- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kolumni: Loppu kuoleman kaupalle
Asevienti konfliktialueille on kielletty kansainvälisin sopimuksin. Kansainvälisen asekaupan ongelmat tiedostetaan, mutta asekaupan reitit ovat vaikeita valvoa, eikä laitonta kauppaa saada kuriin. Kiinalle vuonna 1989 asetettua kauppasaartoa rikotaan jatkuvasti. Aseita viedään myös Irakissa ja Afganistanissa sotivaan USA:han.
Valtaosa maailman aseista valmistetaan teollisuusmaissa, nopeammassa tahdissa kuin vanhoja ehditään tuhota. Aseteollisuutta pidetään elintärkeänä ja asevientisopimuksia suurina saavutuksina. Poliitikot toimivat aseteollisuuden mannekiineina ja valtiolliset vientiluottolaitokset kauppojen rahoittajina.
Monet kansalaisjärjestöt ovat pitkään vaatineet tiettyjen eettisten periaatteiden noudattamista asekaupassa. Vuonna 2003 käynnistetyn Control Arms –kampanjan tavoitteena on saada YK:ssa aikaan asekaupalle sitovat pelisäännöt. Viime syksynä kansainvälisen asekauppasopimuksen (ATT) valmistelu vihdoin alkoi. Sopimus tähtää laittoman asekaupan kuriin saamiseen, missä globaali, laillisesti sitova sopimus merkitsisi suurta parannusta. Suomi oli eräs prosessin alkuunpanijoista.
Euroopan unionilla on vuodesta 1998 lähtien ollut yhteiset aseviennin käytännesäännöt, jotka kieltävät aseviennin konfliktialueille ja törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Aseinvestoinnit eivät myöskään saa olla inhimillisen kehityksen esteenä. Seuraavaksi herää tietysti kysymys, voiko aseita edes käyttää muuhun kuin sotaan valmistautumiseen, ihmisoikeusloukkauksiin, ja lisäämään köyhyyttä? Kansainväliset sitoumukset siis hyväksyvät asekaupan, mutta eivät aseiden käyttöä!
Haaskataanko tässä voimia? Kannattaako rauhanjärjestöjen olla mukana prosesseissa, jotka siunaavat aseviennin ja johtavat osin vesitettyihin sopimuksiin? Tavoitteet säilyvät ulottumattomissa, vaikka askelia oikeaan suuntaan otetaan.
Sadankomitea vaatii periaateohjelmassaan Suomen lopettavan aseviennin kokonaan. Aseteollisuus ei ole Suomessa merkittävä työllistäjä ja vienti on muutaman tuotteen varassa. Aseviennin lopettanut Suomi saisi uskottavuutta puolueettomuuspolitiikalleen, rauhanturvaajana ja kiistojen sovittelijana. Toistaiseksi suomalaisten asenteet ovat jähmeät ja kotien kaapeissa on henkeä kohti eniten aseita Euroopassa. Mutta voiko pasifisti muuta tehdä kuin äänellään ja tiedoillaan paljastaa ja yrittää tukkia kuoleman kauppiaiden reittejä?
Sadankomitealla on vanha yksipuolisen aseidenriisunnan vaatimus ”aseeton maailma on mahdollinen – Suomi voi aloittaa”. Pidetään vanhasta iskulauseesta kiinni.