- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Ellen Elster: aseistakieltäytyjä, feministi ja nainen
Marraskuussa Helsingissä järjestettiin Feministinen foorumi, jonka teemana oli intersektionaalisuus. Päivän aikana käsiteltiin myös antimilitarismia, josta puhui Ellen Elster, pitkän linjan norjalainen aktivisti sekä Women Conscientious Objectors -antologian toimittaja. Tapasimme Tuuli Vuoren ja Ellen Elsterin kanssa Rauhanasemalla.
Minna: Kertoisitko taustastasi antimilitaristisissa liikkeissä?
Ellen: Olen ollut mukana vuodesta 1975 alkaen. Liityin War Resisters Internationalin (WRI) Norjan osastoon ja sitä kautta aloin osallistua myös kansainvälisesti. Tuolloin alettiin puhua naisista armeijassa, ja koska olin ainoa nainen, kysymyksestä tuli teemani. Vuonna 1976 järjestettiin WRI:n kokous naisille. WRI oli ollut hyvin miesvaltainen järjestö, joka keskittyi aseistakieltäytymiseen. 1970-luvun alussa feministinen liike kasvoi myös WRI:ssä, ja meitä kiinnostivat yhteydet feminismin ja väkivallattomuuden välillä. Feministit puhuivat muun muassa talousjärjestelmän suhteesta patriarkaattiin, mutta armeijan roolia ei otettu huomioon. Sen esiinnostaminen oli meidän tehtävämme.
Minna: Kohtasiko feminismin tuominen antimilitarismiin vastustusta alkuaikoina?
Ellen: Miesvaltaisessa järjestössä vastustusta oli paljon. Olin WRI:n hallituksessa, ja muistan kun suunnittelimme naisten kokousta vuonna 1980. Eräs miehistä esitteli minut kokouksessa sanoen ”Tämä on se nainen, joka haluaa kokouksen vain naisille, ha ha ha”. Se oli kamalaa. 1980-luvun puolivälissä perustimme naisten työryhmän. Yksi sen tarkoituksista oli tukea toisiamme miesvaltaisessa ympäristössä.
Minna: Mitä teet tällä hetkellä?
Ellen: Työskentelen aktiivisesti WILPF:n kanssa. Yksi tärkeimmistä aiheista on YK:n päätöslauselma 1325 (Naiset, rauha ja turvallisuus). 15 vuodessa ei ole edetty pitkälle. Esimerkiksi Syyriassa naiset tahtovat osallistua neuvotteluihin, mutta heitä ei päästetä. Keskusteluja järjestetäänkin virallisten neuvottelujen ulkopuolella. Kyse ei ole neuvottelevien naisten määrästä vaan vaikutusvallasta. Naisten ja paikallisten etujen huomioonottaminen on tärkeää.
Minna: Puhuit Feministisessä foorumissa feminismistä ja väkivallattomuudesta.
Ellen: Lisäsin aiheeseen väkivallattomuuden, sillä se on keskeinen osa feminismiäni. Näen feminismin radikaalina ideologiana, joka haluaa muutosta parempaan. Täytyy siis purkaa sortavia rakenteita. Yhtäältä on taloudellisia rakenteita. Sitten on patriarkaalisia rakenteita, jotka ovat lännessä kenties näkymättömimpiä kuin muualla. Väkivallattomuuden näkökulmasta muutosta rakentaessa on muututtava itsekin. On käytettävä keinoja, jotka vastaavat päämääriä. Väkivallattomuuden teoriassa on paljon samaa kuin 1970-luvun feminismissä.
Minna: Foorumissa nousi esiin hyvin erilaisia näkemyksiä väkivallasta (esimerkiksi kurdien aseelliseen vastarintaan liittyen). Kuinka suhtaudut niihin?
Ellen: Olin kiitollinen siitä, että yleisöstä esitettiin eriäviä mielipiteitä. Tilanne on vaikea, eikä minulla ole siihen ratkaisua. Pelkään, että väkivalta vain lisääntyy, jos vastaamme väkivallalla.
