Väkivalta jatkuu Libyassa

Kirjoittaja:

Kuva: an_agent, flickr cc

Kaksi vuotta Muammar Gaddafin hallinnon kaatumisen jälkeen aseellisten ryhmien tekemiä ihmisoikeusloukkauksia ja keskinäisiä yhteenottoja tapahtuu edelleen paljon.

Lokakuussa 2013 pääministeri Ali Zeidan lyhyt kidnappaus nosti Libyan levottoman tilanteen jälleen kansainvälisen huomion kohteeksi. Pääministerin kaappaus, joka mahdollisesti liittyi vallankaappausyritykseen on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Libyaa vaivaavat aseellisten ryhmien mielivaltaisuudet. Heinäkuussa 2012 vaaleilla valittu parlamentti ja sen nimittämä hallitus ovat osoittautunut heikoiksi sisällissodan jäljiltä aseissa olevien ryhmittymien suitsimisessa.

Vaikka valtaosa kapinallisarmeijan muodostaneista aseellisista ryhmistä on periaatteessa hallituksen alaisuudessa, käytännössä ne seuraavat usein enemmän omia johtajiaan ja tavoitteitaan kuin lakeja tai hallituksen määräyksiä.

Oikeutta vai kostoa?

Gaddafin pitkän valtakauden ja sisällissodan aikaisten ihmisoikeusrikosten selvittäminen on tärkeää  demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Aseellisten ryhmien vahva ja kontrolloimaton asema on johtanut kuitenkin siihen että tilintekoa menneisyyden tehdään pikemmin melko mielivaltaisten kostotoimien kuin puolueettoman oikeudenkäytön kautta. Sisällissodan jäljiltä vangittuna on yhä 8000 Gaddafin tukijaa tai sellaiseksi epäiltyä joista valtaosalle ei ole järjestetty minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Huolestuttavinta on, kuten tuoreessa YK:n raportissa kerrotaan, että viimeisen kahden vuoden aikana ainakin 27 ihmisen epäillään kuolleen kidutukseen vankeudessa. Epäillyistä kidutuskuolemista 11 on tapahtunut kuluvan vuoden aikana ja jotkut vankeja hallussaan pitävät aseelliset osastot myöntävät melko avoimesti vankien kidutuksen.

Huolestuttavaa on myös joihinkin ryhmiin kohdistunut kollektiivinen syyttäminen. Tiettyjen alueiden asukkaat, etniset ryhmät ja heimot ovat joutuneet väkivallan, mielivaltaisten vangitsemisten ja muiden ihmisoikeusloukkausten kohteeksi Gaddafin tukijoiksi syytettyinä.

Lisäksi pitkälle viedyt pyrkimykset puhdistaa uusi hallinto Gaddafin tukijoista näyttävät heikentän Libyan orastavaa demokratiaa. Heinäkuussa 2012 pidetyissä vaaleissa yli 10% asetetuista ehdokkaista hylättiin Gaddafin hallinnon kanssa tehdyn yhteistyön takia ja gaddafilaismielistä Libyan kansan kansallisliike -puoluetta estettiin kokonaan osallistumasta.

Toukokuun 2013 alussa hyväksytty poliittinen eristyslaki kieltää kaikkia Gaddafin hallinnossa toimineita tai sen kanssa yhteistyötä tehneitä toimimasta uudessa hallinnossa. Lain laaja ja epämääräinen muotoilu koskettaa satojatuhansia libyalaisia, jopa niitä Gaddafin hallinnon virkamiehiä jotka loikkasivat ulkomaille opposition riveihin vuosia ennen hallinnon kaatumista. Joidenkin arvioiden mukaan lain tiukka tulkinta voisi johtaa useimpien nykyisten parlamentaarikkojen ja ministerien erottamiseen. Useita parlamentin jäseniä, mukaanlukien puhemies Mohamed Magarief, onkin jo joutunut eroamaan. Yhtä kyseenalaista kuin lain sisältö on se, että lain hyväksymisen taustalla oli aseellisten ryhmien painostus. Pahimmillaan painostus tarkoitti parlamenttirakennuksen aseellista saartoa lain käsittelyn aikana.

