Euroopan Unioni ja ydinaseriisunta: Sieltä mennään, missä aita on matalin?

Tarja Cronbergin johtamassa seminaarissa kuultiin ensin kolmen kansalaisjärjestöaktivistin ja tutkijan katsaukset eri Euroopan maiden ydiasepolitiikkaan: kansainvälisen lääkäreiden rauhanjärjestön IPPNW:n Xanthe Hallin mukaan päähuomio Saksan ydinasepolitiikassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana keskittynyt Yhdysvaltojen taktisten ydinaseiden sijoittamiseen maahan osana Naton ydinasesateenvarjoa. Keskustelu kiihtyi erityisesti ennen vuoden 2013 vaaleja, jotka antoivat myös piristysruiskeen ydinaseiden poistamista vaativalle kansalliselle liikkeelle.

Hollantilaisen rauhanjärjestö PAXin Susi Snyder totesi, että myös Hollannissa on viime vuosina nostanut päätään ydinaseiden vastainen liike, joka kampanjoi maahan sijoitettuja amerikkalaisia ydinaseita vastaan. Meneillään on kansallinen kampanja, jossa kerätään allekirjoituksia ydinaseet kieltävän lain puolesta. Kymmeniä tuhansia nimiä kerännyt aloite tulee hallituksen käsittelyyn syyskuussa.

Kolmas kansalaisjärjestöpuhuja, Acronym Instituutin Rebecca Johnson, keskittyi Iso-Britanniassa viime aikoina kiivaana käyneeseen keskusteluun Trident-ydinsukellusveneiden mahdollisesta uudistamisesta ja konservatiivien vaalivoiton vaikutuksista maan suhtautumiseen ydinaseriisunnalle asetettuihin tavoitteisiin. Monista muista aseidenriisuntakampanjoista poiketen englannin ydinaseiden vastainen liike ei toistaiseksi ole riittävässä määrin onnistunut tuomaan kantojaan esille ja maa saattaa jatkossa nojautua jopa entistä enemmän kansalliseen ydinasepelotteeseen.

^{Kuva: Elli Kytömäki}

Maakatsausten jälkeen EU:n aseidenriisunnan erikoisedustaja Jacek Bylica antoi yleiskatsauksen Unionin ydinasepolitiikkaan. Hän korosti sitä, miten huolimatta hyvin erilaisesta suhtautumisesta ydinaseiden strategiseen merkitykseen, oikeutukseen ja ydinaseriisuntaan, EU:n jäsenmaat ovat osoittaneet pystyvänsä toimimaan yhtenäisenä ryhmänä ydinsulkusopimusneuvotteluissa ja muissa kansainvälisissä aloitteissa. Bylican mukaan eurooppalaista mallia tulisi seurata muissakin maaryhmissä. Sekä Bylica että hänen jälkeensä puhunut Siprin tutkija Tariq Rauf korostivat myös EU:n aktiivisuutta erilaisten ydinaseriisuntaprojektien ja –tutkimuksen rahoittamisessa.

Esityksiä seuranneessa keskustelussa kansalaisjärjestöedustajat arvostelivat EU:n ydinasepolitiikkaa erityisesti tyytymisestä usein heikoimman lenkin linjaan: vaikka mukana on aktiivisesti ydinaseiden täyskieltoa ajavia maita kuten Itävalta, päädytään linjauksissa usein noudattamaan eurooppalaisten ydinasevaltioiden varautunutta ja minimalistista linjaa. Toisin kuin monilla muilla aloilla, EU-maiden kannat ydinaseriisuntaan ovat nykyään kauempana toisistaan kuin kylmän sodan aikana. Toisaalta osallistujat kiittelivät EU:n toimintaa ydinasetutkimuksen ja kansainvälisen ydinasepolitiikan ajamisessa, sekä pohtivat erityisesti taktisten ydinaseiden tulevaisuutta Euroopassa varsinkin Naton ja Venäjän kiristyneiden välien valossa.

Demokratian merkitystä aseidenriisunnassa korostettiin: Euroopan maiden kantojen muuttamiseksi tarvittaisiin entistä vahvempaa kampanjointia ja mielipidevaikuttamista, jolla valtaan saataisiin entistä ydinasekriittisempiä poliitikkoja. Toistaiseksi – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – ydinaseriisunta ei ole ollut vahvasti mukana kansallisten vaalikampanjoiden teemoina.  Ydinaseiden täyskieltoon tähtäävä kampanja antaa toivoa kriittisemmän keskustelun nousemisesta esille, mutta lisätoimia tarvitaan.

EU on monessa suhteessa enemmän kuin sen jäsenmaiden kantojen summa, mikä on yksi järjestön tärkeimmistä vahvuuksista. Kahdenkymmenen kahdeksan maan yhteinen ääni kantaa pidemmälle kuin 28 erillistä mielipidettä. Valitettavasti ydinaseriisunnassa ei ole onnistuttu hyödyntämään tätä ainutlaatuista etua, vaan EU:n kantaan kuulumisesta on tullut monelle jäsenmaalle pikemminkin askel taaksepäin.

Jotta euroopan turvallisuusstrategian (ESS) toteuttamista voidaan jatkaa, tulee sisäiseen yhtenäisyyteen kiinnittää enemmän huomiota. Mahdollinen eurooppalainen ydinaseista vapaa vyöhyke ei tällä hetkellä vaikuta realistiselta, mutta ehkä aseidenriisunta voitaisiin aloittaa perustamalla alueelle joukkotuhoaseista vapaa alue, joka kattaisi jo kielletyt kemialliset ja biologiset aseet. Vaikka alueen perustaminen ei vaatisi varsinaisia toimia EU-mailta, se olisi viesti siitä että aseidenriisunta ja aseiden leviämisen estäminen ovat edelleen tärkeitä eurooppalaisia tavoitteita. Joukkoaseista vapaan vyöhykkeen perustaminen voisi toimia mallina myös muilla alueilla, kuten Lähi-idässä.