Viisi laulua ydinasevastaisen liikkeen syntyvuosilta

Kirjoittaja:

Rauhanliike heräsi vastustamaan ydinasetta lähes välittömästi sienipilvien noustua Hiroshiman ja Nagasakin ylle. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa Peace Pledge Union julkaisi ydinasevastaisen pamfletin jo syksyllä 1945. Laajempi organisoituminen sai kuitenkin odottaa. 1940- ja 1950-luvuilla rauhanliikkeen ulkopuolella ydinaseisiin suhtauduttiin usein innokkaasti: ydinkokeet saivat esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmiset matkustamaan lähelle räjäytyspaikkoja, ja populaarikulttuurissa ydinaseille ja ydinenergialle kuviteltiin mitä mielikuvituksellisimpia käyttötapoja.

Pitkin 1950-lukua kiihtyvä kylmä sota ja lisääntynyt tieto ydinkokeiden aiheuttaman radioaktiivisen laskeuman vaikutuksista saivat kuitenkin yhä useamman huolestumaan. Isossa-Britanniassa kehitys kulminoitui vuonna 1958 Campaign for Nuclear Disarmament -järjestön (CND) perustamiseen ja ensimmäiseen marssiin Lontoosta Aldermastonin ydinasetutkimuslaitokseen (1959–1963 järjestettiin pääsiäismarssit Aldermastonista Lontooseen). Seuraavina vuosina maassa koettiin ydinasevastaisen liikkeen ensimmäinen aalto, joka tempaisi mukaan tuhannet marsseihinsa, kansalaistottelemattomuustempauksiinsa ja muuhun toimintaansa. Järjestöistä suurin oli CND, mutta merkittäviä olivat myös Direct Action Committee sekä Committee of 100. Brittiläinen liike sai pian kollegoita ympäri Eurooppaa, ja muualta maailmasta. Suomessakin perustettiin brittien innoittamana Sadankomitea.

Ydinasevastainen liike oli paitsi poliittinen, myös kulttuurinen muutosvoima. Siitä sai alkunsa esimerkiksi rauhanmerkkinä tunnettu harakanvarvastunnus. Britanniassa liikkeen aktiivit vaikuttivat laajemminkin maan taiteeseen ja designiin – CND sai jopa suunnittelupalkintoja julisteistaan.

Ydinasevastaisen liikkeen lauluja koottiin lauluvihkoihin ja -kirjoihin.
Ydinasevastaisen liikkeen lauluja koottiin lauluvihkoihin ja -kirjoihin. Kuva: Minna Vähäsalo

Ennen kaikkea ydinaseiden vastustajat vaikuttivat kuitenkin Britannian musiikkiin. Liikkeen tapahtumissa soivat perinteinen jazz (trad jazz) ja folk, ja klassiset muusikot kuten Benjamin Britten tukivat liikettä konserttituotoillaan. Laulu raikui marsseilla, piti henkeä yllä sit-ineissä ja viihdytti aktiivien tapaamisissa. Alla on listattu viisi kappaletta, jotka kertovat liikkeen moninaisuudesta ja musiikin merkityksistä liikkeelle.

1. Hiroshiman laulu (Song of Hiroshima)

 

 

”Hiroshiman laulu” julkaistiin Britanniassa 1950-luvulla, ja sitä laulettiin jo ensimmäisellä Aldermastonin marssilla 1958. Hiroshiman laulun sanat kirjoitti japanilainen Koki Kinoshita, ja sen käänsi englanniksi Ewan MacColl. Suomeksi laulu on käännetty nimellä ”Ei koskaan enää atomipommia”. Laulussa kuvataan tuhkaksi palanutta kaupunkia ja menetettyjä rakkaita sekä vannotaan, että estetään kolmannen ydinpommin pudottaminen. Hiroshima ja Nagasaki olivat ja ovat yhä keskeisiä symboleita ydinasevastaiselle liikkeelle. Hiroshiman ja Nagasakin muisto tarjoavat motivaatiota ja muistuttavat aktivisteille, miksi ydinaseiden vastainen työ on niin tärkeää.

Videolla laulun esittää japaniksi ja englanniksi amerikkalainen Pete Seeger. Seeger oli aikansa merkittävimpiä folk-muusikoita ja tärkeä esikuva myös monille brittiläisille folk-muusikoille.

2. The H-Bomb’s Thunder

”The H-Bomb’s Thunder”, vapaasti käännettynä ”Vetypommin pauhu”, sai lempinimen CND:n kansallislaulu. Kappaleen kirjoitti vuoden 1958 Aldermastonin marssia varten John Brunner, ja se saavutti marssijoiden keskuudessa valtaisan suosion. Laulun menestystä selittävät sen hyvä marssirytmi sekä selkeät, toimintaan kannustavat sanat: ”Jätämmekö jälkeemme raunioituneen maailman?/Vain sinä voit päättää./Pysähdy ajattelemaan, mitä teet./Liity marssiin ja korota äänesi.”

