Mitä rauha on?

Rauha on enemmän kuin sodan poissaolo on rauhanliikkeessä usein toistettu määritelmä rauhasta. Tässä mielessä Suomessa on vallinnut rauha lähes 70 vuotta, useissa maissa pidempäänkin, esimerkiksi Ruotsissa yli 200 vuotta.

Maailman mittakaavassa tilanne on toinen. Ukrainaan on vaivoin saatu hatara tulitauko, Syyriassa on sodittu neljä vuotta, Kongon demokraattisessa tasavallassa vielä pidempään, Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on jatkunut vuosikymmeniä ja erilaisten konfliktien listaa olisi helppo jatkaa.

Positiivista kuitenkin on se, että aseellisten konfliktien määrä on kääntynyt laskuun. Upsalan yliopiston konflikteja tilastoivan ohjelman mukaan 2000-luvun alku on ollut 1970-luvun jälkeen vähiten konfliktien sävyttämä vuosikymmen. Tuorein tieto on vuodelta 2013, jolloin käynnissä oli 33 konfliktia.

Konfliktien luonne on myös muuttunut. Valtioiden välisten sotien sijaan konfliktit ovat ensisijaisesti valtioiden sisäisiä, joissa osapuolia on useita.

Jokainen konflikti on kuitenkin liikaa, jos tavoitellaan edes pääsyä tilaan, jossa sotaa ei ole, puhumattakaan rauhasta. Kuinka siis sodista ja aseellisista konflikteista voidaan päästä eroon?

Konfliktien poistamiseksi on pureuduttava niiden syihin

Aseiden poistaminen lienee ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisumalli. Aseidenriisuntaa toki tarvitaan, mutta se ei kuitenkaan pureudu sotien ja konfliktien syihin. On myös hyvä muistaa, että esimerkiksi Ruandan kansanmurhassa 1994 viidakkoveitsi oli yleisesti käytetty ase.

Konfliktien syiden poistaminen vaatii aikaa, mutta tuottaa kestäviä tuloksia. Yksi esimerkki onnistuneesta konfliktien syihin pureutuneesta rauhanprojekteista on Euroopan unioni. Tuhoisan toisen maailmansodan jälkeen useita sotia keskenään käyneet Saksa ja Ranska on sidottu monitahoiseen taloudelliseen ja poliittiseen yhteistyöhön ja Unioni on laajentunut 28 valtion yhteisöksi.

Euroopan unioni ei suinkaan ole täydellinen, kaukana siitä. Puutteistaan huolimatta se on kuitenkin osoittanut selvästi, että yhteisiin arvoihin, kuten demokratia, ihmisoikeudet, sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate, sitoutuminen sekä taloudellinen vaurastuminen ja hyvinvoinnin kasvu lujittavat rauhaa. Nykyisin on mahdotonta kuvitella sotia EU-maiden kesken.

Unioni on tarjonnut myös sen naapurivaltioille mahdollisuuksia yhteistyöhön sekä lähentymiseen ja tätä kautta poistanut vanhoja vastakkainasetteluja. Esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella sodittiin 1990-luvun alusta vuosikymmenen puoliväliin, mutta nyt Slovenia on EU:n jäsen ja kaksi tuolloista vihollista – Kroatia ja Serbia – tavoittelevat Unionin jäsenyyttä.

Myönteisen kehityksen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, eikä silmiä pidä ummistaa ikäviltä asioilta. Maailmanlaajuinen talouskriisi on koetellut erityisesti Kreikkaa, mutta sen vaikutukset, erityisesti työttömyys, ovat ulottuneet kaikkiin EU-maihin. Unkari puolestaan on säätänyt joukon sananvapautta ja demokratiaa heikentäviä lakeja.

Tuloerojen tasaaminen on rauhanpolitiikkaa

Talouskriisistä tulisi ottaa opiksi ja ymmärtää ainakin se, ettei vaurastuminen yksin riitä, vaan on kannettava huolta myös tulojen ja varallisuuden tasaamisesta. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu pitäisi mahdollisimman nopeasti pysäyttää ja kääntää päinvastaiseksi. Samoin olisi pikaisesti kyettävä luomaan uusia työpaikkoja erityisesti nuorille.

Tuloerojen kasvu ja laajamittainen työttömyys luovat turvattomuutta, koventavat yhteiskunnan asenneilmapiiriä sekä edesauttavat populististen ja fundamentalististen liikkeiden nousua. Tuloeroja tasaava ja solidaarinen talouspolitiikka sekä yhteiskunnan sosiaalisten turvaverkostojen vaaliminen puolestaan ovat hyvää rauhanpolitiikkaa.

Tarvitaan myös maailmanlaajuista tuloerojen tasausta ja nykyistä oikeudenmukaisempia talouden pelisääntöjä. On päästävä eroon tilanteesta, jossa monet Afrikan valtiot menettävät monikansallisten yritysten verovilpin ja -suunnittelun sekä korruption vuoksi moninkertaisesti sen, mitä ne saavat kehitysapuna.

Unkarin tapaus puolestaan muistuttaa siitä, että yhteisistä arvoista on kannettava huolta ja niiden pitää sitoa kaikkia. Unkari ei myöskään ole ainoa ongelmamaa. Terrorismin vastustamisen nimissä monissa EU-maissa on säädetty lakeja, jotka ovat laajentaneet viranomaisten toimivaltuuksia ja samalla heikentäneet kansalaisten yksityisyyden suojaa, mutta puuttuneet tuskin lainkaan terrorismin syihin.

Asevarustelusta aseidenriisuntaan

Aikaisemmin totesin, ettei aseiden poistaminen yksin riitä. Aseidenriisuntaan on myös panostettava, jo siksi, että asevarustelun kustannukset ovat järkyttävän suuret. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen mukaan aseisiin käytettiin vuonna 2013 kaikkiaan 1747 miljardia dollaria (noin 1593 miljardia euroa). Summa vastaa 2,4 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Myönteinen seikka on ollut asekauppaa ja asejärjestelmiä säätelevien sopimusten voimaanastuminen. Viime vuoden joulun aikaan astui voimaan asekauppasopimus. Siinä on toki omat puutteensa, mutta merkittävää on, että ensimmäisen kerran on kyetty neuvottelemaan maailmanlaajuinen sopimus asekaupan säännöistä. Toivottavaa on, että se pidemmällä aikavälillä karsii laitonta asekauppaa.

Yhtä lailla myönteisiä edistysaskeleita ovat olleet henkilömiinat kieltänyt Ottawan sopimus sekä rypäleaseet kieltänyt Oslon sopimus. Näillä sopimuksilla on kielletty kaksi erityisesti siviileille hengenvaarallista asejärjestelmää.

Valitettavaa sen sijaan on, ettei ydinaseiden rajoittaminen saati kieltäminen ole edennyt. Toivottavasti ydinaseiden täyskieltoa vaativa kansainvälinen ICAN-kampanja onnistuu yhtä hyvin kuin miina- ja rypäleasekampanjat.

Voimapolitiikan vanhanaikaisuus vie pohjaa armeijoilta

Aseidenriisunnan ohella on puututtava myös armeijoihin ja niiden rooliin yhteiskunnassa. Esimerkiksi Suomessa sodan poissaolosta huolimatta armeija on monella tavalla läsnä yhteiskunnassa.

Kaikki miehet ovat asevelvollisia, naiset voivat hakea vapaaehtoiseen asepalvelukseen, maassamme toimii useita maanpuolustusjärjestöjä, jotka kouluttavat jäseniään ja yhteiskunnan päättäjiä koulutetaan maanpuolustuskursseilla. Listaa olisi helppo jatkaa.

Maailma on kuitenkin muuttunut yhä enemmän keskinäisriippuvaiseksi. Yksikään valtio ei ole täydellisesti omavarainen, vaan käy kauppaa muiden valtioiden kanssa ja on monin eri tavoin riippuvainen muista valtioista. Luonnonvarojen ehtyminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos puolestaan ovat koko maapalloa koskettavia ongelmia, jotka on kyettävä ratkaisemaan.

Keskinäisriippuvuuden kasvu heijastuu myös armeijoiden rooliin. Yhä moniulotteisemman valtioiden, yritysten ja kansalaisten välisen yhteistyön maailmassa voimapolitiikalla ei voida saavuttaa kestäviä tuloksia. Vastaavasti vaikutusvaltaa on helpompi saavuttaa esimerkiksi osakkeisiin sijoittamalla kuin alueita valtaamalla.

Voimapolitiikkaan kuitenkin vielä uskotaan, sillä muutokset, niiden ymmärtäminen ja toteuttaminen vievät aikansa. Armeijat myös pyrkivät perustelemaan oman olemassaolonsa tarpeellisuutta muuttuneessa tilanteessa.

Armeijoiden roolin heikkenemisestä kertoo myös se, että useissa Euroopan maissa, myös Nato-maissa, puolustusmenot ovat laskeneet ja lasku jatkuu Ukrainan kriisistä huolimatta.