Solidaarisuustalous ruohonjuuritason vaihtoehtona rikastumisen tavoittelulle

Kirjoittaja:

Solidaarisuustaloudesta ei käydä paljon julkista keskustelua vaikka sitä on ollut olemassa vähintään 1800-luvulta saakka eri puolilla maailmaa. Solidaarisuustalouden väitöskirjatutkija Laura Kumpuniemi Itä-Suomen yliopistosta määrittelee sen ”maailmanlaajuiseksi vaihtoehtoisten, yhteistyölle pohjautuvien talouksien liikkeeksi”.

Solidaarisuustalous perustuu tietyille eettisille arvoille, kuten demokraattisuus, epähierarkkisuus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, autonomia, monimuotoisuus, solidaarisuus ja kestävyys. Solidaarisuustaloutta ovat esimerkiksi aikapankit, vaihtopiirit ja osuuskunnat. Kansainvälinen työjärjestö loi oman osaston solidaarisuustaloudelle jo 1920-luvulla. Solidaarisuustalouden käsite syntyi 1980-luvulla samanaikaisesti espanjankielisessä Latinalaisessa Amerikassa, erityisesti Chilessä ja Kolumbiassa, sekä Ranskassa, kertoo Kumpuniemi.

Demokratia on yksi tärkeä lähtökohta. Kumpuniemen mukaan solidaarisuustalous mahdollistaa ihmisille aktiivisemman rooli talouden tekijöinä ja päättäjinä. Nykyisessä hallitsevassa talousjärjestelmässä esimerkiksi verokikkailu siirtää rahan pois demokratian piiristä. Ihmisten omissa käsissä olevia valuuttoja ovat esimerkiksi aikapankit. Solidaarisuustalouden avulla esimerkiksi köyhät ja heikossa asemassa olevat ihmiset voivat ottaa tuotantovälineet ja päätäntävallan omiin käsiinsä.

Eettisen kaupan puolesta ry:n solidaarisuustaloushankkeen koordinaattori Maija Lumme kertoo solidaarisuustalouden tuovan vaihtoehdon talouskäsitykselle, jossa voiton tavoittelu on ensisijaista. Solidaarisuustaloudessa lähtökohtana ovat ihmisten tarpeet ja samalla huomioidaan sekä ympäristö, taloudellinen kestävyys että sosiaalinen näkökulma. Solidaarisuustalouden on tarkoitus olla kannattavaa taloudellista toimintaa vaikka rikastumisesta ei olekaan olennaista vaan hyvä toimeentulo on tärkeämpi tavoite.
Keskiviikkoisin Cochabamban kaupungissa myydään luomutuotteita
Keskiviikkoisin Cochabamban kaupungissa myydään luomutuotteita. Kuva: Laura Kumpuniemi

Solidaarisuustaloutta ole helppoa asettaa oikeisto−vasemmistoasetelmaan

”Ei ole mikään ihmisen perustarve saada varallisuutta määrättömästi enemmän kuin oikeasti on mitään tarvetta,” Maija Lumme sanoo. Solidarisuustaloudessa voitto on tarkoitus kanavoida yhteisön hyväksi sillä talous ei ole irrallaan yhteisöstä. Solidaarisuustalous ei kuitenkaan Maija Lumpeen mukaan ole ristiriidassa hyvinvointiyhteiskunnan kanssa vaan ne esiintyvät eri paikoissa eri aikoina. Esimerkkejä solidaarisuustaloudesta löytyy paljon maailmalta niistä paikoista, joissa hyvinvointivaltiota ei ole, esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa. Ihmiset joutuvat itse järjestämään asioita, kun julkiset tukipilarit puuttuvat. Brasiliassa on paljon solidaarisuustaloutta ja Kumpuniemi kertoo, että Brasiliassa toimii solidaarisuustalouden sihteeristö työministeriön yhteydessä. Lumpeen mielestä myös Suomessa on otollinen ympäristö solidarisuustaloudelle, sillä täällä on voimakas yhdessä tekemisen perinne.

Monet tutkijat ja aktiivit näkevät solidaarisuustalouden koko järjestelmän muuttavana liikkeenä, jossa esimerkiksi rahasta päästään eroon. Solidaarisuustalouden piirissä Suomessa on ollut esimerkiksi puhetta energiaomavaraisuudesta, mutta Maija Lumpeen mukaan energian järjestäminen keskitetysti on kaupunkiasunnossa tehokkaampaa. Tosin hän myös huomauttaa, että tällä tavoin solidaarisuustalous avaa ihmisille uusia näkökulmia siihen, miten voi ottaa omat tarpeensa enemmän omiin käsiinsä.

Solidaarisuustalous voi siis voimaannuttaa heikossa asemassa olevia ihmisiä. Laura Kumpuniemi tekee tällä hetkellä väitöskirjaansa Itä-Suomen yliopistoon ja tutkii solidaarisuustaloutta Boliviassa ja sitä, minkälaisia vaikutuksia solidaarisuustaloustoiminnalla voi olla taloudellisen ulottuvuuden lisäksi, esimerkiksi liittyen demokratisoitumiseen ja ihmisten oikeuksien toteutumiseen.

Esimerkki Suomesta: Oma maa

Oma maa on ruokaosuuskunta, jonka ruoka tuotetaan Lassilan tilalla Tuusulassa ja sen kahvila ja ruokakassien hakupaikka sijaitsevat Helsingin Kalliossa. Siihen kuului alunperin vain viljelijöitä mutta nykyään se on tuottajien ja kuluttajien, toisin sanoen syöjien, osuuskunta. Tavoitteena tyydyttää ihmisen koko ruuan tarve jäsenyydellä: jäsenet noutavat kerran viikossa kassin, josta löytyy monipuolisesti viikon ruokatarpeet. Maija Lumme kuitenkin kertoo, että käytännössä monet täydentävät aterioitaan ostamalla tuotteita myös kaupasta, vaikka jotkut käyttävät ainoastaan Oman maan kassillista. Järjestelmä on ympärivuotinen, sillä tavoite on että kaikki voidaan tehdä itse. Kun Suomen talvessa ei ole kaikkia ruoka-aineita saatavilla, ne korvataan jollain muulla.
Omassa maassa on pohdittu esimerkiksi kahvin sisällyttämistä ruokakassiin. Jukka Lassila, osuuskunnan ruuan viljelijä, pohti, että kahvia vastaan tuottajamaihin pitäisi viedä saman verran ravinteita sillä yksisuuntaista vientiä ei pitäisi olla. Toistaiseksi Omaa maa -ruokakassi ei sisällä kahvia mutta osuuskunnan Kallion kahvilassa myydään zapatistien kahvia.

Oma maa havainnollistaa useita solidaarisuustalouden elementtejä. Osuuskunta on demokraattinen, sillä kaikki jäsenet ovat mukana päätöksenteossa. Se on myös ruokaomavarainen eli se ei nojaa muualta maailmasta saataviin tuotteisiin. Kalliossa sijaitseva kahvila tuottaa alueelle palvelua. Oman maan toiminta on läpinäkyvää, sillä tuotantoketju on hyvin lyhyt. Voiton tavoittelu ei ole lähtökohta vaan tavoite on saada ihmisille terveellistä, ekologista kasvisruokaa ja tyydyttää ihmisten tarpeita mahdollisimman ekologisesti ja yhteisöllisesti.

Maija Lumme sanoo, että Oman maan jäseniä kiinnostaa aidosti ruuan tuotantoketju. Monet ongelmat vallitsevassa talousjärjestelmässä johtuvat Lumpeen mukaan siitä, että vastuu on liian kaukana tai se pakenee ja ihmisten on mahdotonta seurata tuotantoketjuja. Ei ole hyvää kehitystä, että koko ajan on suurempia tuotantoyksiköitä.  Solidaarisuustaloudessa oman toiminnan vaikutus tulee ilmi paljon konkreettisemmin ja ihmisillä on mahdollisuuden ottaa talous omiin käsiin takaisin. Maija Lumme varoittaa kuitenkin ajatuksesta, että ajassa pitäisi mennä ajassa takaisin ja ihannoida menneitä aikoja, jolloin ihmiset kirnusivat itse voinsa. Pitää ehdottomasti välttää romantisointia, hän sanoo, koska maanviljely on tosiasiassa hyvin rankkkaa työtä. Oma maa edustaa silti konkreettista tekemistä, jolla otetaan oma vaikutus lähemmäs.
Oma maa tuottaa lähellä kasvatettua luomuruokaa
Oma maa tuottaa lähellä kasvatettua luomuruokaa. Kuva: Oma Maa

Esimerkki: Bolivia

Laura Kumpuniemi kertoo, että solidaarisuustaloudella on erityisen vahva yhteiskunnallinen asema Latinalaisessa Amerikassa, missä sen ympärillä on toiminut vahvoja kansalaisliikkeitä. Boliviassa solidaarisuustaloudesta liitetään erityisesti luomutuotantoon. Kumpuniemi selittää, että siellä pienviljelyyn pohjautuva luomutuotanto on vaihtoehto lisääntyvälle geenimuunneltujen tuotteiden ja suurten yhtiöiden harjoittamalle viljelylle. Pienviljely edistää näin ruokaomavaraisuutta. Viljelijät täyttävät ensin oman tarpeensa ja sitten myyvät tai vaihtavat ylijäämän. Kumpuniemi kertoo, että Cochabamban kaupungissa järjestetään viikottain markkinat, joihin kerääntyvät alueen luomupienviljelijät. Sieltä löytyy kasviksia, viljoja, suklaata, siemeniä, kvinoaa ja maitotuotteita.

Kumpuniemi luettelee myös muita esimerkkejä solidaarisuustaloudesta Boliviassa: luomuhunajantuotanto, kierrätysmateriaaleista tehdyt tuotteet, roskienkerääjien yhteisöt ja alkuperäiskansojen kulttuuriin ja reiluille työn periaatteille perustuvat käsityöläisyhteisöt.
 

Esimerkki: Malesia

Aasiasta solidaarisuustaloutta löytyy esimerkiksi Malesiasta vaikka maan hallitus onkin panostanut voimakkaaseen talouskasvuun, eryisesti palmuöljyn tuotantoon. Malesiassa kartetaan sanan solidaarisuustalous kaikuja, sillä se saatetaan yhdistää väärin kommunismiin, kertoo malesialainen solidaarisuustalouden tutkija Jun-E Tan. Sen takia solidaarisuustalouden esimerkkejä on myös vaikeaa koota, koska niitä kutsutaan eri nimillä.

Suomessa aiemmin syksyllä vieraillut antropologi Welyne Jeffrey Jehom on työskennellyt Iban-kansan parissa Borneon saarella. Hän auttoi Rumah Garen kylän naisia tekemään perinteisten pua kumbu -tekstiilien valmistuksesta kannattavaa ja samalla yhteisöä hyödyttävää ja ympäristöystävällsitä liiketoimintaa. Kudontaa on opetettu kylässä myös uusille tekijöille vanhojen mestarien seuraajiksi, jotta kulttuuriperinne pysyisi yllä. Yhteisöllisessä liiketoiminnassa ei ole tärkeää raha vaan perinteiden vaaliminen eikä tekstiilejä ole tarkoitus valmistaa massatuotantona.

Lehden numero: