Kauracookiet

Kirjoittaja:

Kun on vuoden synkin aika, on joskus välttämätöntä valmistaa jotain erityisen ihanaa. Nämä cookiet valmistetaan pääasiassa kohtuullisen asiallisista aineksista sekä ihmisen terveydelle, että planeetalle, mutta uuninlämmitys kuluttaa aina paljon sähköä. Siksi annos on synkkään aikaan sopivan suuri, siitä riittää kaverillekin ja yhdellä uuninlämmityksellä kannattaa aina paistaa muutakin. Nämä cookiet ovat sellaisia amerikkalaistyyppisiä oatmealcookieita, makeita, vähän mausteisia ja oikein ihania, varsinkin uunilämpiminä.

Kauracookiet

4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
2,5 dl ruskeaa sokeria
1 dl sokeria
4 rkl vaahterasiirappia
1 dl omenasosetta
1 dl öljyä
1 tl vaniljajauhetta (jos et löydä sellaista, niin vaniljasokerikin käy, tai vaniljaesanssia tilkkanen)
7 dl kaurahiutaleita
2,5 dl turvotettuja rusinoita

Laita 2,5 desilitraa rusinoita likoamaan veteen vähintään vartti ennen leipomaan ryhtymistä. Sekoita jauhot, sooda, suola, vanilja ja kaneli toisiinsa. Sekoita toisessa kulhossa sokerit, siirappi, omenahillo ja öljy toisiinsa. Sekoita lopulta kaikki ainekset toisiinsa, myös lionneet rusinat. Anna taikinan odotella hetki, lue vaikka hyvää kirjaa vähintään kymmenen minuuttia (ei haittaa, jos tuo aika venyy esimerkiksi tunniksi, paitsi jos keksinhimo yltyy tai nälkäiset vieraat kolkuttavat ovella). Asettele reiluja kasoja taikinaa leivinpaperin päälle pellille, paina kasoja vähän litteiksi, mutta älä liikaa, ne valuvat kyllä uunissa sopiviksi. Paista noin 12-14 minuuttia 175 asteisessa uunissa.
 

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Arkinen seitan ja perunamuussi »

Perunat ovat oikein ekologista ruokaa verrattuna melkein mihin tahansa ja kasvavatkin varsin helposti, niiden sisältämä proteiini on hyvälaatuista ja niille kovin harvat ovat allergisia. Minusta henkilökohtaisesti niissä on vain yksi ongelma, ne eivät ole kovin herkullisia. Tämä ongelma on vältettävissä perunamuussissa, sillä perunamuussi on herkullista.

Naattipesto »

Syksyllä on satokausi ja monenlainen ruoka on tuoretta ja herkullista. Naattipesto on parhaimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä. Naattipeston paras puoli on, että siinä saadaan käyttöön sellainen ravinteikas osa tuoreista porkkanoista, jota yleensä ei ole tapana syödä.

Sämpylät vaivaamatta »

Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä ei ehkä kerro rauhantyöstä, mutta ahkera pasifisti voi kanavoida tarmonsa johonkin muuhun tähdelliseen, kun ruoka syntyy helposti. Ja kukapa ei rakastaisi tuoretta leipää?