Puolustusvälinekonserni Patria kaavailee yhteistyötä yhden maailman suurimman asetuottajan Locheed Martinin kanssa ja suunnittelee kuudensadan AMV-ajoneuvon valmistamista Yhdysvaltain merijalkaväelle. Patria on yhdistämässä voimansa Lockheed Martinin kanssa ja osallistuu tarjouskilpailuun suurkaupoista Yhdysvaltoihin.
MARIA RUOTTU
Tänä vuonna Sadankomitean Rauha ja poliittinen islam -hankkeen vieraat edustivat kahta maailman suurinta, Indonesiassa toimivaa muslimijärjestöä ja naisjärjestö Kalyanamitraa sekä Indonesian suurinta sanomalehteä, Kompasia.
Ydin-lehteen on valittu uusi päätoimittaja. Valtiotieteen tohtori Emilia Palonen, 30, on toiminut paitsi tutkijana myös rauhanaktivistina Englannissa, jossa hän on myös suorittanut kaikki yliopisto-opintonsa. Hän on viettänyt viimeiset kymmenen vuotta Euroopassa: Englannissa,
Unkarissa, Saksassa ja Itävallassa. Hän palasi Suomeen elokuussa 2007.
JAN KOSKIMIES
Perussopimusten uudistamisen myötä on Euroopan unionille kehittymässä omaa kriisinhallintakapasiteettia. Turvatakuulausekkeineen unionissa kuljetaan kohti EU:n yhteistä puolustusta ja NATO:n kanssa rinnakkaista rakennetta. Näin arveli kansanedustaja Kimmo Kiljunen Sadankomitean ja Rauhanliiton turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa.
PAX etsii uusia kirjoittajia. Aikaisempi kokemus toimitus- ja kirjoitustyöstä ei ole välttämätöntä, mutta suotavaa. Jos sinulla on osuvia valokuvia tilanteista tai ihmisistä, jotka haluaisit julkaista PAXissa, lähetä ne meille. Piirrokset, pilakuvat ja sarjakuvat ovat myös tervetulleita!
Tarjoamme
-mahdollisuuden osallistua suomalaisen rauhanpoliittiseen keskusteluun
-noin tuhannen hengen kuukausittaisen lukijakunnan
-tukea artikkelien saattamisessa lopulliseen muotoonsa
Lauantaina 3.11.2007
Turun työväenopistolla, Kaskenkatu 5
Pääalustus 10:00
Professori Susan Kuivalainen: Suomalainen köyhyys
Aamupäivän keskustelut klo 11:00-12:30