Aihe: Anna Malinen

Vettä vahvemman ehdoilla »

Israelin miehityksen alla elävät palestiinalaiset kärsivät jatkuvasta vesipulasta. Syynä on Israelin epäoikeudenmukainen vesipolitiikka, jonka tavoitteena on vahvistaa miehitystä. Jotta vesikysymykseen saataisiin tasapuolinen ratkaisu, on puhuttava miehityksen lopettamisen mahdollisuuksista.

Vihaiset viivanvedot vapauden puolesta – Tove Jansson sotakriitikkona »

Tove Jansson tunnetaan ensisijaisesti rakastetuista Muumilaakson asukkaista. Paxin toimittaja Anna Malinen tutustui Janssonin vähemmän tunnettuun puoleen vapauden puolustajana ja sodan vastustajana.

Campaign to Stop Killer Robots »

Tappajarobottien vastaisen kampanjan kotisivuilla stopkillerrobots.org kerrotaan viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana automatisoitujen aseiden myötä merkittävästi muuttuneesta sodankäynnistä.

YK selvittää lennokki-iskujen laillisuutta »

Kiistellyistä lennokki-iskuista tehdään YK:n selvitys. Toiveena on, että tutkimuksen myötä otetaan askeleita lennokkien käyttöä ohjaavan sääntelyn luomiseksi. Nähtäväksi jää, hillitsevätkö säännöt iskuja vai legitimoivatko ne kyseenalaisia sodankäynnin muotoja.

Osta ohjus, saat yhteistyökumppanin – 2000-luvun ovelinta kytkykauppaa käydään aseilla »

Asekauppa on vuosikymmenten saatossa monimutkaistunut ja käynyt yhä vaikeammaksi valvoa. Suomen Yhdysvaltain kanssa solmima sopimus uudentyyppisten ohjusten hankinnasta näyttäisi täyttävän useat 2010-luvun asekaupan tunnusmerkit. Minkälaiseen suuntaan asekaupat ovat Suomea viemässä?

/

 

Kenen säännöillä asekauppasopimukseen? »

Ensi heinäkuussa YK:ssa päätetään kansainvälisestä asekauppasopimuksesta. Hyvää sopimusta toivovien valtioiden tulisi osata lopettaa neuvottelut ajoissa sen sijaan, että annettaisiin liikaa myönnytyksiä väljempää tulkintaa ja vähäisempiä rajoituksia toivoville maille. Pahin uhkakuva on sopimuksen syntyminen täysin vesittyneenä.

”Laissa kielletty ei tapahdu”? - Todistajanlausunnot kertovat palestiinalaislasten kaltoin kohtelusta Israelin vankiloissa »

Israel soveltaa miehitettyjen alueiden palestiinalaislasten kurinpitoon sotilaslainsäädäntöä ja sulkee heitä vankiloihin. Pelottelu- ja voimakeinoilla on kauaskantoisia, traumatisoivia vaikutuksia, jotka heijastuvat paitsi palestiinalaisperheisiin, myös koko Israelin ja Palestiinan väliseen rauhanprosessiin.

Kuka keskustelee, ja miten ja miksi? - palestiinalaisten valtionjulistus ja uutisten lukemisen taito »

Mediakeskustelu palestiinalaisten valtion tunnustamisesta on monisyistä ja moniäänistä. Aina debatti ei perustu ainakaan kokonaan tosiasioihin, vaan näkökulmat saattavat olla hyvinkin kapeita. Miten siis Palestiina-uutisia tulisi lukea?

Keskustelu Syyriasta: Kohti uutta demokratiaa? »

Miten kaksi Syyrian tuntevaa ihmistä näkee maan tulevaisuuden konfliktiksi yltyneen kansannousun jälkeen? Miten ponnistaa eteenpäin väkivallasta ja voimattomuuden tunteista huolimatta?

data-cke-saved-src=/files/kuvat/Pax_3--2011_Kuva_juttu_03_Syyria.jpg

Sukupuolet sodassa - oletukset, odotukset ja monimutkainen todellisuus »

Minkälaisilta sodan seuraukset näyttävät sukupuoliperspektiivistä tarkasteltuna? Miehet ja naiset ovat konflikteissa sekä toimijoita että uhreja, mutta konfliktit ovat myös sukupuolittuneita niin olettamusten kuin vaikutusten osalta. Erojen voidaan katsoa johtuvan naisten ja miesten erilaisista yhteiskunnallisista rooleista ja asemista, mutta tärkeämpää on tiedostaa, miten sukupuoleen perustuvat odotukset muokkaavat konflikteja sekä niiden seurauksia.

/
Kuva: Maria Karuvuori

Subscribe to Aihe: Anna Malinen