Entiset taistelijat rauhan asialla Israelissa ja Palestiinassa

Ahmed Helou vihasi pitkään juutalaisia perheensä kokemien vääryyksien vuoksi. 1990-luvulla hän liittyi Hamasiin, ja ensimmäisen intifadan eli palestiinalaisten kansannousun aikana hän joutui vankilaan. Siellä ollessaan hän kuuli Oslon rauhanprosessista. Hänelle kerrottiin, että hänen kotikaupungissaan Jerikossa liehuivat nyt Palestiinan liput, aiemmin sellainen oli kiellettyä.

Oslon sopimuksissa miehitetty Länsiranta jaettiin A-, B- ja C-alueisiin, joista A-alueita hallinnoivat palestiinalaiset. Loppujenkin alueiden, eli osittain palestiinalaisten hallinnoimien B-alueiden sekä Israelin hallinnassa olevien C-alueiden oli tarkoitus siirtyä palestiinalaisten hallintaan. Näin ei koskaan käynyt.

Vankilasta päästyään Helou jätti Hamasin, jatkoi opiskelua ja alkoi tehdä vapaaehtoistyötä Punaisen Puolikuun ambulanssikuljettajana. Yrittäessään pelastaa Israelin armeijan haavoittamaa ystäväänsä, häntä ammuttiin selkään. Ystävä menehtyi, ja käydessään myöhemmin tämän haudalla Helou löysi myös kolme muuta hautaa, joista yksi oli tyhjä. Heloun perhe oli kaivanut sen valmiiksi häntä varten, koska haavoittumisen jälkeen oli näyttänyt siltä, ettei hän selviäisi. Helou kuitenkin toipui, mutta luoti jäi selkään.

Myöhemmin Ahmed Heloun ystävä pyysi tätä osallistumaan yhteiseen työpajaan israelilaisten kanssa, mikä teki Heloun vihaiseksi – miksi kukaan haluaisi tehdä yhtään mitään vihollisten kanssa. Pitkien suostuttelujen jälkeen ystävä sai kuitenkin Heloun mukaansa tapaamiseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Helou tapasi israelilaisia siviilejä tai kuuli israelilaisten puhuvan palestiinalaisten oikeuksista. Siksi hänen oli kysyttävä osallistujilta, ovatko he tosiaan juutalaisia.

Tapaamisen jälkeen Helou kuitenkin kiinnostui yhteistyöstä, ja kun häntä pyydettiin vuonna 2013 puhumaan Combatants for Peace -järjestön muistopäivän tilaisuudessa, hän lähti mukaan järjestön toimintaan.

^{Kuvatekstit: Ahmed Helou oli ensin vastentahtoinen osallistumaan Combatants for Peacen toimintaan. Nyt hän on järjestön aktivisti. Kuva: Björn Udd}

Kibbutsilta rauhanaktivistiksi

Moran Zamir on eteläisraelilaisessa kibbutsissa kasvanut entinen taistelujoukkojen sotilas. Hänen perheessään on hänen omien sanojensa mukaan aina ollut vahva usko siihen, että he ovat Israel-Palestiina-konfliktin hyviksiä. Toisen intifadan aikaan Zamir oli teini-ikäinen, ja ympärillä vallitsi pelottava ilmapiiri. Jatkuvat uutiset palestiinalaisten tekemistä iskuista vahvistivat ajatusta pelottavista vihollisista.

Armeijaa edeltävän koulutusjakson aikana Zamir kuitenkin tapasi Itä-Jerusalemista kotoisin olevan palestiinalaismiehen. Mies oli kokenut miehityksen tuomat vaikeudet omassa elämässään. Häneltä oli evätty Jerusalemin asukas-status ja hänen talonsa oli tuhottu kuusi kertaa. ”Jokin naksahti päässäni”, Zamir kuvaa, mutta hän työnsi asian pois mielestään.

Kolmivuotisen palveluksen päättymisen jälkeen Zamir pyrki vain tyhjentämään mielensä kaikesta miehitykseen liittyvästä. Osallistuessaan vuonna 2012 Combatants for Peacen muistopäivän tilaisuuteen hän kuitenkin koki, että järjestö puhuu samaa kieltä hänen kanssaan, ja hän päätti liittyä järjestöön.

Muistopäivä, Memorial Day on Israelissa Suomen kaatuneiden muistopäivää vastaava juhlapäivä, jossa muistetaan konfliktin aikana kuolleita israelilaisia sotilaita. Combatants for Peace kuitenkin järjestää vuosittain tilaisuuden, jossa muistetaan sekä israelilaisia että palestiinalaisia, jotka ovat menettäneet henkensä konfliktin vuoksi.

Combatants for Peace on entisten taistelijoiden – israelilaisen ja palestiinalaisten – vuonna 2006 perustama järjestö, joka pyrkii miehityksen lopettamiseen, väkivallan kierteen katkaisemiseen ja rauhanomaiseen tulevaisuuteen molemmille kansoille. Sen paikallisryhmät toimivat 50/50-periaatteella, eli puolet jäsenistä on israelilaisia ja puolet palestiinalaisia. Järjestön keskustelutilaisuuksissa ja vierailuilla on aina mukana sekä israelilainen että palestiinalainen puhuja.

Muistopäivän tilaisuuksien lisäksi Combatants for Peace järjestää kuukausittaisia vapauden marsseja, tutustumiskierroksia Betlehemin alueella ja Jordan-laaksossa sekä keskusteluja, joissa järjestöä edustavat entiset taistelijat kertovat omista taustoistaan. Lisäksi järjestöllä on erityinen naisten ryhmä sekä teatteriryhmä, joka tuo konfliktia esiin tarinoiden kautta. Marraskuussa 2017 Ahmed Helou ja Moran Zamir vierailivat Suomessa, missä he osallistuivat EAPPI-ohjelman järjestämiin tilaisuuksiin Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

^{Moran Zamir kasvoi kibbutsilla, suoritti kolmivuotisen asepalveluksen ja ryhtyi sen jälkeen rauhanaktivistiksi. Kuva: Björn Udd}

”Joskus meidän vihaamme liittyy paljon pelkoa”

Vaikuttamistyö on tärkeä osa Combatants for Peacen toimintaa, ja keskustelutilaisuuksissa sekä luennoilla järjestö tavoittaa vuosittain yli 3000 ihmistä. Monet tapaamiset ovat erityisesti nuorille ja opiskelijoille ja pyrkimyksenä on muuttaa israelilaisten ja palestiinalaisten käsitystä konfliktin toisesta osapuolesta. Samalla luodaan toivoa siitä, että yhteistyö ja vuoropuhelu ovat mahdollisia.

Suuri osa järjestön tapaamisista Israelissa on nuorten kanssa, jotka ovat menossa armeijaan. ”Useimmiten yllätyn siitä, miten tietämättömiä nuoret ovat. Se on joskus järkyttävää”, kertoo Zamir. Hänen mukaansa nuoret ovat nyt paljon tietämättömämpiä kuin hänen oma sukupolvensa, jonka armeija-ajasta ei kuitenkaan ole vielä kymmentä vuotta enempää. Zamir kertoo nuorten olevan yleensä yllättyneitä kuullessaan, mitä Länsirannalla tapahtuu ja miten palestiinalaiset elävät miehityksen alla. ”He seuraavat vain Israelin mediaa, joka ei puhu miehityksestä mitään.” Usein nuoret ovat kuitenkin myös uteliaita, etenkin tavatessaan palestiinalaisen. Monille se on ensimmäinen kerta.

Zamirin nuoruudessa israelilaisilla oli vielä yhteyksiä palestiinalaisiin, mutta erottelumuurin rakentamisen jälkeen mahdollisuudet tapaamisiin normaaleissa olosuhteissa ovat vähentyneet. Lisäksi viimeisten seitsemän vuoden aikana vallassa ollut vahvasti oikeistolainen hallitus vaikuttaa ihmisten ajatteluun. Uusista sukupolvista uhkaakin tulla entistä radikaalimpia, taustalla on usein puhtaasti tietämättömyys. Zamir uskoo, että kun ihmiset alkavat ymmärtää mitä tapahtuu, heistä tulee myös avoimempia kuulemaan lisää.

Miten toimia oikein, kun järjestelmä on väärä?

Palestiinalainen Helou taas kertoo, miten monet israelilaiset nuoret kysyvät häneltä, kuinka heidän sitten tulisi toimia armeijassa ollessaan, mahdollisuutta palveluksen välttämiseen kun ei ole.

”Minulla on heille kaksi vastausta. Ensimmäinen on, että yritä toimia niin inhimillisesti kun voit. Toisaalta, armeijassa ei ole inhimillisyyttä. Siitä huolimatta voi olla ystävällinen ihmisiä kohtaan, esimerkiksi tarkastuspisteillä, ja auttaa heitä. Sanon heille myös, että kun olette palvelleet kolme vuotta armeijassa, tulkaa palvelemaan kolme vuotta meidän järjestössämme rauhan puolesta.”

Zamir korostaa sitä, että hyvien vastausten antaminen on monesti vaikeaa, koska tilanne on monimutkainen. Hänen mukaansa israelilaisten ja palestiinalaisten on kuitenkin kohdattava näitä monimutkaisia tilanteita, joihin ei ole suoria vastauksia. Hänelle itselleen on esimerkiksi ollut vaikeaa vastata palestiinalaisen kysymykseen siitä, miten tämän tulisi vastustaa miehitystä.

”Kohtaamme ihmiset sellaisina kuin he ovat, ja ehkä joskus ei ole heille oikea hetki ryhtyä rauhanaktivistiksi. Se on prosessi, joka voi viedä vuosia. Meidän viestimme voi jäädä heidän mieleensä ja se toivottavasti kantaa hedelmää myöhemmin.”

Haastavaa ei ole vain israelilaisten nuorten tapaaminen. Helou kertoo palestiinalaisten usein kysyvän ensimmäisenä isoja, koko konfliktin vaikeimpiin solmuihin liittyviä kysymyksiä esimerkiksi palestiinalaisten pakolaisten paluuoikeudesta ja kaupungeista, joissa monien palestiinalaisten kodit ovat mutta jotka nyt ovat osa Israelia. Heloun mukaan heitä ei voi vakuuttaa millään vastauksella, mutta vähän toivoa on mahdollista antaa.

”Sanon heille, että meillä on takana yli 100 vuotta konfliktia. Eikö meillä ole oikeutta muutamaan vuoteen rauhassa? Olemme kokeilleet kaikkea, väkivaltaa, kiviä, eikä mikään ole muuttunut. Olemme menettäneet paljon ystäviä, ja paljon aikaa. Jos joka päivä viettää kaksi tuntia tarkastuspisteellä, se on 14 tuntia viikossa. Paljonko se on kuukaudessa? Menetämme paljon aikaa ihan turhan vuoksi. Meillä on oikeus saada hyvä elämä, annetaan siis rauhalle tilaisuus.”

Kaksi vuotta sitten palestiinalaisten tekemien puukotusiskujen aalto nosti keskustelun kolmannesta intifadasta. Puukottajia olivat ennen kaikkea nuoret, jotka eivät ole koskaan eläneet aikaa, jolloin rauhanneuvotteluissa olisi ollut oikeata toivoa. He eivät myöskään ole nähneet rauhanomaisten keinojen johtavan parempaan. Helou kertoo ymmärtävänsä näitä nuoria, joista tuntuu, ettei heillä ole mitään hävittävää. Silti hän uskoo rauhaan, ja haluaa antaa Combatants for Peacen toiminnan kautta toivoa tulevaisuudesta.

Combatants for Peacen tilaisuuksissa palestiinalaiset voivat tavata israelilaisen, jolla ei ole univormua tai asetta ja joka kunnioittaa heidän vaatimuksiaan yhtäläisistä oikeuksista.

”Joskus meidän vihaamme liittyy paljon pelkoa, jota tapaamiset voivat vähentää”, kertoo Zamir.  ”Kun nuoret näkevät, että toisella puolella on ihmisiä, joiden kanssa voi puhua, se antaa toivoa.” Pelkät tapaamiset eivät Zamirin mukaan kuitenkaan riitä, vaan täytyy myös toimia yhdessä.

^{Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa esiintyi palestiinalainen muusikko Rasha Nahas. Kuva: Björn Udd}

Rauhanaktivistit ahtaalla

Kansalaisyhteiskunnan tila on kaventunut Israelissa ja Palestiinassa viime vuosina, ja monien ihmisoikeusjärjestöjen ja rauhanaktivistien toiminta on vaikeutunut. Tämä on vaikuttanut myös Combatans for Peaceen, vaikka järjestön tilanne onkin Zamirin ja Heloun mukaan jonkin verran parempi kuin monien syytösten ja negatiivisen julkisuuden keskelle joutuneiden tunnetumpien järjestöjen.

Huono ilmapiiri Israelissa on Zamirin mukaan seurausta nykyisen hallituksen sekä israelilaisen median toiminnasta. Rauhanliikettä demonisoidaan ja monet aktivistit leimataan opportunisteiksi, jotka haluavat vain rahaa eurooppalaisilta. Zamir pitää surullisena, että ihmisille syötetään valheita joita he sitten uskovat ja toistavat faktoina.

”On hyvin surullista, että monet pitävät meidän viestiämme radikaalina ja anarkistisena.”

Järjestön toimintaa hankaloitetaan esimerkiksi kulkulupia säätelemällä. Palestiinalaiset tarvitsevat kulkuluvan liikkuakseen paikasta toiseen, mutta aktivistit joutuvat toisinaan mustalle listalle, eivätkä saa enää kulkulupaa. Combatants for Peacen kohtaamat vaikeudet ovat viime aikoina lisääntyneet.

Joitain kuukausia sitten viranomaiset alkoivat kysellä palestiinalaisilta lupia varten enemmän yksityiskohtia, kuten montako vierailua israelissa on suunnitteilla ja minä päivinä. Helou kertoo, että tarkkojen päivien kertominen on välillä hankalaa, koska tilaisuudet eivät aina ole tiedossa tarpeeksi ajoissa. Lisäksi luvat usein ovat voimassa vain tiettyyn kellonaikaan saakka ja keskustelutilaisuudet saattavat kestää kauemmin. Tämä hankaloittaa toiminnan suunnittelua ja toteuttamista.Helou ja Zamir toivovat, että israelilaiset ja palestiinalaiset voisivat itse ratkaista ongelmansa. Terveisinä ja toiveina suomalaisille heillä on kuitenkin kolme asiaa. Ensinnäkin he uskovat muiden hallitusten tuen olevan välttämätöntä. Helou toivoo, että Suomi voisi tukea palestiinalaisia esimerkiksi YK:ssa ja tunnustamalla Palestiinan valtion. Zamir kuitenkin muistuttaa, että ensin on valittava oikeat poliitikot. Sitten on vaikutettava hallitukseen ja vallassa oleviin ihmisiin.

Toinen keino on tiedon jakaminen ja tilanteeseen tutustuminen myös paikan päällä. Helou ja Zamir peräänkuuluttavat positiivisistakin asioista kertomista, sillä media tavallisesti keskittyy vain väkivaltaan. Miehet toivovat, että heidän viestinsä kuuluisi myös maailmalla. Siksi mahdollisuus tulla Suomeen jakamaan omat tarinansa on heille erittäin tärkeää.

Lisäksi auttaa voi myös rahallisesti. Combatants for Peace ja monet muut paikalliset järjestöt toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin, ja toiminnan tukeminen lahjoituksin edesauttaa ruohonjuuritason vaikuttamistyötä, joka pyrkii asenteiden muutokseen paikan päällä.

Helou korostaa vielä, että tärkein askel on politiikka. Politiikassa kaikki on yhteydessä kaikkeen, ja miehitystä ei ylläpidä vain Israel, vaan järjestelmä josta hyötyvät muutkin. Ihan ensimmäinen askel, Zamir lisää, on kuitenkin olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu.

Katso lisää

EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) on Kirkkojen Maailmanneuvoston kansainvälinen ohjelma, joka välittää vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita Itä-Jerusalemiin ja Länsirannalle. Suomessa ohjelmaa koordinoi Kirkon Ulkomaanapu.