- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kuinka osallistua rauhantyöhön: tiedon jakamista kutsunnoissa
Jo neljänkymmenen vuoden ajan antimilitaristit ovat jakaneet kutsuntatilaisuuksien ulkopuolella asepalveluksen vaihtoehtoista kertovia lentolehtisiä. Tarve työlle on suuri, koska itse kutsunnoissa ei vieläkään kerrota edes siviilipalveluksesta. Pax testasi kutsuntakampanjan käytännössä.
On Espoon kutsuntojen viimeinen päivä. Saavun kutsuntapaikalle hiukan seitsemän jälkeen, kuten Aseistakieltäytyjäliitosta on suositeltu. Aamu on selvästi syksyisen viileä, kun lähden liikkeelle ennen seitsemää. Siihen aikaan olen harvoin liikkeellä. Kutsuntapaikan ulkopuolella on pari sotilaspoliisia, joilta kysyn minne voisin asettua lentolehtisteni kanssa.
”Jos se musta olis kiinni, niin tuolla parkkihallissa tai jossain muualla siellä päin olis hyvä”, toinen heistä toteaa osoittaen sormellaan läheistä pysäköintitaloa. Muistutan häntä, ettei se ole hänestä kiinni, vaan jalkakäytävä on julkista tilaa ja asetun oven lähistölle.
Odottelemme jonkin aikaa ja varhaisimpia asevelvollisia alkaa saapua vähitellen. Äiti tai isä tuo toiset paikalle, jotkut saatetaan sisälle asti, toiset kiroilevat mennessään ja yksi kutsuu kaikkia sotilaspukuisia ympärillään kuonaksi. Suurin osa nuorista miehistä tietenkin kävelee sisään tekemättä itsestään tai saapumisestaan sen suurempaa numeroa.
Ulkona päivystää kanssani toinen aluksi tapaamistani sotilaspoliiseista. Hän kehottaa paikalle saapuvia asevelvollisia ottamaan minulta luettavaa. Olen ilahtunut, että ulos jäi kanssani sotilaspoliiseista näköjään vähemmän hapan, suorastaan asialle myönteinen – ei se parkkihallimies.
Useimmat ottavat lentolehtisen kädestäni mielellään, osa ehkä sotilaspoliisin kehotuksesta. Yksi kertoo päättäneensä jo mennä sivariin, pari teatraalisesti rypistää paperin sitä vilkaisematta. Kukaan ei kuitenkaan kehtaa heittää sitä maahan. Olen pettynyt kun keltaiset lentolehtiset loppuvat kesken ja asevelvollisia on vielä tulossa. Ensi kerralla otan mukaan enemmän kuin Aseistakieltäytyjäliitto sanoo olevan tarpeellista.
Kutsuntakampanja oli hauska ja palkitseva. Matkoineenkin se oli vajaan parin tunnin suoritus, jonka tehtyään ehtii vielä mainiosti töihin tai kouluun. Menen uudelleenkin ja suosittelen lämpimästi.
Lehden numero:
Banners
