Rauha on oikeus elää normaalia arkea

Kirjoittaja:

Tein aikoinaan väitöskirjaa teknologian vaikutuksista arkielämään.  Ensimmäinen tehtävä oli määritellä arkielämä, mitä se on?  Arkielämälle löytyi hyvin erilaisia määritelmiä. Jotkut  tutkijat ja filosofit lähestyivät kysymystä sisällön kautta. Arki oli itsestäänselviä rutiineja, se mitä ei tarvinnut erityisesti ajatella, se mikä vain tapahtui. Toiset etsivät vastausta vastakohtien kautta: mikä ei ollut arkea? Arjen vastakohta oli tällöin pyhä, sunnuntai tai lepopäivä, se mikä oli normaalien rutiinien ulkopuolella.

Sota arjen vastakohtana nuosi myös esiin. Yllätyin. Sota ja arki vastakohtina? Olihan sodassakin oma arkensa, tosin hyvin erilainen. Miten sota voisi määrittää arjen? Sota ja rauhahan ovat vastapari. Rauha on on sitä että ei käydä sotaa, ei ole julistettu sotaa, ei ole liikekannallepanoa, ei aseellista konfliktia. Rauha on yksinkertaisesti sitä, että ei sodita.

Sotaa ja rauhaa ei kuitenkaan tänään voida selkeästi erottaa. Uusi sodankäynti on hämärtänyt sodan ja rauhan eron. Sota ei enää edellytä sodanjulistusta. Sota ei enää ole kahden tai useamman valtion välinen aseellinen konlikti, jossa tiedetään ketkä ovat sen osapuolia ja missä kulkee rintamalinja. Ennen sota loppui rauhanneuvottelujen tuloksena, sopimuksen kautta joka lopetti sotatoimet. Nykyisin aseelliset konfliktit jäätyvät.

Kansalaiset eivät edes tiedä onko sota vai rauha.  Tanska osallistuu pommituksiin Isisiä vastaan yhdessä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kanssa. Onko maa sodassa vai onko kyseessä rauha? Ihmiset Kööpenhaminassa elävät normaalia elämää, sotilaita ei näy missään. Kysymystä selvitettiin kysymällä tanskalaisilta: Onko Tanska sodassa? Useimpien mielestä Tanska ei ollut sodassa, toisten mielestä oli. On aika erikoista, että sota määritellään mielipidekyselyssä ja että asiasta voidaan olla erimielisiä.

Myös valtiot voivat olla asiasta eri mieltä. Amerikkalaisten hyökättyä Irakiin istuin Puolan puolustusministerin vieressä päivällisillä. Puolalla oli suuri joukko-osasto Irakissa. Maalla oli uutena Nato-maana tarve näyttää  amerikkalaisille  Puolan sotilaallinen iskukyky ja todistaa olevansa varteenotettava liittolainen. Kun kysyin mitä mieltä puolalaiset olivat siitä, että maa on yhtäkkiä sodassa, hän totesi hämmästyneenä: ei Puola ole sodassa. Olemme Irakissa turvaamassa rauhaa.

Sain saman vastauksen myös norjalaisilta. Norjakin oli Irakissa, ei sotimassa vaan rauhanturvaoperaatiossa. Kun parlamentti hyväksyy sotatoimet rauhanturva-operaationa ja lehdistö käsittelee sotaa rauhanturvaamisen kautta, on ihmisten vaikea saada kuvaa siitä että itse asiassa ollaan mukana sodassa. Näin siitäkin huolimatta, että media välittää kuvia pommituksista, raunioista ja haavoittuneista sotilaista.

Mitä siis on rauha? Jos sotaa ja rauhaa ei enää voida erottaa perinteisin merkein, mikä on tämän päivän erottava tekijä? Mielestäni arkielämän muutos on yksi vastaus tähän kysymykseen. Se, että ei enää pysty elämään normaalia arkea. Se, että joutuu pakenemaan kodistaan. Se, että pelko on ainainen seuralainen. Pommeja putoaa taivaalta ja voi joutua vangituksi. Lapset eivät pääse kouluun ja ruoka kallistuu kaupoissa, jos sitä edes riittävästi on saatavilla jatkuvasti. Se, että ihmiset uneksivat paluusta normaaliin arkeen, jossa itsestään selvät rutiinit jälleen täyttävät elämän.

Tämän päivän sodissa siviiliväestö on yhä enemmän sotatoimien kohteena. Pommitukset eivät tee eroa siviilien ja sotilaiden välillä ja taisteluja käydään asuinalueilla. Tappajarobotit tappavat kaikki läsnäolijat. Raiskaus aseena kohdistuu usein naisiin ja lapsiin. Näistä syistä on tärkeää määritellä rauha siviiliväestön elämän kautta. Ihmisiltä Luhanskissa tai Homsissa ei tarvitse kysyä, onko sota vai rauha. He tietävät.

YK:n peruskirjan pykälillä ja Geneven sopimuksilla pyritään turvaamaan siviiliväestön elämä sodan aikana ja heti sen jälkeen. Ne eivät kuitenkaan ole riittävän konkreettisia siviiliväestön oikeuksien suhteen. Sotavankien, vangittujen sotilaiden, oikeudet on määritelty huomattavasti tarkemmin. Sodankäynnin ja aseistuksen, esimerkiksi juuri tappajarobottien, muutokset eivät vielä näy kansainvälisessä oikeuskäytännössä. Muutoksia tarvitaan. Lähtökohtana tulee olla oikeus normaaliin arkielämään.

Lehden numero: