Bassem Bouguerra vaihtoi Yahoon Tunisiaan

Kirjoittaja:

Kuvitellaan, että olet amerikkalaistunut tunisialainen ja tunnettu bloggaaja, joka ei aio enää palata asumaan kotimaahansa. Vallankumouksen jälkeisellä pikavisiitillä Tunisiaan joudut kuitenkin poliisin hakkaamaksi ja huomaat, että edes suhteesi ja vaikutusvaltasi eivät auta – et tule koskaan saamaan oikeutta tai korvauksia. Lähtisitkö jatkamaan mukavaa elämääsi Yhdysvalloissa vai jäisitkö taistelemaan itsesi ja muiden oikeuksien puolesta? Bassem Bouguerra päätti jäädä ja perustaa ystäviensä kanssa Police Reform -kansalaisjärjestön, joka pyrkii muuttamaan väkivallan hyväksyvää kulttuuria.

Police Reform -järjestön toimisto löytyy helposti, jos onnistuu lausumaan taksikuskille ranskalaisella ääntämyksellä Rue Hooker Doolittle. Pääkaupunki Tunisin vilkkaalta sivukadulta noustaan portaat kolmanteen kerrokseen, missä kodikasta toimistoa asuttavat Ikea-kalusteet. Nuori ja nuorekas järjestö on halunnut arvoisensa puitteet, ja maassa jossa ei ole Ikea-liikettä Klippan-sohvan näkeminen tekee omanlaisensa vaikutuksen. Huomion vangitsee kuitenkin välittömästi järjestön varapuheenjohtaja Bassem Bouguerra, joka toivottaa vieraat tervetulleeksi leveästi hymyillen ja kertoo tarinansa pyöreällä amerikanenglannilla.


Police Reform -järjestön Bassem Bouguerra palasi Tunisiaan vallankumouksen jälkeen. Taustalla mainoksia järjestön projekteista. Kuva: Reeta Metsänen

 

On tammikuu 2013 ja koko arabimaailmaa ravistelleesta Tunisian jasmiinivallankumouksesta on kulunut lähes tasan kaksi vuotta. Vallankumouksessa peräänkuulutettiin omanarvontuntoa ja vapautta, joita korruptoitunut ja autoritäärinen presidentti Zine El Abidine Ben Alin regiimi oli polkenut yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Erityisen pelätty oli sisäministeriö ja sen alla toimivat poliisivoimat, jotka tunnettiin mielivaltaisista pidätyksistä, toisinajattelijoiden pahoinpitelyistä ja erityisesti islamistisen opposition tukahduttamisesta. Keväällä 2011 tunisialaiset olivat kuitenkin toivoa täynnä: vallankumous toisi demokratian ja myös demokraattisesti johdetun poliisin. Arabikevät houkutteli kotimaahan vierailulle tunisialaista koulutettua diasporaa, johon Bouguerrakin lukeutuu. Vuonna 2011 hänellä oli mieluisa työpaikka Yhdysvalloissa Yahoossa, mitä oli edeltänyt tutkijana toimiminen Stanfordin yliopistossa. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Tunisiin venyi kuitenkin odottamattomasti, kun Bouguerra sai kokea nahoissaan poliisireformin haasteet.

Bouguerran tie asiantuntijaksi poliisiasioissa ei ole ollut muutenkaan suorin mahdollinen. Ennen Yhdysvaltoihin lähtöään hän oli haaveillut lentäjän urasta ja käynyt kolmivuotisen kadettikoulun, mutta arvosanat eivät riittäneet lentäjäksi asti. Siispä Bouguerra lähti meren taakse opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja ohjelmointia, mutta piti yllä suhdetta kotimaahansa yhteiskunnallisen blogin kautta, jota hän kirjoitti hiukan yllättäen äitinsä kanssa.

”Bloggaaminen oli meille ainut tapa ilmaista itseämme, auttaa kotimaata edes hiukan. Blogimme joutui sensuurin kohteeksi vuonna 2009.”

Toukokuussa 2011 Bouguerra oli käymässä Tunisissa ja katsomassa miltä kotimaa näyttää diktaattorin lähdettyä, kun hän näki kadulla poliisin hakkaavan ulkomaista toimittajaa.

”Toimittajan avustaja seurasi vierestä itkien ja rukoillen poliiseja päästämään heidät menemään. En mahtanut itselleni mitään, kaivoin esiin kännykkäni ja aloin ottaa kuvia tapahtuvasta. Ennen kuin huomasinkaan, eräs poliisi oli napannut minut ja vietin seuraavat kolme tuntia kidutettavana poliisiautossa.  Lähdin sieltä murtuneen käsivarren ja kymmenien mustelmien kanssa. Tuo hetki muutti elämäni.”

Bouguerran apuna oli maine bloggaajana, vaikutusvaltainen yhteisö ja hyvä asianajaja. Silti hänelle kerrottiin, että oikeusjutusta poliiseja vastaan tulisi korkeintaan symbolinen ja kansio hukkuisi satojen muiden kansioiden joukkoon.
”Se oli herättävä kokemus. Jos edes minä en voinut tehdä asialle mitään, mitä tapahtuu niille väkivallan uhreille, joilla ei ole mitään?”

Bouguerra päätti pyytää pitkää lomaa Yahoolta ja tarttua toimeen epäkohtien korjaamiseksi. Hän perusti ystäviensä kanssa Police Reform -kansalaisjärjestön, joka tähtää poliisin ja kansalaisten suhteiden parantamiseen ruohonjuuritasolta lähtien. Kun Bouguerra kertoo järjestönsä toiminnasta, hänen äänestään kuuluu ylpeys ja innostus, ja katkeruus on joko hyvin piilotettua tai ei mahdu miehen positiiviseen luonteenlaatuun. Järjestön työntekijät ovat vakuuttuneita siitä, että poliisin toimintaa ei voida muuttaa vain uudella lainsäädännöllä, kalustohankinnoilla tai edes poliisikoulutuksen (nykyään lyhyimmillään kolme kuukautta) parantamisella, vaan muutoksen täytyy lähteä yhteiskunnasta ja kulttuurista. Siellä ovat Bouguerran mukaan myös suurimmat ongelmat.

Tunisian sisäministeriö on puhunut poliisireformista jo kaksi vuotta, mutta vain vähän on saatu aikaan. Sisäiset ristiriidat, ministerivaihdokset ja eri avuntarjoajamaiden kilpailuttaminen ovat hidastaneet prosessia, joka on jo lähtökohdiltaan erittäin haastava. Poliisia koskeva lainsäädäntö on edelleen salaista ja poliisiväkivalta on kertojasta riippuen pysynyt samalla tasolla tai jopa pahentunut maltillis-islamistisen Ennahda-puolueen noustua valtaan. Poliisia on syytetty myös siitä, että se katsoo läpi sormien ääri-islamistien väkivaltaa. Viimeisin kuohunta alkoi helmikuussa 2013, kun oppositiojohtaja Chokri Belaid ammuttiin, ja Ennahdaa syytettiin tapahtuneen sallimisesta. Sisäministeriön ja poliisireformin kannalta kriisistä seurannut hallitusvaihdos tuonee lisähidasteita, koska uudeksi pääministeriksi nostettiin entinen sisäministeri Ali Laraayedh Ennahda-puolueesta.

”Tunisiassa kaikki kehityshankkeet on sidottu ministeriin: kun hän lähtee, hän vie kaikki kansiot ja suunnitelmat mukanaan”, Bouguerra totesi jo ennen uusinta ministerivaihdosta.

Mitä Police Reform sitten tekee, jos virallinen prosessi takkuaa?

”Lähdimme liikkeelle olettaen, ettemme tiedä mitään poliisista tai sen uudistamisesta. Siksi jaoimme työmme systemaattisesti kolmeen vaiheeseen: ensin teemme tutkimusta, sitten siirrymme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen (outreach) ja lopullinen tavoitteemme on kumppanuus sisäministeriön kanssa.”

Viimeinen tavoite vaikuttaakin haastavimmalta: tähän mennessä sisäministeriö ei ole juuri halunnut kuunnella mitä Police Reformilla on sanottavana. Bouguerra kollegoineen ei ole kuitenkaan antanut torjuvan asenteen häiritä, vaan he ovat pyrkineet tuottamaan niin vakuuttavia tutkimustuloksia ja konkreettisia aloitteita, että sisäministeriön on jossain vaiheessa pidettävä heitä vakavasti otettavana kumppanina.

Järjestö aloitti tekemällä poliisiin kohdistuvista asenteista kyselytutkimuksen, jossa otanta käsitti 400 tunisialaista. Avainlukujen pohjalta kehitettiin suoraan projekteja, joiden toivotaan auttavan löydettyihin ongelmiin. Esimerkiksi 25 % tunisialaisista tai heidän läheinen perheenjäsenensä on kohdannut poliisiväkivaltaa, ja 81 % poliisiväkivallan uhreista ei ole ilmoittanut tapausta eteenpäin. Jälkimmäinen luku oli shokki Police Reformin työntekijöille, ja he halusivat madaltaa uhrien kynnystä vaatia oikeutta. Syntyi reaaliaikainen kartta ja sovellus, jonka kautta tunisialaiset voivat ilmoittaa kokeneensa poliisiväkivaltaa tietyllä alueella tiettynä hetkenä. Sovelluksen keräämien tietojen perusteella on mahdollista laskea todennäköisyyksiä ja seurata väkivallan trendejä. Palveluun sisältyy myös maksuton puhelinnumero, johon tapaukset voi ilmoittaa helposti ja turvallisesti.

Tärkein tutkimustulos järjestön toimintafilosofian kannalta oli, että 60 % tunisialaisista uskoi poliisien väkivallan käytön olevan rankaisumielessä myös oikeutettua. Bouguerra kuvaa ongelmaa:

”Vastauksissa ilmeni asenne, että jos poliisi saa kiinni vaikkapa varkaan, tämä ansaitseekin tulla vähän hakatuksi. Väkivalta on uskomattoman hyväksyttyä kulttuurissamme, ja totumme siihen pienestä pitäen.”

Lakien muuttaminen ei siis muuta kulttuurista ongelmaa, mitä pahentaa se, että useimmat poliisit ja kansalaiset ovat tuntevat poliisin oikeudet ja velvollisuudet yhtä huonosti. Police Reform -järjestö on pyrkinyt kehittämään innovatiivisia keinoja näiden ongelmien käsittelemiseksi, ja ratkaisuissa näkyy myös Bouguerran tausta Yahoolla. Järjestö on kehittänyt muun muassa videopelin, jota lapset, aikuiset ja jopa poliisit itse voivat käyttää poliisiin liittyvien lakien ja velvoitteiden oppimiseen. Toinen pian toteutuva projekti on jalkapalloturnaus, jossa eri kaupunginosien poliisit ja asukkaat muodostavat yhteisiä joukkueita ja kisaavat muiden kaupunginosien joukkueita vastaan.

”Poliisin ja kansalaisen suhde on ollut hyvin negatiivinen ja perustunut alistamiseen. Vallankumouksen jälkeen pelko poliiseja kohtaan on vähentynyt, mutta monesti väkivaltainen suhde on vain kääntynyt päälaelleen. Kun mietimme keinoja rikkoa tämä väkivallan noidankehä, katsoimme miten muualla maailmassa on ratkaistu vastaavia konflikteja, ja usein vastaus oli: jalkapallon avulla”, Bouguerra selittää.

Bouguerra uskoo asiaansa, sillä ilman turvallisuutta muuta yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista kehitystä on vaikea rakentaa vakaalle pohjalle:
”Turvallisuus on kaiken, aivan kaiken perusta”.

Tammikuun 2013 lopussa Police Reform järjesti kansainvälisen poliisireformikonferenssin, jonne saatiin vihdoin myös sisäministeriön virallinen edustaja.

”Me kaikki puhumme reformista, mutta se tarkoittaa meille eri asioita. Ministeriölle se voi tarkoittaa uusia poliisiautoja ja parempia varusteita, poliisien ammattiliitolle taas parempia työoloja ja johtamista, ja kansalaisyhteiskunnalle läpinäkyvää ja vastuullista poliisia. On tärkeää että istumme saman pöydän ääreen ja sanomme: tältä näyttää minun reformini, entä sinun?”

Bouguerra uskoo, että koko yhteiskunnan asennemuutoksen tarve täytyy ymmärtää, jotta reformi voidaan rakentaa kestävälle pohjalle. Väkivallan hyväksymistä voidaan opettaa, mutta niin voidaan myös väkivallattomuutta. Bouguerra antaa kadettikoulun kasvattina ja kahden kulttuurin tuntijana vakuuttavat kasvot tälle pyrkimykselle.

 

 

Lehden numero: