Syyrian rauhansopimus - mahdollinen tehtävä?

Kirjoittaja:

Syyrian konflikti on kestänyt kohta kuusi vuotta ja lähes yhtä pitkään on neuvoteltu sen lopettamisesta. Vaikka neuvottelut voivat näyttää lukuisten epäonnistumisten jälkeen lähes toivottomilta, rauhansopimus voisi syntyä nopeastikin, jos palaset lopulta loksahtavat paikoilleen.

Syyrian opposition ja hallituksen välisiä epäsuoria neuvotteluja on käyty useaan otteeseen, viimeksi Kazakstanin Astanassa tammikuussa. Vaikka neuvotelut päättyivät syyrialaisten tahojen osalta pitkälti tuloksettomina, taustavoimina toimineet Venäjä, Turkki ja Iran vahvistivat yhteistä pyrkimystään rauhanprosessin edistämiseen. Venäjä ja Iran ovat olleet Assadin hallinnon tärkeimmät tukijat, kun taas Turkki on opposition keskeinen tukija ja kapinallisryhmille suunnatun aseavun tärkein kauttakulkumaa.

Opposition ongelmallinen edustus

Yhtenä keskeisenä ongelmana rauhanneuvotteluissa on ollt hajanaisten kapinallisryhmien edustus. Opposition virallisena edustajana toiminut Syyrian kansallinen koalitio (engl. Syrian National Coalition, SNC) ja aseelliset kapinallisryhmät ovat vain heikosti sidoksissa. Kuilua yritettiin paikata joulukuussa 2015 Saudi-Arabian Riadissa pidetyssä kokouksessa jossa muodostettu neuvottelukomitea (High Negotiations Committee) edustaa myös monia aseellisia ryhmiä mukaan lukien sellaiset salafisti-islamistiset järjestöt kuin Ahrar Ash-Sham ja Jaish Al Islam. Viimeisimmän, Turkin ja Venäjän aikaansaaman aselevon yhteydessä tämäkin neuvottelukomitea syrjäytettiin ja aselevosta sovittiin suoraan aseellisten oppositioryhmittymien kanssa.

Joulukuun lopussa solmittu aselepo hallituksen ja oppositioryhmien välillä on ehkä yllättäen pitänyt suurelta osin, joskin taustalla on osin aselepo-osapuolten voimien keskittäminen muille rintamille. Hallitus on käynyt taistelua ISIS:iä vastaan ja oppositioryhmät ovat selvitelleet kiivaasti keskinäisiä välejään.

Huolestuttavinta mahdollisen rauhan kannalta ovatkin kapinallisryhmien keskinäiset taistelut jotka alkoivat tammikuussa Pohjois-Syyriassa. Yhteenottojen seurauksena kapinallisryhmät varsinkin Pohjois-Syyriassa ovat keskittyneet. Vahvimmaksi ryhmittymäksi on noussut tammikuun lopulla perustettu Hayat Tahrir al-Sham (Levantin vapautusjärjestö, HTS). HTS:n keskeisin ryhmä on Nusra-rintama, joka vielä viime kesään oli virallisesti osa Al-Qaidaa. HTS edustaa edelleen tiukkaa jihadistista linjaa ja on vastustanut kaikkia rauhanneuvotteluja ja aseleposopimuksia. Vain piirun verran pragmaattisempaa edustaa Ahrar Ash Shamin ympärille syntynyt ryhmittymä joka sekin edustaa tiukan linjan islamisteja, mutta on ollut jossain määrin valmis neuvotteluihin. Silmiinpistävää on ollut se että maltillisemmat Vapaan Syyrian armeijan (engl. Free Syrian Army, FSA) tunnuksia käyttävät ryhmät näyttävät joutuneen selkeästi marginaaliin ja monet näistä ovat yhteenottojen ja fuusioiden kautta hävinneet kokonaan. Näin ollen rauhansopimuksen neuvottelu hallituksen ja aseellisten oppositioryhmien välillä näyttää entistä vaikeammalta.

Keitä neuvottelupöytään?
Keskeinen kysymys neuvotteluissa onkin se keiden kesken niitä ylipäätään halutaan ja voidaan käydä. Laaja yhteisymmärrys valitse ainakin siitä että Daeshia ei aiota neuvottelupöytään kutsua eikä se varmaan olisi realististakaan. Kun myös HTS on useimpien maiden silmissä Al-Qaidaan sidoksissa oleva terroristijärjestö, ei senkään osallisuus rauhanneuvotteluissa näytä lähiaikoina mahdolliselta, varsinkaan kun järjestö itsekin on neuvotteluja vastustanut.

Ongelmallista on kuitenkin se että konfliktissa yhä merkittävämmäksi tekijäksi SDF (Syyrian demokraattiset voimat) on toistuvasti suljettu ulos rauhanneuvotteluista paljolti Turkin ja eri oppositioryhmien vaatimuksesta. SDF, jonka riveissä on kurdeja, assyrialaiskristittyjä ja enenevässä määrin myös maltillisia sunniarabeja, on Turkin näkemyksen mukaan liian läheisesti sidoksissa Turkissa toimivaan Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK). Syyrian oppositioryhmät puolestaan syyttävät SDF:ää separatistiseksi tai ateistiseksi.

SDF ja sen taustalla olevat Pohjois-Syyrian federaatio ja Syyrian demokraattinen neuvosto ovat kuitenkin ilmoittaneet toistuvasti ilmoittaneet valmiutensa neuvotteluihinsa ja näkemyksensä että konfliktin ratkaisemiseksi olisi etsittävä neuvotteluratkaisua sotilaallisen ratkaisun sijaan. Hallituksen ja SDF:n välillä onkin käyty epävirallisia rauhantunnusteluja Venäjän välityksellä ja käytännössä näiden välillä on ollut jo pitkään tulitauko ajoittaisista yhteenotoista huolimatta.

Millä ehdoilla rauha?

Rauhansopimusten keskeisenä ongelmana on ollut Bashar al-Assadin asema. Siinä missä opposition neuvottelijat ovat ehdottomasti vaatineet Assadin syrjäyttämistä, hallituksen edustajat ovat yhtä ehdottomasti kieltäytyneet tästä.

Nykytilanteessa Assadin täydellinen syrjäyttäminen tuntuu epärealistiselta. Oppositio on kärsinyt syksystä 2015 lähtien lukuisia sotilaallisia tappioita ja länsimaiden halu opposition tukemiseen näyttää hiipuvan. Toisaalta ääri-islamististen järjestöjen (Daesh, HTS) paine on myös heikentänyt oppositioneuvottelijoiden neuvotteluasemaa heidän edustamansa osapuolen kutistuessa.

Vaikka Assad säilyttäisi muodollisesti asemansa, neuvottelujen kautta voitaisiin kuitenkin periaatteessa saada sopimus vallan jaosta ja hajauttamisesta, opposition toimintaoikeuksien takaamisesta ja demokraattisista vaaleista. SDF:n keskeisenä vaatimuksena on myös vallan hajauttaminen paikallistasolle, joka voisi osaltaan lieventää vastakkainasettelua ja antaa eri ryhmille päätäntävaltaa ainakin paikallistasolla.

Keskeinen kysymys rauhansopimuksessa on myös konfliktin kuluessa tehtyjen sotarikosten ja räikeiden ihmisoikeusloukkausten selvittäminen ja sovittaminen. Kun monet syylliset ovat keskeisissä asemissa, täysimittainen rankaiseminen vaikuttaa poliittisesti epärealistiselta. Toisaalta täydellinen rankaisemattomuus kuten esimerkiksi  Afganistanissa, jättää uhrit vaille oikeutta. Se johtaa helposti myös uusiin ihmisoikeusloukkauksiin ja konfliktin uuteen puhkeamiseen.

Vaikka konflikti on jatkunut jo pitkään ja kerryttänyt katkeruutta, paikallistasolla käydään myös usein pragmaattisia neuvotteluja joilla konfliktia on rajoitettu. Assadin hallitus on myös tehnyt lukuisia paikallisia minirauhansopimuksia, joilla paikalliset kapinallisryhmät ovat luopuneet taistelusta ja saaneet pitää eräänlaisen kodinturvajoukon aseman. Joissain tapauksissa ryhmiä on myös liitetty hallituksen puolisotilaallisiin ryhmiin.

Vaikka nämä sopimukset on tehty paljolti hallituksen asettamin ehdoin, eikä niillä varsinaisesti ole luotu puitteita demokratialle, ne kertovat kuitenkin hallituksen kompromissivalmiudesta. Vaikka Assadin hallitus on nyt sotilaallisesti niskan päällä, sen asema on sekä poliittisesti että taloudellisesti varsin hutera.

Ulkovaltojen rooli

Syyrian konfliktia ovat jo vuosia ruokkineet ulkopuoliset tahot. Toisaalta Assadin hallitusta tukevat Venäjä ja Iran, toisaalta oppositiota tukeneet länsimaat, Turkki ja Persianlahden GCC-maat. Ulkovaltojen rooli mahdollisessa rauhansopimuksessa on lopulta jopa suurempi kuin syyrialaisten osapuolten, kuten muun muassa Turkin ja Venäjän sopimuksella aikaansaatu aselepo osoittaa. Jos alueelliset ja globaalit suurvallat pystyvät pääsemään sopuun, myös rauha Syyriassa on mahdollinen.

Sopimuksen jälkeen

Jos rauhansopimus saadaan aikaan, taistelut Syyriassa tuskin lakkaavat heti, sillä Daeshin ja HTS:n kaltaiset islamistiset äärijärjestöt tulevat jatkamaan taistelua sopimuksista riippumatta. Näiden äärijärjestöjen kannatus, rahoitus ja rekrytointimahdollisuudet ovat kuitenkin Syyrian konfliktin synnyttämän katkeruuden ja ratkaisemattomien poliittisten ongelmien synnyttämiä. Jos kyetään luomaan todellinen reitti kohti rauhaa sovintoa, demokratiaa ja jälleenrakennusta, terroristiset ääriryhmät voidaan marginalisoida ja sitä kautta voittaa.

Lehden numero: