseen ja esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoitti kautensa lopulla maailmaa "vyörynomaisesti" uhkaavasta ydinaseiden omistuksen leviämisestä.

UPI:n uusi johtaja Raimo Väyrynen ei usko perinteisiin sotilasliittoihin

OILI ALM & LAURA LODENIUS

Tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneen eduskunnan uuden ulkopoliittisen instituutin johtaja, professori Raimo Väyrynen ehti julkisesti jo ennustaa Nato-keskustelun käynnistyvän kokoomuksen vaalivoiton myötä. Hän arvelee keskustelun arkipäiväistyvän (Presso 24.3.2007).

Professori Raimo VäyrynenMonet ovat ”pelänneet”, että itse asiassa juuri Ulkopoliittinen instituutti tulisi tasoittamaan Suomen tietä Natoon sopivalla tilaustutkimuksella.

- Me emme tee instituutissa politiikkaa. Ilmassa on tietenkin kaikenlaisia spekulaatioita instituutin roolista, mutta sen on tarkoitus olla korkeatasoinen, kansainvälisestikin arvostettu tutkimuslaitos, torjuu Väyrynen.

Maailmankuvat kiertoon

Mahdollisuuksien toreja järjestetään tänä keväänä parillakymmenelläMahdollisuuksien torin logo paikkakunnalla aina Oulusta Oolantiin asti. Varsinainen torisesonki ajoittuu toukokuulle, mutta ensimmäinen tori pidetään Kouvolassa jo 24 maaliskuuta.

Koosta sisältöä