- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kallisarvoinen koulutus
Kaikki ihmiset ympärilläni rynnivät samaan suuntaan, ja minä seisoin siinä todeten, että jos en lähde virran mukaan jään ihmismassan alle. Minun oli vaikea ymmärtää, miten joku voi vain puskea eteenpäin yhteen suuntaan kuin maailmassa ei olisi mitään muuta kuin eteenpäin juokseminen. Jos olisin ollut lentokentällä lähtevien lentojen alueella, olisin voinut ymmärtää rynnimisen koska ihmisten täytyy ehtiä lennolle. Mutta olimme saapuneiden lentojen alueella!
Olen miettinyt millaista olisi elää paikassa, jossa täytyy varata tunti aikaa matkantekoon ehtiäkseen sovittuun tapaamiseen ja jossa suurin osa työskentelee maanantaista perjantaihin ja lepää viikonloppuisin. Paikassa, jossa kaikki ovat niin stressaantuneita, etteivät edes jää pyytämään anteeksi mikäli törmäävät johonkuhun kadulla. Jos voisin valita elämän tällaisessa ympäristössä, en välttämättä tekisi niin.
Valitettavasti sahraweilla ei ole tällaista valinnanmahdollisuutta. Meillä ei ole mahdollisuutta päättää siitä, missä haluamme asua. Emme voi edes asua omassa valtiossamme, jota Marokko miehittää julmalla tavalla.
Minulla oli kuitenkin viime kuussa erinomainen tilaisuus, jota kovinkaan monelle kansastani ei suoda, eikä tulla koskaan suomaan. Suoritin Lontoossa työharjoittelua brittiläiselle hyväntekeväisyysjärjestölle Sandblast Artsille, joka toimii musiikin ja taiteen alalla sahrawien pakolaisleireillä.
Pakolaisena kasvaminen ei ole helppoa monestakin syystä, ja yksi suurimmista syistä on vaikeus hankkia korkeampaa koulutusta. Kulttuurissamme arvostetaan suuresti kouluttautumista, ja sen vuoksi koulut olivatkin ensimmäinen asia jotka rakensimme pakolaisleireille.
Pakolaisleireillä opetus alkaa päiväkodeissa ja jatkuu aina ala- ja yläasteelle, jossa opetetaan perustiedot kulttuurin ja tiedon keskeisistä tekijöistä. Vaikeudet alkavat yläkoulun jälkeen, sillä toisen asteen opetusta ei ole järjestetty. Tästä syystä kaikki ne, jotka haluavat lisäkoulutusta, joutuvat jättämään perheensä ja muuttamaan johonkin maahan, joka on valmis tarjoamaan sahraweille opiskelupaikkoja, esimerkiksi Algeriaan, Kuubaan, Espanjaan, Venezuelaan tai aiemmin myös Libyaan.
Siksi kaikki, tai ainakin suurin osa meistä, suuntaa ulkomaille hankkimaan korkeampaa koulutusta oppiakseen tietoja ja taitoja joita voimme hyödyntää, kun palaamme takaisin leireille.
Sillä jos emme tee sitä itse, kukaan ei tee sitä puolestamme.
Suomentanut Antti Kurko
Tietoa Länsi-Saharan tilanteesta ja historiasta.
Teksti on julkaistu aiemmin Rauhanpuolustajien Rauhan puolesta -lehdessä. Rauhanpuolustajat työskentelee Länsi-Sahara-kysymyksen kanssa tiiviisti.
Lehden numero:
Banners
