Euroopan unioni

Rauhanliike kävi Brysselissä

KALEVI SUOMELA

Suomalainen rauhanliike on kuluneena vuotena muistellut satavuotista olemassaoloaan juhlin ja seminaarein. Juhlavuoden ohjelmaan kuului lokakuun puolivälissä myös opinto- ja vuorovaikutusmatka Brysseliin Euroopan unionin vieraana. EU:n komissio oli juhlavuoden merkeissä esittänyt kutsun kaksikymmentähenkiselle ryhmälle.

Rauhanbileet 11.5.2007 !!!

Esiintymässä Varaque

Euroviisut lähestyvät ja luvassa on toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä rallatuksia. Pinnallisuuden alla ei kupli mitään. Ahdistaako? Meillä on teille ratkaisu! Tarjoamme sinulle ja ystävillesi turvapaikan tältä kulttuuriselta tyhjiöltä ja sanomattomuuden saarekkeelta!

Ydinaseet yleistyvät päivä päivältä - CND täytti 50 vuotta

On vain ajan kysymys, milloin jokin ei-valtiollinen toimijakin saa ydinaseen haltuunsa. Intellektuaalisessa kamppailussa ydinaseriisunnan tärkeydestä rauhanliike on silti voiton puolella. Näin todettiin Campaign for Nuclear Disarmament (CND) -järjestön 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetyssä kansainvälisessä seminaarissa.

Kalevi Suomela

Ranskan puheenjohtajuuskausi – syyskuun kylmä suihku

EU:n ministerineuvosto keskustelee joulukuussa Euroopan yhteisten joukkojen kehittämisestä puolustuspolitiikkaa vauhdittamaan. Robert Schuman säätiön puheenjohtajan Jean-Dominique Giulianin mielestä EU tarvitsee yhteisen armeijan ja vain puolustuspolitiikka tekee EU:n ulkopolitiikasta uskottavan.

Teksti: Oili Alm

Europarlamentti kehottaa EU:ta ajamaan ydinaseriisuntaa

Euroopan parlamentti hyväksyi 19. maaliskuuta suurella äänten enemmistöllä radikaalin päätöslauselman, jossa se kehottaa unionin puheenjohtajamaata Saksaa ja komissiota edistämään aseidenriisuntaa Wienissä alkavissa ydinsulkusopimusneuvotteluissa. Parlamentti aikoo lähettää kokoukseen oman delegaation.

Koosta sisältöä