Ellen Elster Rauhanasemalla. Kuva: Tuuli Vuori
Minna: Naisten asevelvollisuutta Norjassa perusteltiin tasa-arvolla. Onko muutos jollain tavoin edistänyt tasa-arvoa?
Ellen: Yksi este on poistettu, mutta tasa-arvoisiin asemiin armeijassa on vielä matkaa. Toisaalta armeijan ulkopuolella on epätasa-arvoisia käytänteitä muun muassa rekrytoinnissa yritysten hallituksiin. Korostaisin sitä, onko tasa-arvoista pyrkiä esimerkiksi yritysten hallitukseen muita sortamaan. Olen kuullut argumentin, että naiset toisivat uusia arvoja yritysmaailmaan, ja samoja argumentteja käytetään myös naisten osallistumisesta armeijaan.
Minna: Antologiassa käsitellään naisten aseistakieltäytymistä. Mitä aseistakieltäytyminen tarkoittaa tilanteessa, jossa asevelvollisuutta ei ole?
Ellen: Antologian naiset näkevät armeijan ylläpitävän patriarkaattia ja macho-kulttuuria. He vastustavat järjestelmää kokonaisuudessaan, eivät vain asevelvollisuutta.
Minna: Millaista feministinen keskustelu militarismista on tällä hetkellä?
Ellen: Norjassa keskustelu on vähäistä.
Tuuli: Suomessa monet puhuvat nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epätasa-arvoisuudesta. Ei ole oikein, että asevelvollisuus koskettaa vain miehiä. Olen samaa mieltä, mutta Aseistakieltäytyjäliitossa pyrimme siirtymään asian yli ja korostamaan, ettei kysymys ole niin yksinkertainen. Rakenne kertoo paljon naisten ja miesten asemasta yhteiskunnasta, ja naiset ovat marginaalissa esimerkiksi keskustelussa puolustuspolitiikasta.
Minna: Antologiassa kritisoidaan aseistakieltäytyjien nostamista sankareiksi. Avaisitteko tätä?
Ellen: Kyse on siitä, että aseistakieltäytyjien välille tehdään toisinaan luokkajakoa. Kun liityin liikkeeseen, keskustelu pyöri sen ympärillä, kuka oli ollut vankilassa ja kuinka usein. Pienten lasten äitinä en voinut mennä armeijaan. Naiset, jotka menivät naimisiin sellaisten miesten kanssa, jotka olivat usein vankilassa, joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin, silti miehet saivat kaiken huomion vaimojen jäädessä sivurooliin. Väkivallattomassa toiminnassa kaikki roolit ovat yhtä tärkeitä. Ei voi tehdä yhtä asiaa ilman muiden tukea.
Tuuli: Ainakin eteläkorealaiset ovat kirjoittaneet myös siitä, että tulisi olla hyväksyttävää ilmaista heikkouden tunteita, jotka eivät kuulu sankaruuden diskurssiin. Tällä hetkellä Suomessa on totaalikieltäytyjiä, jotka pitävät blogia rangaistuksestaan. He käsittelevät sitä, kuinka vaikeaa rangaistusaika on ja millaista henkisiä rasitusta se aiheuttaa. Niissä aseistakieltäytyjät eivät esittäydy perinteisiä sankareina.
Minna: Kuinka näette rauhanliikkeen tilan tällä hetkellä?
Ellen: On tunnustettava, että olen tilanteen suhteen pessimistinen. Lähi-idän tilanne pahenee pahenemistaan, eikä näytä olevan paljon toimintaa sotaa vastaan. Kaipaan Irakin sotaa edeltäneen mobilisoinnin toiveikkuutta.
Tuuli: Tilanne on vaikea. Meillä on kuitenkin valtavat mahdollisuudet tehdä asioita, joita emme ole ennen tehneet. Voimme löytää uusia yhteyksiä ja vahvistaa rauhanliikettä uusin tavoin.
Minna: Kiitos haastattelusta!