Naisia kansainvälisten suhteiden laitamilla

Johanna Kantola ja Johanna Valenius ovat toimittaneet kirjan feministisestä kansainvälisten suhteiden tutkimuksesta. Vastapainon kustantama Toinen maailmanpolitiikka johdattelee lukijaa kansainvälisen politiikan feminiinisyyksien ja maskuliinisuuksien ääreen kymmenen käsitteen avulla. Tekstit esittelevät erilaisia feministisiä tulkintoja kansanvälisten suhteiden valtavirtateorioista.

Silmää räpäyttämättä Johanna Valenius toteaa lähes kaikkien kirjoittajien olevan jälkimodernisteja. Kirja tuli tarpeeseen, sillä suomen kielellä kirjoitettua postmodernia ja varsinkin feminististä kansainvälisten suhteiden tutkimusta on toistaiseksi saanut etsiä lähinnä kiven alta. Mutta mitä kansainvälisen politiikan feministinen teoria voisi antaa rauhanliikkeelle?

”Puhuttaessa kansainvälisistä suhteista ja kansainvälisestä politiikasta puhutaan miehisin termein ja politiikan toimijat mielletään miehiksi. Perinteisiä toimijoita kansainvälisessä politiikassa ovat valtiot, valtioiden korkeat virkamiehet ja poliitikot. EU-kokouksista palaa tyypillisesti ’valkoisia miehiä puvuissaan’. Feministit kysyivätkin alussa, missä naiset ovat kansainvälisessä politiikassa.”

Myytti rauhaa rakastavasta naisesta

Korkeissa asemissa olevat naiset ovat harvinaisuuksia. Mutta sitten naisia on vaikuttajina kansainvälisessä politiikassa ihan erilaisissa rooleissa: heitä lähtee Filippiineiltä kotiapulaisiksi rikkaisiin arabimaihin. Naisia on prostituoituina sotilastukikohtien ja Euroopan parlamentin Strasbourgin kokousten liepeillä. Naiskauppa on osa globalisaatiota. Sotien uhrit ovat usein naisia.

”Tämän ensiaskeleen jälkeen on alettu kritisoida yleisiä harhaluuloja esimerkiksi naisten roolista aseellisissa konflikteissaa. Naisethan eivät ole pelkästään uhreja, vaan myös väkivallan tekijöitä. Sekin pitää tuoda esille.”

Muistamme kaikki Irakista tulleet kuvat, joissa vankia kiduttikin nainen nimeltä Lynndie England ja kuinka tavattomasti tämä hätkähdytti meitä katsojia.

”Ikään kuin väkivallanteko olisi ollut vieläkin kauheampi, kun tekijänä oli nainen. Keskustelussa ja uutisoinnissa oli mielenkiintoista, että taustalla vallitsi vanha olettamus naisten rauhanomaisuudesta. Tämän olettamuksen naisten luontaisesta rauhanomaisuudesta ja miesten aggressiivisuudesta kansainvälisten suhteiden uudempi feministinen tutkimus kyseenalaistaa.”

Muuttuvia identiteettejä

Toinen maailmanpolitiikka -teoksen esittelemät käsitteet ovat valtio, nationalismi, sota, rauha, turvallisuus, kansainvälinen poliittinen talous, kehitys, postkolonialismi ja ihmisoikeudet.

Rauhantutkija Tarja Väyrynen problematisoi rauhan käsitteen todeten, että jälkimodernille kansainvälisten suhteiden feministiselle suuntaukselle ’rauha’ suurena yhteisenä yhteiskunnallisena ja poliittisena projektina, jonka lopputulema olisi pysyvä yhteiskunnallinen tasapaino, järjestys ja harmonia on myytti. Rauhaa tulisi tutkia muuttuvana tilana ja suhteessa sotaan.

Rauhanprosesseissa syntyy erilaisia sukupuolittuneita identiteettejä. Mutta rauhantutkimuskaan, vaikka tuokin keskusteluun rakenteellisen väkivallan käsitteen, ei tuo sukupuolta keskeiseksi osaksi rauhan teoretisointia. Väyrynen kaipaisi selvitystä esimerkiksi siitä, sortaako asevelvollisuuslaki rakenteena miehiä, kun nämä eivät voi palvelusaikana toteuttaa inhimillistä potentiaaliaan.

Feministit turvallisuuskeskusteluun

”Kirjoitan parhaillaan artikkelia, jossa pohdin suomalaisen feministisen liikkeen hiljaisuutta suhteessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomalainen feministinen liike ja rauhanliike toimivat Suomessa 80-luvulla yhteistyössä. Yhteistyö kulminoitui vuonna 1995, kun molemmat liikkeet vastustivat naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Tämän jälkeen feministisessä liikkeessä on valinnut hiljaisuus suhteessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Olen ottanut normatiivisen lähtökohdan artikkelissani: feministisen liikkeen pitäisi ottaa kantaa. Jos sitä ei tee, astuu ilmiön ulkopuolelle, eikä pääse vaikuttamaan siihen.”

Valenius viittaa YK:n päätöslauselmaan 1325 vuodelta 2000: naisia tulisi olla enemmän myös sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa ja rauhanturvaoperaatioissa ylipäätään enemmän sukupuolisensitiivisyyttä. Nyt näistä asioista pitäisi puhua. Ei vain siitä, mennäänkö mukaan NRF-joukkoihin.

”Itse suhtaudun armeijaan lähtökohtaisesti positiivisesti. En kuulu niihin feministeihin, jotka vaativat armeijan lakkauttamista ja pitävät armeijaa naisvihamielisenä instituutiona, jossa opetetaan tappamaan. Haluaisin nähdä sellaisen armeijan, jossa kaikennäköiset miehet ja naiset voivat toimia.  Armeijan pitäisi muuttua, sillä sitä tarvitaan, ennen kaikkea kriisinhallintaoperaatioissa. Armeijan tulisi olla mahdollisimman heterogeeninen. Suomenkin puolustusvoimat ovat jo tainneet saada valmiiksi toimintasuunnitelman monimuotoisuudesta, ja tällaiset työpaikkoja koskevat ohjelmat tulee ottaa vakavasti.”

”Armeijan mieskäsitys perustuu ajatukseen heteromiehestä, jota voidaan kouluttaa naisvihamieliseksi. Tähän maskuliinisuuteen liittyy myös fyysinen vahvuusvaatimus, mitä suinkaan ei kaikissa tehtävissä tarvita. Vaatimukset ovat vuosikymmeniä perässä siitä, miten armeijat todellisuudessa tänä päivänä toimivat.”