Vuoden synkimpään aikaan

Kirjoittaja:

Viime aikoina on ollut vaikea olla edelleen ajattelematta siirtolaisuutta. Sitä, kuinka jotkut ihmiset voivat vapaasti liikkua maailmassa mielihalujensa perässä. Ja kuinka toiset eivät pääse edes pakoon sieltä, missä kuolema uhkaa ja elämän edellytykset ovat kadonneet. Itse kuulun tuohon etuoikeutettujen joukkoon. Olen käynyt tänä vuonna viidessätoista maassa, passia minulta on rajalla kysytty vain pari kertaa, rasismia en ole kohdannut retkilläni tänä vuonna, ja viimeisimmällä reissulla passini ei oikeastaan ollut riittävän kauan voimassa reissun jälkeen, että minulla olisi ollut edes edellytyksiä päästä maahan, mutta passintarkastaja lähetti lapselleni lentosuukkoja ja toivotti mukavaa reissua.

Ne toiset sen sijaan, jotka ovat sidottuja maahansa tai ainakin muiden maiden viranomaispäätöksiin. Heidän elämänsä on hyvin toisenlaista. Se on tullut aiempaa enemmän lähelle, sillä olen ystävystynyt yhden päätöstään vielä odottavan turvapaikanhakijaperheen kanssa ja meille on muuttanut yksi paperiton.

Tuttavapiirissäni näyttää siltä, että varsin monet kantasuomalaiset ovat saaneet ystäviä äskettäin tulleista ja moni on päässyt iloitsemaan myönteisistä päätöksistä. Toisaalta vielä useampi on nähnyt ystäviensä ja tuttaviensa saavan kielteisiä päätöksiä. Osa näistä vaikuttaa olevan niin virheellisiä, että luottamus viranomaisiin heikkenee. On esimerkiksi tämä Sunniva Draken julkaisema päätös, joka näyttää kohtuuttomalta. On se somessa kiertänyt päätös, jossa maahanmuuttovirasto toteaa miekalla auki viilletyn vatsan totuudeksi, mutta ei katso olevan estettä paluulle.

Omassa tuttavapiirissäni kielteisen päätöksen on saanut muun muassa yksin saapunut orpolapsi, jonka odotetaan palaavan sodan runtelemaan maahan elämään ilman vanhempia. Toinen, vieläkin järkyttävämpi tarina kertoo yksin kiintiöpakolaisena tulleesta, joka ehti elää Suomessa niin pitkään, että pääsi ylioppilaaksi, mutta täytettyään kahdeksantoista hän sai kielteisen oleskelulupapäätöksen. Helsingin Sanomat selvitti palanneiden kohtaloita, ja näytti siltä, että useammalle palanneelle oli käynyt huonosti. Lisäksi on tapauksia, joissa perheenjäsenistä osa saa oleskeluluvan, toiset karkotuspäätöksen. Erityisesti lapsiperheiden kohdalla tämä on ilmeisellä tavalla aina väärin ja vaikka päätöksiä tulisi tehdä lapsen edun näkökulmasta, näin ei varmastikaan tapahdu.

Osaa näistä kertomuksista ei voida varmuudella varmistaa tosiksi, mutta kaikki tämä on romauttanut ainakin minun uskoni siihen, että suomalaiset viranomaiset tekisivät päätökset oikeista lähtökohdista. Virheitähän aina tapahtuu ihmistoiminnassa, mutta ne pitäisi viipymättä ja ilman erillistä maksua korjata, eikä ainakaan toimeenpanna epäselviä palautuksia. Kaikissa tapauksissa näin ei ole tehty.

Irakilaisten etu toistaiseksi on, että heitä ei vasten tahtoa palauteta, koska palautussopimuksia ei ole. Tilanne on esimerkiksi afganistanilaisten kohdalla toinen, sillä tänä syksynä EU ja Afganistan ovat solmineet palautussopimuksen.

Tällä viikolla säilöönotetuksi on joutunut myös Musa Muhammadi, jota uhkaa palautus Iraniin. Tämä palautus on erityisen kauhea siksi, että Iranissa on käytössä kuolemantuomio, jonka voi saada siitä, että on osallistunut poliittiseen toimintaan. Poliittisen toimintansa vuoksi hän on hakenut turvapaikkaa, mutta sitä ei ole hänelle annettu.

Tähän Paxiin Tuuli Vuori on jälleen etsinyt meille uutisia siitä, miten ihmisoikeutta, oikeutta kieltäytyä aseista jatkuvasti loukataan niin Suomessa kuin muuallakin. Brahim Buhaia kirjoittaa sarjan viimeisen kirjeen Länsi-Saharasta ja Katja Vuori osallistui rauhanliikkeen protesteihin EU:n aseteollisuuden rahoitusta vastaan Brysselissä. Timo Mielonen selvitti tiedustelulain etenemistä. Anna Juhola vietti aikaa Lähi-Idässä ja tutustui muun muassa israelilaiseen rauhanjärjestöön, B´tselemiin.

Minna Vähäsalo on saanut rauhanlauluja käsittelevän gradunsa valmiiksi ja antaa meille maistiaisia rauhanliikkeen historiasta. Onneksi olkoon Minna ja Paxin lukijat myös! Siina Lepola-Lång kertoo Jemenin laajemmalta julkisuudelta piilossa parhaillaan tapahtuvasta konfliktista.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen avaa artikkelissaan Ahvenanmaan oikeudellista asemaa. Tätä kirjoitusta suosittemme erityisesti kaikille, joille on epäselvää mistä demilitarisoidussa Ahvenanmaassa oikeastaan on kysymys. Se nimittäin ei ole mikään suomalainen päätös, josta voidaan noin vain luopua, kuten jotkut ovat julkisuudessa ideana ilmaan heitelleet.

Lopulta vuoden synkimpään aikaan suosittelen paitsi marraskuun kausileivonnaista, piparitaikinaa, myös kauracookieita.

Lehden numero:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Minä olen lumeavioliitossa »

Monet maahanmuuton käytännöt ovat läpeensä rasistisia. Tietyistä maista maista tulevat suomalaisten puolisot saavat perhesiteen perusteella oleskeluluvan ja toisista maista tulevat eivät. Viranomaiset arvioivat avioliittoja kriteerein, joita ei löydy laista. Avioliittolaissa ei mainita sanaa rakkaus kertaakaan, sen sijaan laissa todetaan, että kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään ovat kihlautuneet.

Kansalaispalvelus on pakkotyötä »

Tiedättekö sen myyräpelin? Sen jossa myyrä aina nousee kolostaan ja pelaajan tehtävä on lyödä myyrät takaisin koloihinsa ja sitten aina uusi myyrä tulee esille kolosta ja pelaaja jatkaa myyrien lyömistä nuijalla koloihin. Samalta vaikuttaa keskustelu kansalaispalvelusta.

Onnea Suomi! »

Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänään erikoisissa merkeissä. Turkulainen kaupunginvaltuutettu Niina Ratilainen kirjoitti, että hänen suosikki Suomi100-tekonsa on se, kun natsien hillumisesta tehtiin lainvastaista. Tällä hän viittasi Pirkanmaan käräjäoikeuden päätökseen määrätä lakkautettavaksi kaksi uusnatsijärjestöä eli Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) ja Pohjoinen Perinne ry:n.