- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Pääkirjoitus: Kuvittele, että kaikki ihmiset...
Rauhan rakentaminen on joskus kuin lasten keväinen patoleikki puistossa. Juuri, kun sulamisvedet on saatu eristettyä märästä hiekasta laadittuihin poukamiin tai ohjattu kulkemaan pitkin monimutkaisia kanavia, vesi murtaa pehmeän padon ja leviää taas auttamattomasti kaikkialle. Rauha tarvitsee säilyäkseen muutakin kuin taitavasti muotoiltuja, mutta hauraita rakennelmia, ja yksi välttämättömistä aineksista on luottamus.
Rauhantyön välineitä ovat ihmiset ja heidän sitoutumisensa maailman ja yhteiskunnan muuttamiseen. Myös kansainväliset sopimukset, kampanjat aseiden keräämiseksi pois, valistus aseiden aiheuttamien yhteisöllisten tragedioiden anatomiasta tai raportointi rauhan voimaannuttavasta vaikutuksesta ovat olennaisia työkaluja, mutta nekin ovat käyttökelpoisia vain siksi, että ihmiset uskovat niihin. Se, että ihmiset vakuuttavat puolustavansa rauhaa ja vastustavansa sotaa ja konflikteja, on ainut voima, joka pitää rauhantyön koneiston käynnissä. Vakuuttaminen ja vakuuttuminen kuitenkin edellyttävät luottamusta siihen, että se riittää, että ihmiset ja heidän rinnallaan toiset ja taas toiset ihmiset riittävät.
Ajatuksen luottamuksesta voi laajentaa yhteiskunnalliseen keskusteluun yhdenvertaisuudesta ja täysivaltaisuudesta. Jotta ihminen kokisi kuuluvansa yhteisöön ja olevansa sen täysivaltainen jäsen, hänen pitää voida luottaa siihen, että hän riittää ja kelpaa sellaisena kuin on. Jos hänen annetaan ymmärtää, että hän on jollain tavoin vääränlainen, vajavainen tai epätäydellinen, tai että hän toteuttaa itseään tavalla, jota yhteisö ei katso voivansa hyväksyä, hänen luottamuksensa yhteisöön haurastuu.
Näin on käynyt esimerkiksi silloin, kun tietyt yhteiskunnalliset vaikuttajat - tai sanotaan nyt suoraan fundamentalistit - ovat suoraan sanoneet, että esimerkiksi homolle ei saa suoda samoja oikeuksia kuin heterolle. Vaikka fundamentalistit olisivat tämän jälkeen selitelleet, että he kyllä sinänsä hyväksyvät homon ihmisenä, on vahinko jo tapahtunut. Ihminen on kokenut, että hänen ihmisenä-olemiseensa ei yhteisössä luoteta, että se ei riitä, ja siksi hänen oma luottamuksensa yhteisön oikeudenmukaisuuspyrkimyksiin on kokenut vakavan kolauksen. Hänen ja yhteisön välille on puhjennut konflikti, eikä sitä ole mahdollista ratkaista, ennen kuin luottamus on palautunut.
Yhteisö, jonka jäsenten välillä on konflikteja, ei voi olla onnellinen yhteisö. Sisällissodan kurimuksessa elänyt maa voi astua pysyvään rauhaan vasta silloin, kun enemmistö hyväksyy sen, että sen halveksuma vähemmistö ei lakkaa olemasta olemassa eikä edustamasta niitä arvoja, joita edustaa, vaikka enemmistö kuinka yrittäisi sitä voimakeinoin tukahduttaa.
Miksi sitten tuntuu siltä, että olemme aivan viime aikoina todistaneet kummallista näytelmää, jossa taantumukselliset ja yksisilmäiset fundamentalistit ovat halunneet kylvää ristiriitoja ja epäluottamusta yhteisön jäsenten välille? Miksi on vaikuttanut siltä, että he näin toimiessaan ovat luulleet voivansa määrittää, missä kohtaa ihminen saa olla sitä, mitä on, ja missä kohtaa hänen taas tulee pidättäytyä siitä?
Kärjistäen: jos muut eurooppalaiset eivät olisi koskaan suostuneet kuvittelemaan saksalaisia, jotka eivät ole natseja, tai jos apartheidin kannattajat eivät olisi koskaan suostuneet kuvittelemaan mustia, jotka eivät ole alempiarvoisia olentoja, olisiko rauha ja konfliktin päättyminen koskaan ollut näissä tapauksissa mahdollista? Ja vielä: olisiko se ollut mahdollista, jos kuvitelma olisi ollut jotain muuta kuin se, joka perustuu yhdenvertaisuuteen? Miksi siis kymmeniä vuosia ajastaan jälkeen jäänyt fundamentalisti takertuu omaan fiktiiviseen kuvitelmaansa eikä suostu näkemään tavallista ihmistä vain ihmisenä, joka rakastaa toista ihmistä? Missä vaiheessa ja miten kuvitelma vääristyy?
Varmaa on vain se, että fiktiivinen, epätasa-arvoon perustuva kuvitelma hajoaa yhtä väistämättömästi kuin lasten patorakennelma virtaavan veden voimasta. Tarvitaan vain ihmisiä, jotka vakuuttavat puolustavansa kaikkien oikeuksia ja työskentelevänsä sen eteen, että yhteisö ja sen pelisäännöt eivät sulje ketään ulkopuolelle. Kaikki muut yhteisöllisiksi väitetyt argumentit ovat kuin märkä hiekka: kaikki niistä laaditut rakennelmat on tuomittu sortumaan.
Jos kieltäydymme kuvittelemasta jotain muuta kuin sen, mikä vaikuttaa meistä hetkellisesti itsestään selvältä, emme kykene nousemaan uudelle tasolle emmekä tavoittamaan jotain tavoittamatonta. Jos kieltäydymme kyynisesti edes pohtimasta sitä mahdollisuutta, että aseiden vähentäminen vähentäisi aseilla tehtyä väkivaltaa, tai jos kieltäydymme kääntämästä katsettamme rakkauden harjoittajista rakkauden harjoittamiseen ja siihen tosiasiaan, että mitä enemmän rakkautta harjoitetaan, sitä enemmän se lisääntyy, emme vahvista, vaan heikennämme yhteisöämme. Ja jos tahdomme elää rauhassa, niin kuin kai fundamentalistitkin kaikesta huolimatta tahtovat, meidän on alati vahvistettava yhteisöämme, sillä vain vahva yhteisö on luottamuksellinen yhteisö. Ja vain luottamus takaa rauhan - ja rakkauden.
Kirjailija on päätoimittaja