Aihe: Ydinaseet

Iran jarruttaa ydinsulkusopimuksen tarkistusta »

 

Ydinsulkusopimuksen tarkistuksen valmistelukokous (http://www.un.org/NPT2010/ ) aloitti työnsä vappua edeltävänä maanantaina Wienissä. Tarkoitus oli, että valtiot keskustelisivat runsaat pari viikkoa ydinaseisiin liittyvistä ajankohtaisista haasteista, ja ennen kaikkea ydinsulkusopimuksen eri artikloiden toteutumisesta.

Pääkirjoitus: Edessä uusi kylmä sota? »

Brittien perinteikkäästä rauhanliikkeestä Campaign for Nuclear Disarmament (CND) ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Kunnes toissa päivänä sain sähköpostiin tiedon, että CND aloittaa syyskuun seminaarilla: USA:n ohjustentorjuntajärjestelmä - kohti uutta kylmää sotaa? Seminaarikutsussa herätellään henkiin uutta Euroopan laajuista kampanjaa USA:n Tähtien Sota -hanketta vastaan.

USA:n kongressi leikkasi varoja ohjuspuolustukselta »


USA:n kongressi hidastaa maan ohjuspuolustuksen laajentamista Eurooppaan. Heinäkuun lopussa kongressin valtiovarainvaliokunta puolitti hankkeeseen esitetyn rahoituksen, ja Eurooppaan sijoitettavien ohjusten osalta se nollattiin.

Raportti väittää: Yhdysvallat vetänyt pois ydinaseita Saksasta »

USA:n uskotaan poistaneen kaikki ydinkärkiset lentokonepomminsa Saksan Ramsteinin tukikohdasta vuoden 2007 alkuun mennessä. Tutkija Hans M. Kristensen perustaa päätelmänsä siihen, ettei Ramsteinin nimi esiinnyt enää julkisuuteen tulleissa aseiden huolto- ja tarkastusdokumenteissa.

Rauhanjärjestöt mukana ydinsulkusopimuksen seurannassa »

 

YK:n ydinsulkusopimuksen (NPT) seurantakokousten ketju käynnistyy huhti-toukokuun vaihteessa. Tarkoituksena on valmistella sopimuksen seuraavaa, vuoden 2010 tarkistusta. Edellinen tarkistuskonferenssi päättyi täydelliseen epäonnistumiseen ja esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoitti kautensa lopulla maailmaa "vyörynomaisesti" uhkaavasta ydinaseiden omistuksen leviämisestä.

Europarlamentti kehottaa EU:ta ajamaan ydinaseriisuntaa »

Euroopan parlamentti hyväksyi 19. maaliskuuta suurella äänten enemmistöllä radikaalin päätöslauselman, jossa se kehottaa unionin puheenjohtajamaata Saksaa ja komissiota edistämään aseidenriisuntaa Wienissä alkavissa ydinsulkusopimusneuvotteluissa. Parlamentti aikoo lähettää kokoukseen oman delegaation.

USA romuttamassa ydinsulkusopimuksen »

 

Yhdysvaltain ja Intian välinen ydinteknologiasopimus horjuttaa YK:n ydinsulkusopimusta, pelkäävät rauhanliikkeet. Kauppasopimus viimeistellään tänä keväänä, ja USA:n demokraattienemmistöinen kongressi on jo antanut sille siunauksensa. Ydinsulkusopimus kieltää yhteistyön siihen liittymättömän valtion kanssa, mutta Intia halutaan nyt nähdä poikkeustapauksena.

Myös Ranska, iso-Britannia ja Venäjä himoitsevat pääsyä Intian rikkaille markkinoille.

Britannian Tridentit nielisivät 65 miljardia puntaa »

Britannian Trident-ydinasejärjestelmä vanhenee noin vuonna 2025. Viimeisten parin vuoden aikana maassa on käyty koko ajan kiihtyvää keskustelua ydinaseiden tulevaisuudesta: korvataanko Tridentit uudella ohjelmalla, pidennetäänkö niiden käyttöaikaa vai luopuuko Britannia kokonaan ydinaseista Tridentien myötä?

Uuden ohjelman kustannuksiksi on yleisesti arvioitu noin 25 miljardia puntaa ja sen elinikäisiksi kustannuksiksi puolustusministeriöstä saatujen lukujen mukaan noin 65 miljardia.

Pages

Subscribe to Aihe: Ydinaseet