Videolla kappaleen esittävät tanskalaiset ydinasevastaiset aktivistit 1960-luvulla. Brittiläinen liike ja sen musiikki inspiroivat aktivisteja ympäri Euroopan. Erityisen suuri liike syntyi Länsi-Saksaan, mutta merkittäviä protesteja järjestettiin myös esimerkiksi Tanskassa.

3. Ding Dong Dollar

Ydinasevastaisen liikkeen haasteet Skotlannissa olivat erilaiset kuin etelämpänä. 1960-luvun alussa Yhdysvallat sijoitti Länsi-Skotlantiin, lähelle pientä Dunoonin kaupunkia ydinsukellusvenetukikohtansa, jonne tuotiin Polaris-ydinasejärjestelmä. Moni paikallinen näki tämän hyvänä asiana: toisihan amerikkalaisten läsnäolo lisää töitä ja asiakkaita paikallisille yrityksille. Rauhanliikkeessä ja tasavaltalaisten keskuudessa näkemys oli kuitenkin toinen. Eräässä mielenosoituksessa Glasgow’ssa puhunut George MacLeod lausui sanat ”You cannot spend a silver dollar if you are dead.” (Et voi käyttää hopeadollaria, jos olet kuollut.) Glasgow’ssa toiminut muusikkokollektiivi tarttui tähän ja syntyi laulu Ding Dong Dollar, jossa lauletaan ”Singin Ding Dong Dollar; Everybody holler/Ye Cannae Spend a Dollar if Ye’re Deid”. Siinä missä Englannin CND:hen yhdistettiin ”The H-Bomb’s Thunder”, ”Ding Dong Dollar” sai tunnuslaulun aseman Skotlannissa. Laulun taustalla ollut kollektiivi oli tiiviisti mukana protestitapahtumissa. Se tunnettiin muun muassa nimillä Anti-Polaris-laulajat ja Glesca Eskimos, ja sen musiikissa yhdistyivät ydinasevastaiset ja nationalistiset teemat. Tilanne Skotlannissa oli samankaltainen kuin tänäänkin: ydinaseiden hävittäminen oli keskeinen tavoite paitsi rauhanliikkeessä, myös tasavaltalais- ja nationalistipiireissä.

Videolla kappaleen esittää Anti-Polaris-laulajat. 1960-luvun alussa anti-Polaris-lauluja koottiin LP-kokoelmalle, joka julkaistiin Yhdysvalloissa. Ding Dong Dollar -levystä otettiin joitain vuosia sitten uusintapainos, joka on edelleen saatavana Smithsonian-instituutin Folkways-laitoksen kautta.

4. Down by the Riverside

Folkin lisäksi ydinasevastaisen liikkeen vakiomusiikkia oli perinteinen jazz. Jazz-kappaleet olivat usein suoria lainoja Yhdysvalloista: afro-amerikkalaisia spirituaaleja, jotka inspiroivat myös Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä. Musiikki oli esimerkiksi Aldermastonin marsseilla järjestetty niin, että jazz-bändi tuotiin marssin edelle soittamaan, ja he soittivat sen ajan, kun marssi ohitti heidät. Tämän jälkeen yhtye ajettiin jälleen marssin edelle, ja sama toistui uudelleen ja uudelleen. Folk puolestaan usein kulki marssin mukana. Sitä soittivat marssille osallistuvat amatööri- ja ammattimuusikot. Marssilla vapaaehtoisena toimivat ”musiikkimarsalkat” kulkivat lisäksi läpi marssin, kannustivat ihmisiä laulamaan, jakoivat laulujen sanoja ja opettivat marssijoita laulamaan kappaleita. Musiikin suuresta määrästä oli hyötyä varsinkin pitkillä marsseilla, joilla kipeät jalat, huono sää ja väsymys olivat jatkuva vaiva.

Videolla esiintyy Ken Colyer yhtyeineen, joka oli 1950-luvun Englannin tunnetuimpia jazz-muusikoita. Colyer soitti myös ydinasevastaisen liikkeen tapahtumissa.

5. Young CND

Alex Comfortin sanoittama kertomus nuoresta naisesta, joka osallistuu CND:n toimintaan kuvaa liikkeen huumoria. Mediassa ydinasevastaisen liikkeen mielenosoitukset mieluusti kuvattiin nuorten hippien ja huligaanien juhliksi, joissa moraalittomuus vallitsi. Comfortin laulussa sekä nauretaan näille syytöksille että kritisoidaan 1960-luvun tiukkoja käsityksiä seksuaalimoraalista.

Videolla Nina Simone esittää Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä koskevaksi räätälöidyn version kappaleesta. Musiikki ja vaikutteet liikkuivat molempiin suuntiin Atlantin yli, ja sekä brittiläinen että amerikkalainen protestimusiikki uudistuivat vuorovaikutuksessa.

Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkimukseen ”They’ve got the bomb, we’ve got the records!” Roles of Music in the Making of Social Movements: The Case of the British Nuclear Disarmament Movement, 1958–1963. Pro gradu julkaistaan joulukuussa 2016 Tampereen yliopiston julkaisuarkistossa: http://tampub.uta.fi/.

Lehden numero: