Puolustuksen parlamentaarinen selvitysryhmä, siviilirohkeutta please

Kirjoittaja:

Puolustusministeriö asetti viime viikolla puolustuksen pitkän aikavälin haasteita käsittelevän parlamentaarisen selvitysryhmän. Ryhmän asettaminen perustuu viimeisimmän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakäsittelyn yhteydessä tehtyyn linjaukseen.

Ministeriön mukaan ryhmän tehtävänä on tuottaa eduskunnalle tietoa puolustuksen pitkän aikavälin haasteista ja niihin vastaamisesta. Työn tulosten tulisi valmistua vuonna 2015 valittavan uuden eduskunnan käsiteltäväksi.

Ryhmä päättää itse työskentelytavoistaan, tavoitteistaan ja viestinnästään ja se voi tarpeen mukaan kuulla myös muita asiantuntijoita sekä teettää selvityksiä.

Koska ryhmän toimeksianto on näin väljä, se voi halutessaan toteuttaa todella perusteellisen uudelleenarvioinnin Suomen puolustuksesta, sen tavoitteista, toiminnan painopisteistä ja vaadittavista resursseista.

Uudelleenarviointi toki edellyttäisi työryhmältä melkoista siviilirohkeutta, sellaista mihin sen kokoonpano ei viittaa. Kaikki on kuitenkin mahdollista, ja siksi siviilirohkeuden toivossa muutamia ehdotuksia siitä, mihin työryhmän kannattaisi keskittyä.

Olennaisin viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut muutos on ollut maailman keskinaisriippuvuuden vahvistuminen. Se näkyy hyvin esimerkiksi ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen riittävyyden ja väestönkasvun kaltaisissa prosesseissa ja kehitystrendeissä.

Ilmastonmuutoksen tai väestönkasvun kaltaisiin uusiin haasteisiin ei voida vastata perinteisen voimapolitiikan keinoin, niihin vastaaminen edellyttää nimenomaisesti valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyön tiivistämistä sekä kaikkia hyödyttävien ratkaisujen löytämistä.

Edellä mainittujen maailmanlaajuisten megatrendien ohella keskinäisriippuvuus on kasvanut myös Euroopan tasolla. Euroopan unioni on osoittautunut menestykselliseksi rauhanprojektiksi sitoessaan maanosan valtioita ensiksi taloudelliseen ja myöhemmin myös poliittiseen yhteistyöhön. On vaikea kuvitella valtioiden välisiä sotia Euroopassa.

Positiivinen kehityspiirre on myös se, että Venäjä haluaa tiivistää yhteistyötään EU:n kanssa. Moni ongelma vaatii vielä ratkaisua ja Venäjän demokratia on vielä lapsenkengissä, mutta paluu menneeseen kylmän sodan maailmaan tuskin onnistuu.

Olisikin perusteltua, että työryhmä tuottaisi selvityksen siitä, kuinka todennäköistä olisi, että esimerkiksi 20 vuoden sisällä Suomeen kohdistuisi sotilaallinen kriisi. Tällaisen arvion pohjalta voitaisiin määritellä, millaisiin haasteisiin puolustusvoimien pitää varautua, samoin se, millaisia käytännön toimia varautuminen edellyttäisi.

Selvityksen pohjalta voitaisiin myös ottaa kantaa yleisen asevelvollisuuden mielekkyyteen sekä siihen, painottuuko puolustusvoimien tehtävä ensisijaisesti Suomen maa-alueen puolustamiseen vaiko kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumiseen.

Lehden numero: