Anna Malinen
Mediakeskustelu palestiinalaisten valtion tunnustamisesta on monisyistä ja moniäänistä. Aina debatti ei perustu ainakaan kokonaan tosiasioihin, vaan näkökulmat saattavat olla hyvinkin kapeita. Miten siis Palestiina-uutisia tulisi lukea?
Palestiinalaishallinto jätti 23. syyskuuta YK:lle jäsenhakemuksensa, joka on parhaillaan turvallisuusneuvoston käsiteltävänä. Oletettavaa on, että Yhdysvallat käyttää veto-oikeuttaan, mistä seuraa, ettei turvallisuusneuvosto voi esittää Palestiinan hyväksymistä maailmanjärjestön jäseneksi.
Helena Sorvali
Suurin osa amerikkalaisista haluaa Yhdysvallat pois Afganistanista, ja mitä nopeammin, sen parempi. Mitkä ovat Obaman vetäytymissuunnitelmat muihin presidenttiehdokkaisiin verrattuna?
Syyrian sisällissodan partaalle kärjistynyt kansannousu on jälleen herättänyt kysymyksiä Syyrian asemasta kansainvälisen asekaupan monimutkaisissa kudelmissa. Aseet ovat tappaneet jo 3 000 ihmistä, eivätkä niihin enää tartu pelkästään hallituksen sotilaat tai turvallisuusjoukot. Onko kuitenkaan mahdollista selvittää, kuka aseet on Syyrian myynyt?
Tiina Valjanen
Yhdysvallat on määrännyt Syyriaan asevientikiellon ja asteittain kovennettuja talouspakotteita 1970-luvulta lähtien. Terrorisminvastaisen sodan alettua George W. Bushin hallinto liitti Syyrian niin sanottuun pahuuden akseliin, ja vuonna 2004 Bush sääti toimeenpanevan määräyksen (Executive Order 13338), joka kielsi miltei kaiken yhdysvaltalaisviennin Syyriaan. Talouspakotteita tiukennettiin jälleen tämän vuoden huhti- ja toukokuussa, kun syyrialaishallinnon ihmisoikeusloukkaukset nousivat median otsikoihin.
Syyrialaisten oppositioryhmien kattojärjestö Syyrian kansallisneuvosto (SNC) ilmoitti virallisessa perustamiskokouksessaan Turkissa sunnuntaina 2. lokakuuta, ettei se hyväksy ulkomaista väliintuloa, joka horjuttaisi maan kansalaisten itsemääräämisoikeutta. Kun kansallisneuvosto tämän jälkeen julkaisi nettisivuillaan strategisia karttoja maan ilmapuolustuksen sijainneista, tapahtunutta alettiin tulkita kuitenkin välittömästi sen haluna muodostaa lentokieltoalue Syyrian ylle.
YK tutkii sotarikoksia Gazassa
Rypäleaseiden vastaiselle kampanjalle rauhanpalkinto
EU-maat aseistavat Sri Lankaa
Yhdysvaltain aseet valuvat Taleban-järjestön käsiin
Rauhanaseman järjestöt Maailma kylässä -festareilla
Järjestöt: lisää rahaa rauhantyöhön
Rypäleaseiden vastainen kampanja ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi

Lähi-idän asellisilla konflikteilla on ollut myös rahassa laskettava hinta. Intialaisen tutkimuksen mukaan 13 alueen maat ovat menettäneet taloudellisesti arviolta 12 000 miljardia dollaria menetettyinä mahdollisuuksina.
Teksti: Katja Vuori, Geneve, kuvat Wikimedia Commons
Tekstit: Topi Kanniainen, Jan Koskimies, Miira Rauhamäki
------------------------------------------------------------------------------------------------------
No to War, No to NATO - lähde Strasbourgiin mielenosoitukseen!
Rauhankoulu hakee ohjaajia
Ruokaa ei aseita Helsingissä
Rauhankasvatusta teatterin keinoilla
Kreikka pysäytti Israeliin matkalla olleen aselastin
Rauhanjärjestöt tukevat USA:n presidentin Barack Obaman vaalikampanjan aikaista sitoumusta aloittaa neuvottelut Venäjän kanssa välittömässä laukaisuvalmiudessa olevista ydinaseista mitä pikimmin.
Teksti: Jaakko Ellisaari