- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Suomalaiset saattavat osallistua kidutukseen
Useat tiedot viittaavat USA:n viranomaisten käyttävän monia kidutuskeinoja. Jos suomalainen rauhanturvaaja Afganistanissa luovuttaa vangin USA:n viranomaisille, voisiko häntä kohdata syyte osavastuusta kidutukseen?
Saako suomalainen viranomainen kiduttaa vankia? Ei saa. Entäpä jos hän luovuttaa jonkun epäillyn, jota myöhemmin kidutetaan? Missä menee suomalaisen viranomaisen vastuun raja esimerkiksi Afganistanissa? Näitä kysymyksiä on aika pohtia sen jälkeen, kun Pekka Mykkänen paljasti Yhdysvaltojen kidutukselle myönteisen asenteen laajuuden kolmen artikkelin sarjassaan (HS 8., 18. sekä 24.12.2007).
Yhä useampi tieto viittaa siihen, että Yhdysvaltojen viranomaiset ja sotilaat käyttävät laajamittaisesti monia kidutuskeinoja. Esimerkiksi Irakissa sotinut Tony Lagouranis kertoo kirjassaan Fear Up Harsh, millaisia kuulustelukeinoja hän kirjasi raportteihinsa. Esimiehet antoivat sekä ohjeet että hyväksynnän näille keinoille.
Lagouranis kuulusteli Irakissa 300–400 vankia, joita hän uhkaili fyysisellä väkivallalla ja altisti erittäin voimakkaille ääni- ja valotehosteille. Lisäksi Lagouranis esti vankeja nukahtamista ja pakotti heidät rasittaviin asentoihin, jotka aiheuttavat nopeasti suurta kipua. MSNDC-kanavan haastattelussa tammikuussa 2006 hän myös kertoi merijalkaväen sotilaiden hakanneen säännöllisesti pidätettyjä (HS.18.12.07).
Kun valtion palkkalistoilla oleva sotilas ilmoittaa päivittäisissä raporteissaan kidutuksesta, kirjoittaa niistä kirjan ja antaa jopa haastatteluja, yleensä oikeusvaltiossa syyttäjä alkaa tutkia satojen vakavien rikosten sarjaa. Lagouranis aiheutti tahallisesti suurta tuskaa ilmeisen syyttömille ihmisille ja väittää, että se on laaja käytäntö. Yhdysvalloissa Lagouranisin tekoja ei edes tutkittu.
Onko Yhdysvallat kidutusvaltio?
Mykkänen kirjoittaa, kuinka maailmanlaajuiseen julkisuuteen nousseessa Abu Ghraibin vankilassa skandaaliin syyllistyneille annettiin vain lieviä seurauksia. Esimerkiksi vangin kuoliaaksi kiduttamisesta vastasivat laivaston erikoisjoukot ja CIA:n Mark Swanner, jota vastaan ei ole nostettu syytettä. Myös sotilaat päästettiin pelkillä nuhteilla tai arvonalennuksilla (HS. 8.12).
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on jäänyt kiinni noin sadan ihmisen salaisesta lennättämisestä. Esimerkiksi kanadalainen tietokoneinsinööri vietiin väkisin Syyriaan, jossa häntä kidutettiin vuoden ajan. Vaikka USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice on myöntänyt joitakin tapauksia, ei syyttömästi kärsineille ole maksettu korvauksia tai esitetty anteeksipyyntöä.
Monet Yhdysvaltojen korkeat viranomaiset ovat antaneet julkisuudessa kidutukselle myötämielisiä lausuntoja. Kesäkuussa 2007 jopa presidentti George W. Bush myönsi virallisesti CIA:lle luvan käyttää kuulusteluissa tehostettuja keinoja. Edelleen on päätetty pitää salassa, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Hyvin mahdollisesti menetelmät ovat osittain samoja kuin Lagouranisin aivan laillisiksi luulemat keinot, jotka pitkäaikaisesti käytettynä aiheuttavat erittäin suurta kärsimystä ja ovat länsimaisen oikeuskäytännön vastaisia.
Vaikuttavatko Helsingin Sanomien tuoreet tiedot ja sen laaja levikki Suomen linjaan? Saako esimerkiksi Afganistanissa palveleva sotilas luovuttaa vangin valtiolle, jonka presidentti virallisesti sallii tehostettujen keinojen käytön? Mitä jos luovutettua vankia kohdellaan erittäin asiattomasti, ja hän myöhemmin syyttää kansainvälisessä rikostuomioistuimessa suomalaisia viranomaisia osavastuusta vaatien sekä korvauksia että syyllisten rankaisemista? Vangin asianajaja voi perustella vaatimuksiaan: ”Koska Suomen suurimmassa valtalehdessä oli aikaisemmin ilmestynyt kolmen artikkelin sarja Yhdysvaltojen harjoittamasta kidutuksesta, luovutuksen tehneiden sotilaiden ja näiden esimiesten on täytynyt olla tietoisia siitä, että tuhansia vankeja hyvin todennäköisesti kidutetaan vastoin Suomen hyväksymiä Geneven sopimuksia.”
Jotta Suomen hyvä rauhanturvamaine säilyisi, lienee syytä tarkkailla tilannetta erityisesti Afganistanissa, jotta siellä ei edes vahingossa ylitettäisi sotarikoksen rajaa toimimalla kyseenalaisten seuralaisten kanssa.
Onko Suomi saanut ehdottomat, kirjalliset takuut vankien humaanista kohtelusta ja oikeuden valvoa vangin kuntoa? Jos ihmisoikeuksia vastaan rikotaan, tuleeko silloin suhtautua erittäin pidättyvästi sotilaalliseen yhteistyöhön, joka ei ole maamme rauhanturvamaineen mukaista?
Tony Lagouranis & Allen Mikaelin: Fear Up Harsh. An Army Interrogator's Dark Journey Through Iraq (2007). New American Library, Penguin Books Ltd.