”Ollaanhan mekin aseistakieltäytyjiä” – Tunnelmia Aseistakieltäytyjäliiton 40-vuotiskonsertista

Lauantai, 25.10.2014

Lokakuisena iltana Töölössä Korjaamon pihaan kerääntyy yhä enemmän ihmisiä. Kello on puoli yhdeksän, ja olen juuri löytänyt paikalle muutaman eksymisen jälkeen. Puolta tuntia myöhemmin avataan ovet, ja yleisö päästetään sisään. Olemme saapuneet kuuntelemaan kolmea keikkaa – Yonaa ja Liikkuvaa Pilveä, Joose Keskitaloa ja Asa & The Bandia – sekä juhlimaan syntymäpäiviä.

Juhlintaa läpi vuoden

Sisällä Korjaamolla jään ihailemaan Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) historiasta kertovaa valokuvanäyttelyä: mielenosoituksia, kansalaistottelemattomuutta, keikkoja, Ruokaa ei aseita -leirejä… Viereisellä AKL:n infopöydällä on kiireistä: liiton aktivistit juttelevat konserttiyleisön kanssa ja kertovat järjestön toiminnasta.

Tämä vuosi on ollut AKL:lle yhtä juhlaa. Neljä vuosikymmentä aiemmin helmikuussa, 1960-luvun yllytyskampanjoiden jälkimainingeissa, perustettiin Siviilipalvelusmiesliitto valvomaan aseistakieltäytyjien asemaan. Vuonna 1994 puolestaan alettiin järjestää säännöllisesti keikkoja Rauhanasemalla. Keikkoja ehdittiin juhlia jo keväällä, ja syksyllä on vietetty perustamisvuosijuhlaa.

Juttelen hetken 40-vuotisjuhlallisuuksia koordinoivan Niina Savirannan kanssa. Hän kertoo, että viikko ennen tämäniltaista konserttia järjestettiin virallisemmat kutsuvieraskekkerit, joihin oli kutsuttu liiton entisiä ja nykyisiä aktivisteja, muun muassa puheenjohtajat ja lehden päätoimittajat. Myöhemmin tänä vuonna on puolestaan tarkoitus julkaista artikkelikokoelma AKL:n historiasta.

Kuinka Niina päätyi hoitamaan järjestelyjä? ”Mä oon käytännössä ollut tässä 2 kuukautta mukana.” Hän tuli viime keväänä Ruokaa ei aseita -toimintaan, ja oli kesällä mukana järjestämässä REA-leiriä. Sieltä ahkera työntekijä bongattiin ja palkattiin hoitamaan AKL:n 40-vuotisjuhlajärjestelyjä. Työmäärä on viime viikkoina noussut valtavaksi, kun juhlavuoden töiden lisäksi on ollut muitakin järjestöhommia. Esimerkiksi kutsuntakampanjaan on herätty aikaisin aamusta toiseen. Toisaalta työtunteja on turha Niinan mukaan laskea. ”Täällä [AKL:n hommissa] mä oisin joka tapauksessa.” Sitä paitsi: ”Meillä on ollut tosi hyvä porukka, pieni ja aktiivinen.”

Kysyn Niinalta tunnelmia ennen konsertin alkua. ”Mä näin viime yönä painajaisunta, ettei yksikään bändi tullut paikalle.” Haastatteluhetkellä paikalla olivat kuitenkin niin bändit kuin juontajakin, ja Niina voi jo hengähtää helpotuksesta. Yleisöäkin on tullut paikalle – neljän jälkeen ennakkolippuja oli myyty jo reilu sata, ja talon arvio ovelta myytävistä lipuista oli ollut noin sata. Konsertilta Niina odottaa ennen kaikkea sitä, mikä kutsuvieraskekkereissäkin oli parasta: entisten aktivistien muisteluita. ”Odotan innolla juontajan kommentteja. Hän on luvannut muistella hauskoja.” Konkreettisemmatkaan huolet eivät aivan vielä ole hellittäneet. ”Toivon, että kukaan ei tee ohareita ja kaikki sujuu.”

AKL-muistoja ja tajunnanräjäyttäviä keikkoja

Vaikka yleisössä on paljon liittoa juhlistamaan tulleita, monelle keikkojen AKL-kytkös on ollut bonusta. Juttelen kahden naisen kanssa, jotka ovat tulleet paikalle sattumalta edellisillan suunnitelmien peruunnuttua. Kummallakaan ei ole taustaa AKL:ssä, mutta liiton työtä arvostetaan. ”Ollaanhan mekin aseistakieltäytyjiä”, toteaa toinen naisista hymyillen.

Ennen kaikkea konserttiin on ihmisiä houkutellut tietysti musiikki, ja väkeä saapuu koko ajan enemmän. Lopulta Korjaamon lavalle nousee Jukka Vuorio, joka avaa illan kertomalla omasta hakemuksestaan siviilipalvelukseen. Tuolloin hän oli perustellut haluaan sivariin lainaamalla Pelle Miljoonaa: ”Jonkun valtion täytyy uskaltaa / aseeton aikakausi aloittaa.” Illan aikana kuulemme myös tarinoita AKL:n vuosien varrelta, vuoden 1985 joukkopyllistyksestä kiitoksiin liitossa pitkään vaikuttaneille aktivisteille.

Konsertin aluksi Vuorio päästää kuitenkin pidemmittä juonnoitta lavalle Yonan ja tämän kitaristin Nicolas Rehnin. Keikka on intiimi, ja yleisö kerääntyy lavan vierelle tunnelmoimaan, laulamaan mukana ja välillä tanssimaankin. Kiitellen lämminhenkistä vastaanottoa Yona esittää kappaleita myös tulevalta levyltään.

Joose Keskitalo on itselleni uusi tuttavuus, mutta tänä iltana olen selvästi harvinainen poikkeus. Tunnelma keikalla on painoin lähes hypnoottisen keskittynyt, suorastaan harras. Minuun tekevät vaikutuksen etenkin Joosen syvälliset ja monitasoiset lyriikat.

Viimeisenä keikkansa vetää Asa & The Band. Yleisöä on saapunut lisää pitkin iltaa, ja tässä vaiheessa sali on jo täysi. Asalla on AKL:ään erityinen kytkös, sillä miehen vuonna 2009 julkaistu Via Karelia -levy on omistettu Aseistakieltäytyjäliitolle. Keikalla kuullaankin levyltä kappale ”Jos nyrkit voisivat auttaa”.

Keikkojen jälkeen juttelen hetken yleisössä olleiden Manun, Henkan ja Villen kanssa. Kolmikko oli saapunut ennen kaikkea kuuntelemaan Joosea, mutta myös Asaa. Etenkin näiden artistien musiikin sanomallisuus sai tulemaan paikalle. AKL:n työ saa miehiltä myös arvostusta, vaikka omakohtaista aktivistikokemusta ei olekaan. Sivarissa ja aktivistikavereiden kautta liitto on kuitenkin tullut tutuksi. Illasta jäi erityisesti mieleen osalle miehistä uusi tuttavuus, Yona, jonka keikka ”räjäytti tajunnan”.

Musiikilla taisteluun kyynisyyttä vastaan

Nappaankin backstagelta haastatteluun Yonan. Vaikkei artisti ole aivan täysissä voimissaan, keikka tuntui hyvältä, kiitos ennen kaikkea hippihenkisen yleisön, jolle laulaessa hänellä oli ”vähän kotikenttäetu”.

Tällä hetkellä Yona ei paljoa keikkaile, ja hän kertoo viettävänsä myös some-taukoa. Facebook on jäänyt käytöstä vuosi sitten, eikä Instagrammiakaan ole päivitetty kuukauteen. Kaiken kaikkiaan laulajatar on pyrkinyt vähentämään netin käyttöään ja asettanut itselleen sääntöjä siellä oleiluun – nettiin saa mennä vain, jos siellä on tehtävä jotain. Vaikutukset ovat olleet positiiviset: Yona kertoo kokeneensa esimerkiksi sellaisia läsnäolon hetkiä ja ajatuksia, joita on viimeksi ollut vuosia sitten.

Yonalla on työn alla parhaillaan uusi levy, työnimeltään Lintu, jolta keikalla kuultiin muutama kappale. Hän kertoo levyn liittyvän nuoruutensa hippivuosiin, jolloin vallitsi ”vahva toive rauhasta, vahva ideologia, usko siihen, että pystytään muuttaan maailmaa”. Vuosien saatossa ajatukset ovat muuttuneet ja toivo on horjunut. Alun perin levyn työnimi olikin Naiivi, millä Yona viittasi haluun saada takaisin nuoruuden naiivius ja toivo. Levy onkin omalla tavallaan taistelua kyynisyyttä vastaan. Se on myös oman paikan etsimistä maailmassa. Yonalle teema on ollut erityisen läheinen, sillä hän on läpi elämänsä ”risteillyt eri maailmojen välissä”: uskonnollisissa, musiikillisissa ja myös eri maissa.

Yonan kertoman ja keikalla kuultujen kappaleiden perusteella odotettavissa on kiehtova levy. Uskoa parempaan maailmaan ja selkeyttä omaan rooliin siinä kaipaa itse kukin, joten Yonan musiikki ei voi olla koskettamatta. Jäänkin yhdessä muun keikkayleisön kanssa odottamaan innolla levyn julkaisua.

***

Töölöstä pois kävellessäni mietin koettua iltaa: kolmea vaikuttavaa keikkaa, salissa vallinnutta lämminhenkistä tunnelmaa, hauskoja muisteluita AKL:n vuosien varrelta. Seuraavana päivänä kuulen vielä, että yleisötavoitteet on konsertissa saavutettu ja ylitettykin. Mieleenpainuva konsertti kruunasikin AKL:n juhlavuoden.

Onnea 40-vuotiaalle Aseistakieltäytyjäliitolle, ja menestystä tulevien vuosien ja vuosikymmenten työhön!

Kuvat: Aino-Reetta Väänänen

Artikkeli julkaistaan myös Antimilitaristi-lehden numerossa 4/2014