Gaddafin tukijoiden syytetään usein olevan aseellisten levottomuuksien takana ja jotkut entistä hallintoa tukevat ryhmät ovat pyrkineet ottamaan nimiinsä pommi-iskuja ja aseellisia hyökkäyksiä. Vaikka nämä väitteet vaikuttavat olevan vahvasti liioiteltuja, kaikkien Gaddafin hallintoon myönteisesti suhtautuneiden poliittisten oikeuksien evääminen on tuskin edistää rauhanomaista kehitystä maassa. Sisällissodan tapahtumien oikeudenmukainen käsittely ja rauhan rakentaminen edellyttäisi myös voittajaosapuolen sodan aikana ja sen jälkeen tapahtuneiden rikosten käsittelyä oikeudessa.

Alueelliset konfliktit

Monien sisällissodan jälkeisten aseellisten konfliktien taustalla ovat Gaddafin hallinnon ja sisällissodan seurauksena kärjistyneet alueelliset ja etniset ristiriidat. Esimerkiksi Libyan eteläosissa Gaddafin sortaman tummaihoisen tubu-vähemmistön ja arabien ristiriidat ovat useaan otteeseen leimahtaneet aseellisiksi taisteluiksi. Tubujen edustajat ovat syyttäneet uutta hallintoa syrjinnästä, kun toisten arvioiden mukaan Libyan etelärajat ovat pikemminkin tubu- ja tuaregivähemmistöjen kuin hallituksen valvonnassa. Tiheään asutulla rannikkoseudulla tilannetta kiristää eri kaupungeista lähtöisin olevien prikaatien kiistat sekä läntisen Tripolitanian ja itäisen Kyrenaikan alueiden kiistely. Tämän on pelätty johtavan jopa maan hajoamiseen.

Kuva: patrickw1 flickr cc

USA ja radikaalit islamistit

Oman lisänsä maan ongelmiin antaa radikaalien islamistien ja Yhdysvaltain välinen konflikti. Islamististen militanttien hyökkäys Yhdysvaltain Benghazin konsulaattin ja suurlähettilään surma nostivat piilevän konfliktin esiin. Yhdysvallat puolestaan sieppasi 5. lokakuuta 2013 nimellä Anas al-Liby tunnetun libyalaisen islamilistimilitantin, jonka väitetään toimineen Al-Qaidassa. Al-Libyn sieppaus herätti Libyassa protesteja maan itsenäisyyden loukkaamisesta ja juuri tätä käytettiin perusteena yritykselle vangita pääministeri Ali Zeidan viisi päivää myöhemmin. Mikäli radikaali-islamistien iskut länsimaisia kohteita vastaan lisääntyvät tai Yhdysvallat ottaa Libyan terrorisminvastaisen taistelunsa kohdemaaksi, seuraukset maan vakauden kannalta ovat negatiiviset.

Valtataistelua hallinnossa

Ongelmien keskellä valtataistelu Libyan parlamentissa ja hallituksessa on kiihtynyt. Islamistiset voimat ovat vaatineet länsimielisen pääministeri Zeidanin eroa. Islamistien tukema parlamentin puhemies Nuri Abu Sahmain on koonnut  Libyan vallankumouksellisten operaatiohuone (LVO) -nimisen aseellisen järjestön, jonka pyssymiehet partioivat Tripolissa. Juuri LVO:hon kuuluva ryhmä oli vastuussa myös pääministerin sieppauksesta. Riski valtataistelun kärjistymisestä laajamittaiseksi aseelliseksi yhteenotoksi on merkittävä. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Benghazissa tilanne islamististen ja sekulaarimpien aseellisten ryhmien välillä on kärjistynyt lukuisiksi aseellisiksi yhteenotoiksi ja murhiksi.

Libyalla on yhä edellytykset kehittyä kohti demokratiaa ja saada vahvistettua kansalaisyhteiskuntaansa. Riski demokratian hukkumisesta aseryhmien vallan alle on kuitenkin merkittävä.

Lehden numero: