Imaamien sota - totuuksia Turkin vallankaappausyrityksestä

Kirjoittaja:

Vähän aikaa sitten mediassa kohuttiin Turkin vallankaappauksesta, kansan kaduille valumisesta ja demokratian voitosta. Turkin pääministeri nimesi tämän tapahtumapäivän 15.7. demokratian juhlapäiväksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole millään tavoin demokratian voittopäivä.

Vallankaappausyritys oli suunniteltu tapahtuma, jonka taustalta löytyy kahden voimakkaan ja rikkaan miehen välinen kilpailu vallasta. Tämä kamppailu tuli julkiseksi vuoden 2013 joulukuussa korruptioskandaalin myötä, mutta sen juuret ulottuvat huomattavasti pidemmälle.
Kiistan päähenkilöt, nykyisin Yhdysvalloissa asuva entinen imaami Fethullah Gülen ja Turkin tämänhetkinen presidentti Recep Tayyip Erdogan tekivät vuosia yhteistyötä samojen tavoitteiden eteen. Jo vuoden 1980 juntan vallankaappauksessa Turkin hallitsevien piirien tavoitteeksi nousi vasemmistoaatteiden, opposition ja vähemmistöjen tuhoaminen. Tämän saman tavoitteen eteen AK-puolue edelleen työskentelee.

Fethullah Gülen tunnetaan uskonnollisen liikkeensä, kirjojensa ja taloudessa ja mediassa saavuttamansa vallan lisäksi monista kouluista, yliopistoista ja etenkin yksityisistä preppauskouluista, jotka tuottavat suurta rahallista voittoa Gülenille. Hänen kouluillaan ja liikkeellään oli takanaan valtion tuki, sillä mikä olisikaan parempi tapa varmistaa oman järjestelmän jatkuvuutta kuin uusien sukupolvien uskonnollisen aivopesun kautta.  Koulut painottuvat islamiin ja opetus on muokattu sen lakien mukaiseksi.

Näin Gülen onnistui kasvattamaan suuren joukon nuoria seuraajia, jotka hän ohjasi epärehellisesti valtion virkatehtäviin ja toimiin syrjäyttäen muiden korkeakoulujen asiallista koulutusta saaneet hakijat. Gülenin kouluja löytyy Turkin lisäksi lukuisia myös muista maista, ja hän omistaa myös pankin sekä tiedotusvälineitä.

Turkissa vuodesta 2002 yksinvaltaisesti hallinneen konservatiivisen islamilaisen oikeistolaispuolueen, AK-puolueen, perustajajäsenistöön kuuluva, Turkin nykyinen presidentti ja aikaisempi pääministeri Erdogan muodosti hyvän yhteistyösuhteen Gülenin kanssa. Gülen toimi henkisenä johtajana ja takasi laajan kannatuksen puolueelle koulujensa ja uskonnollisen liikkeensä avulla. Erdogan toimi poliittisena johtajana ja piti huolen Gülenin toiminnan jatkuvuudesta. Kuten aikaisemmin mainitsin, myös monet virkatehtävät olivat gülenistien ja puolueen kannattajien hallinnassa, tuomioistuimia myöten.

AKP:n noustessa valtatikkaita he kukistivat myös taloudessa ja politiikassa aikaisemmin määränneen Turkin teollisuus- ja liiketoimijoiden yhdistyksen, TÜSIAD:n. Porvariston heikkous juontuu siitä, miten Turkki siirtyi kapitalismiin: kapitalismi ei kehittynyt luonnollista kulkuaan porvarien oikeuksiensa vaatimisen kautta vaan laskeutui ikään kuin ylhäältä alaspäin, minkä takia porvarit joutuvat edelleen jakamaan valtaansa suurmaanomistajien kanssa.

