Aseistakieltäytymisuutisia

Kirjoittaja:

Kutsuntakampanja jakaa tietoa asepalveluksen vaihtoehdoista

Armeijan järjestää jälleen kutsunnat 18 vuotta täyttäneille asevelvollisille. Syksyn aikana portaittain eri puolilla Suomea järjestettävien kutsuntojen tarkoitus on kertoa varusmiespalveluksesta ja määrätä palveluspaikka ensi vuoden aikana palveluksensa aloittaville.

Lain mukaan kutsunnat järjestävän viranomaisen on kerrottava riittävästi myös asepalveluksen vaihtoehdoista. Käytännössä tämä ei välttämättä kuitenkaan toteudu. Aseistakieltäytyjäliiton mukaan esimerkiksi siviilipalvelus saattaa jäädä monituntisessa tapahtumassa lyhyen maininnan tasolle, eikä aiheen sivuuttaminenkaan ole vuosien varrella ollut tavatonta.

Informaatiopulaa on helpotettu vuosikymmeniä vapaaehtoisvoimin. Aseistakieltäytyjäliiton järjestämässä Kutsuntakampanjassa vapaaehtoiset jakavat kutsuntapaikkojen ulkopuolella lentolehtisillä tietoa asepalveluksen vaihtoehdoista. Kutsuntakampanjan odotetaan toteutuvat tänäkin vuosina lukuisilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua mukaan Aseistakieltäytyjäliiton sivuilla.



Nuorten militarisoinnin vastainen toimintaviikko

Marraskuussa 2017 järjestetään kansainvälinen nuorten militarisoinnin vastainen toimintaviikko. Viikkoa koordinoiva War Resisters' International kutsuu aktivisteja ympäri maailmaa osallistumaan, järjestämään tempauksia ja jakamaan kokemuksiaan toiminnasta nuorten militarisoimista vastaan.

Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä armeijoille ja aseellisille ryhmille ympäri maailmaa. Heidän osallistamisekseen sotajoukkoihin ja sotaan tehdään valtavasti työtä, ja nuoriin kohdistetaan monia suostuttelun ja pakottamisen keinoja.

Suomessa ainakin Aseistakieltäytyjäliitto osallistuu 20.-26.11.2017 järjestettävään toimintaviikkoon. Aiempina vuosina se on usein kytkenyt toimintaviikon tempauksen kutsuntakampanjaansa, joka ajoittuu Helsingissä usein samoille päiville toimintaviikon kanssa.

Lehden numero:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Kymmeniä suomalaisia aseistakieltäytyjiä teloitettiin vuonna 1918  »

Tuhannet suomalaiset välttelivät viimeiseen asti aseisiin tarttumista sisällissodan aikana. Useimmiten se vaati käpykaartilaisuutta tai muuta esivallan uhmaamista, mistä seurauksena saattoi olla kuolema.

Toimintavinkki: Lähetä tukipostia rauhanvangille »

Tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa istuu vankiloissa ihmisiä, joiden rikos on ollut kieltäytyä tappamisesta tai sen opettelusta.

Aseistakieltäytymisuutisia: hovioikeudelta käänteentekevä ratkaisu totaalikieltäytyjien tuomioihin »

Hovioikeus on vapauttanut vankeuteen tuomitun totaalikieltäytyjän rangaistuksesta. Päätöksessä todetaan, että ainoastaan Jehovan todistajien vapauttaminen ase- ja siviilipalveluksesta on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa.