Ihmisoikeudet unohdettu siviilipalvelusselvityksessä

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun dosentti Valdemar Kallunki julkisti kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman siviilipalvelusta koskevan selvityksen. Sen uutisoinnissa esille nostettiin lähinnä tutkimustulos, jonka mukaan siviilipalvelukseen hakeutuminen ei suuren osan sivareista kohdalla perustu vakaumukseen. Tämän asian korostaminen vaikuttaa tarkoitushakuisilta eikä kaikilta osin edes tutkimuksen tuloksen mukaiselta, sillä selvityksessä todetaan myös, että arvot ovat vaikuttaneet päätöksen hakeutua siviilipalveluksen noin kahden kolmasosan sivareista kohdalla.

Yhtä hyvin esille olisi voinut nostaa sen, että sekä sivarit että heidän esimiehensä olivat keskimäärin varsin tyytyväisiä sivareiden tekemään työhön. Tämä ei liene kovin yllättävää, sillä Suomen siviilipalvelusjärjestelmän paras piirre – jota AKL on vuosikymmenten ajan pyrkinyt edistämään – on palveluspaikkojen ja niiden tarjoamien työtehtävien laaja kirjo, joka tarjoaa monille sivareille mahdollisuuden suorittaa palvelus mielekkäissä ja itselle sopivissa tehtävissä.

Joka tapauksessa ”vakaumuksettomuuden” perusteella Kallunki ehdotti, että kaikilta siviilipalvelukseen hakevilta ei enää tulisi vaatia vakaumusta. Hänen mukaansa siviilipalveluksen voisivat suorittaa myös sellaiset nuoret, joilla ei ole terveydellisiä edellytyksiä suorittaa varusmiespalveluksesta.

Ehdotus luopua vakaumuksen vaatimisesta kytkeytyy asevelvollisuusjärjestelmän kriisiytymiseen. Noin kolmasosa asevelvollisuusikäisistä miehistä ei enää suorita armeijapalvelusta loppuun, ja noin neljäsosa ei mitään asevelvollisuusjärjestelmään sisältyvää palvelusta. Armeijan käyvien määrä pienenee erittäin todennäköisesti myös jatkossa, joten ainoa tapa pelastaa miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus olisi lisätä palveluksen armeijan ulkopuolella suorittavien määrää.

Ihmisoikeudet unohdettu

Tällainen pyrkimys on kuitenkin hyvin ongelmallinen ihmisoikeuksien kannalta. YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen sisältämä orjuuden ja pakkotyön kielto estää siviilipalveluksen muuttamisen muita kun vakaumuksellisia aseistakieltäytyjiä koskevaksi palvelusmuodoksi. Asevelvollisuus on toki sopimuksessa rajattu pakkotyön ulkopuolelle, mutta rajaus koskee vain ”asepalvelun luonteista palvelusta” ja ”palvelua, joka lain mukaan vaaditaan omantunnonsyistä kieltäytyjältä” (artikla 8).

Siviilipalvelus, johon voisi hakea ja johon mahdollisesti voitaisiin myös määrätä muitakin kuin vakaumuksellisia aseistakieltäytyjiä, ei tämän poikkeaman sisään mahdu ja merkitsisi kiellettyä pakkotyötä. Samankaltainen säännös sisältyy myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja ILO:n pakkotyön kieltävään sopimukseen. Asevelvollisuuden ylläpitäminen ja siviilipalveluksen järjestäminen siitä vakaumuksen perusteella kieltäytyville on siis sopimuksen perusteella sallittua, mutta sitä ei saa muuttaa laajasti siviiliyhteiskunnassa toteutettavaksi rauhan aikaiseksi työvelvollisuudeksi.

Siviilipalvelus rikkoo jo nyt Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. YK:n ihmisoikeuskomitea vaati viimeksi heinäkuussa 2013 Suomea lyhentämään siviilipalveluksen kestoa. Samalla se vaati Suomea laajentamaan palveluksesta rauhan aikana vapautetuille Jehovan todistajille myönnettyä erikoiskohtelua koskemaan myös muita aseistakieltäytyjäryhmiä. Suomi ei ole kuitenkaan tehnyt asialla mitään.

Siviilipalveluksesta voidaan luopua

Kallungin ehdotus olisi vaikeasti toteutettavissa myös sen takia, että siviilipalveluspaikoista on jo nyt pula. Vaikka heinäkuussa uutisoitiinkin, että sivarit ovat nykyisin haluttua työvoimaa, todellisuudessa sekä viime että tämän vuoden aikana useat sadat sivarit ovat jäänet ilman palveluspaikkaa sivarin alussa olevan koulutusjakson jälkeen. On vaikea nähdä, miten järjestelmä voisi toimia, jos sen pariin tulisi huomattavasti nykyistä enemmän asevelvollisia.

"Reserviläiskirje" lähetettiin toukokuussa 900 000 armeijan käyneelle reserviläiselle, kun armeijan sodanaikainen vahvuus on noin neljäsosa tästä. Armeijan käy siis edelleen huomattavasti enemmän nuoria miehiä kuin mistään näkökulmasta olisi tarpeellista. Vaikeasti toteutettavan ja ihmisoikeuksien kannalta hyvin kyseenalaisen siviilipalveluksen muuttamisen sijasta parempi ja realistisempi tapa uudistaa asevelvollisuutta olisi suhteuttaa armeijan käyvien määrä sodanaikaisen armeijan kokoon. Tämä voi tapahtua muuttamalla järjestelmää vapaaehtoisuuteen perustuvaksi. Samalla siviilipalveluksen järjestämisestä voidaan luopua, kuten on tehty Norjassa.

^{Siviilipalveluskeskukselle opastavaa kylttiä on koristeltu. Kuva: Flickr/cc/Punainenkala}