TÜSIAD:n tärkein tuki oli armeija. Itsevaltaisesti TÜSIAD:sta välittämättä liikkuva AKP aloitti lukuisia oikeudenkäyntejä ensin armeijan ylimpiä kenraaleja ja sitten tunnetuimpien porvari-instituutioiden johtohenkilöitä, TÜSIAD:n tärkeimpiä tukipilareita, vastaan. Syytteitä olivat muun muassa vallankaappausyrityksen suunnittelu ja muiden maiden vakoojina toimiminen. Kun AKP:n takana seisoi vielä TÜSIAD:n kilpailija MÜSIAD (entinen Muslimiteollisuus- ja liikemiesten yhdistys, nykyinen Itsenäisten teollisuus- ja liikemiesten yhdistys), oli hallitsijan asema taloudessa ja kaikissa muissakin osa-alueissa – pian taattu AKP:lle.

AKP:n valtakausi näytti kukoistavalta, kunnes vuonna 2013 toteutettiin laaja korruptio-operaatio, jossa gülenistit paljastivat pitkän seuraamisen ja kuuntelun myötä saatujen todisteiden avulla lukuisia laittomia rahakätköjä tärkeiden johtohenkilöiden kodeista. AKP:n ministerien, pankkijohtajien ja liikemiesten kodeista löytyi miljoonia dollareita kenkälaatikoihin kätkettynä. Myös Erdoganista julkaistiin nauhoja, joissa hän käskee puhelimessa poikaa hävittämään kotoa löytyvät rahasummat. Erdogan tai kukaan muukaan ei missään vaiheessa kiistänyt nauhojen todenmukaisuutta. Kiinnostavaa on myös se, että kun suurin osa rahoista oli hävitetty, Erdoganin kotona oli vielä 30 miljoonaa euroa jäljellä.

Tämä skandaali paljasti paitsi korruptiota, myös Gülenin ja Erdoganin välisen valtataistelun. Erdogan kävi heti vastahyökkäykseen ja julisti Gülenin liikkeen terroristijärjestöksi. Erdogan teki kaikkensa estääkseen oikeudenkäynnit uhkailemalla tuomareita ja muuten sekaantumalla tuomioistuimen toimintaan.

Viimeisin käännekohta kamppailussa oli 15.7.2016 armeijan kautta aloitettu vallankaappausyritys. Istanbulin Bosporinsilta suljettiin ja Ankaran ilmatilassa alkoi liikehdintä iltakymmenen aikoihin. Erdogan lähetti kaikista puhelinoperaattoreista ja televisiokanavista viestejä, joissa hän kehotti Turkin suurta kansaa lähtemään kaduille puolustamaan uljasta demokratiaansa. Kaduille valui kuin valuikin satoja ihmisiä Turkin lippu käsissään.

Vallankaappaus pysäytettiin, ja kostonhimoiset kansalaiset viilsivät antautuneidenkin sotilaiden kurkkuja auki keskellä katua. Uhrit olivat lähinnä asevelvollisuuttaan suorittavia nuoria miehiä, jotka oli käsketty suorittamaan tehtävää.

Operaatio oli tietenkin Erdoganin tiedossa jo etukäteen, mikä on täysin luonnollista ottaen huomioon sen, miten hän pitää kaikkea hallussaan ja valvonnassaan Turkissa. Samasta syystä onkin hieman absurdia, että hän joutuu pyytämään kansalaisia avukseen kaduille puolustamaan itseään ja hallitustaan.

Vallankaappausoperaatio oli Gülenin suorittama. Yrityksen heiveröisyys johtui operaation luonteesta ja ajankohdasta. Se ei ollut kahden yhteiskuntaluokan konflikti, vaan se kohdistui samaan luokkaan. Operaatio ei siis ollut vakaalla pohjalla, sillä tuollaisissa tilanteissa kannattajat vaihtavat puolta helposti voittajan puolelle. Lojaalisuutta ei ole. Lisäksi kukaan täysijärkinen ei tosissaan lähde yrittämään vallankaappausta kello kymmeneltä illalla.
Erdogan salli kaiken tämän tapahtua saadakseen hyvän verukkeen kokonaisvaltaisen puhdistusoperaation suorittamiseksi. Hän aloitti ensin gülenisteistä; tuhansia ihmisiä oli jo erotettu virasta ja otettu tutkintaan samana yönä. Puhdistukset jatkuivat useita päiviä, siirtyen gülenisteistä vasemmistolaisiin, vähemmistöjen edustajiin ja jatkaen kaikkiin niihin, jotka vastustivat Erdoganin ja AKP:n diktatuuria. Turkin pääministeri Binali Yildirim julisti kaappausyrityksen kukistuttua heinäkuun 15. päivän demokratian juhlaksi. Tuhansien ihmisten yritykset, kodit ja jopa pankkitilit takavarikoitiin ilman mitään laillista syytä. Ekonomistit arvioivat takavarikoitujen omistusten arvoksi miljardeja liiroja.

Turkissa on hyvin vähän demokratiaa. Kun Erdogan julisti sodan Güleniä vastaan, hän julisti sodan myös koko yhteiskuntaa vastaan. Erdoganin takana seisovat Lähi-idän terroristijärjestöt, kuten ISIS1. Hän on jo kauan sitten kääntänyt selkänsä kurdien rauhanneuvotteluille ja vahvistaa nyt sortoaan kurdien ja opposition, etenkin sosialistien suhteen. Erdogan on välirikon jälkeen aloittanut neuvottelut TÜSIAD:n kanssa, muun muassa vapauttamalla joitain heidän vangittuja kannattajiaan ja päästämällä heidät takaisin virkatehtäviin. TÜSIAD on ilmoittanut olevansa AKP:n tukena.

Omatkin lakinsa unohtanut presidentti on jo hyökännyt kansalaisten elämään kaikista suunnista. Vallankaappausyrityksen jälkeen hänen puhetilaisuudessaan nousi esiin kuolemantuomion laillistaminen. Presidentti totesi parlamentin pohtivan asiaa, jos kansa sitä kerran haluaa.

Turkki on edennyt pisteeseen, jossa epäinhimillisyys, kuolema, itsemurhaiskut ja pommitukset ovat kaikkialla läsnä.

Merkityksellistä tapahtuneessa on myös Yhdysvaltojen lausunto heidän huolestaan Adanan kaupungissa säilytettävistä Naton ydinpommeista. Tämä aihe sivuutettiin eurooppalaisessa mediassa, vaikka Turkki sijaitsee aivan Euroopan suulla ja on yhteydessä terroristijärjestöihin.
Turkin paljon puhuttaneessa vallankaappausyrityksessä on siis kyse kahden miehen taistelusta vallasta ja voitosta taloudessa, uskonnossa ja politiikassa. Etenkin henkinen johtajuus on merkittävä tavoite: islamilaisissa liikkeissä henkisiä johtajia voi olla vain yksi. Erdoganin suosion kasvettua niin suureksi, että häntä alettiin kohdella kuin henkistä johtajaa, hän hyväksyi valtaistuimensa, jolle hänet nostettiin ja on valmis tekemään kaikkensa sen pitääkseen, kuin myös Gülen.

Toisin kuin media ja Turkin hallitus väittävät, kysymys ei ole demokratian voitosta. Suomen presidentti Sauli Niinistö on ilmoittanut olevan ”itsestään selvää, että Suomi tukee Turkin demokraattisilla vaaleilla valittua hallintoa”. Myös EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen tuesta nauttiva Turkki on tällä hetkellä diktatuurin ja fasismin kehto, jossa hallitus hyökkää myös omia kansalaisiaan vastaan.

Ongelma ei ole siinä kuka hallitsee, vaan mikä hallitsee. Huolimatta siitä onko vallassa AKP, Gülen vai armeija voittajia on silti fasismi.

Lehden numero: