2008/02

WRI toimii eikä vain teoretisoi

Kansainväliset rauhanjärjestöt -sarja, osa 1

 
Sadankomitea ja Aseistakieltäytyjäliitto kuuluvat kansainväliseen sodanvastujien kattojärjestöön War Resisters` Internationaliin. Järjestössä tärkeää on toiminta: esimerkiksi pääsiäisenä 2008 se organisoi Vredesaktien kanssa NATO Game Over- kanslaistottelemattomuustapahtuman ja antimilitaristisen seminaarin Brysselissä.

Simo Hellsten

Tuhat rauhanaktivistia vastusti Naton sotapolitiikkaa

Pääsiäislauantaina Brysselissä järjestettyyn NATO Game Over -tapahtumaan osallistui tuhatkunta mielenosoittajaa 17 maasta. Noin puolet osallistujista yritti tunkeutua Naton päämajan alueelle väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden keinoin. Tapahtumaa väritti poliisin raju voimakeinojen käyttö ja suomalaisen toimittajan joutuminen putkaan.

Teksti: Hanna-Kaisa Hellsten, kuvat: Belgian Indymedia

Maailma tulee Helsinkiin

Kaiken maailman kulttuurit kohtaavat Maailma Kylässä -festivaaleilla Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla toukokuun lopulla. Tarjolla on musiikkia, tanssia, teatteria, taidetta, toimintaa, maailmankuvia ja mahdollisuuksia sekä tietysti kaiken maailman ruokaa.

Seija Uitto

Lyhyet uutiset

Sadankomitea: Suomen liittyminen NRF-toimintaan on turha riski

 

Asekauppa uhkaa vapautua EU:n jäsenmaiden välillä

 

Rypälepommien vastainen kampanjapäivä

 

Patria toimittaa aseita Arabiemiraatteihin

 

Rauhanliike valloittaa Facebookia

 

Zimbabwen aselaiva

 

Uusi rauhanjärjestö perusteilla Virossa

 

Ydinaseet neuvottelupöydällä Genevessä

 

Briteissä kerättiin yli 30 000 nimeä rypäleaseiden kieltämisen puolesta

Rauhanjärjestöt tempaisivat Irakin sotaa vastaan

Irakin sodan syttymisen viisivuotispäivänä rauhanjärjestöt organisoivat Helsingissä useita tapahtumia. Lasipalatsin edessä oli sodanvastainen jäätymisperformanssi, Narinkkatorilla infoteltta ja illalla ravintola Kirjassa näytettiin dokumentti Yhdysvaltain harjoittaman kidutuksen taustoista. Paikalle oli saapunut Abu Ghraibissa palvellut korpraali Canyon Porter.

Mikael Kallavuo, teksti ja kuvat

Ideanikkarit esiin – paras performanssi palkitaan!

Metsästämme parantavaa huumoria! Paras idea palkitaan pussillisella euroja! Luo epäkohtia poistava humoristinen performanssi. Kehittele kesälaitumella lötkötellessäsi huumoria yksin tai kaveriporukassa ja lähetä meille parantavia hihitysideoita 15. syyskuuta mennessä Sadankomitealle/Netti-PAXin toimitukselle.

Ofog ei kumarra lakeja

 

Disarm08 -leiri antaa huutia aseteollisuudelle

Kun radikaalin, ruotsalaisen Ofog-verkoston rauhanaktiivit matkaavat maailmalla rauhanaktioissa, lähes kaikki heistä päätyvät putkaan. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on heille itsestään selvä juttu. Kesäkuussa Ofog järjestää jo toisen kerran Disarm-leirin Karlskonan asetehtailla.

Miira Rauhamäki, teksti

Andreas Hedfors, kuvat

KIOS tukee Acehin demokratiakehitystä

Vuonna 2006 tsunamista ja 30-vuotisesta sisällissodasta toipuva Aceh valmistautui ensimmäistä kertaa paikallisvaalien järjestämiseen. Tukea demokratiakehitykselle konfliktinjälkeisessä tilanteessa se sai muun muassa Asian Network for Free Elections (ANFREL) -järjestöltä, jonka vaalitarkkailutyötä tuki suomalainen Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS.

Jaana Villberg

Koosta sisältöä