Kaasuputki lisää Venäjän riippuvuutta Euroopasta

 KUVAT: Wikimedia

Suomen ja Ruotsin hallitukset asettuivat marraskuun alussa tukemaan Itämeren kaasuputken rakentamista. Suomen osalta lopullisen päätöksen tekee Länsi-Suomen ympäristölupavirasto. Julkisuudessa kaasuputkea on pidetty turvallisuuspoliittisena uhkana, mutta siihen sisältyy myös mahdollisuuksia. Ehkä jopa enemmän kuin todellisia uhkia.

Saksan ja Venäjän välille suunnitellusta Nord Stream -kaasuputkesta on keskusteltu vilkkaasti. Yksi osoitus tästä on, että Google-hakukone antoi 17.11. yli 1,5 miljoonaa osumaa hakutermille “Nord Stream” ja lähes 70.000 osumaa hakutermille “Itämeren kaasuputki”. Yksistään suomenkielisiltä sivuilta edellä mainitut kaksi hakutermiä tuottavat lähes 120.000 osumaa.

Alkuperäinen suunnitelma oli vetää kaasuputki Etelä-Suomen halki lounaisrannikolle, josta putki olisi vedetty Itämeren pohjassa Saksaan. Lisäksi yksi haara olisi rakennettu Ruotsiin. Tällöin Suomenlahden pohja olisi jäänyt rauhaan.

Tämä suunnitelma kuitenkin kaatui pitkälti Ruotsin haluttomuuteen. Sen jälkeen suunnittelutyö on keskittynyt Suomenlahden ja Itämeren pohjaan vedettävään putkilinjaukseen. Linjausvaihtoehdot ovat suunnittelutyön aikana muuttuneet jonkin verran.

Kaasuputken monet ulottuvuudet

Kaasuputki on tärkeä sekä Saksalle että Venäjälle. Saksa haluaa varmistaa maakaasun saannin ja Venäjä kaasunmyynnistä saatavat tulot. Kummankin intressi on lisätä kaasutoimitusten varmuutta ja välttää taannoiset kiistat kaasuputkien niiden valtioiden kanssa, joiden läpi putket on vedetty.

Nord Stream on mittava hanke, johon liittyy teknisten ja oikeudellisten ongelmien lisäksi energia-, kauppa-, turvallisuus- ja ympäristöpoliittisia ulottuvuuksia. Kaasuputkihankkeen moniulotteisuus selittääkin osin siitä käydyn sekä yhä jatkuvan keskustelun. Valitettavasti keskustelussa ei ole vältytty ylilyönneiltä, eikä asiattomuuksilta.

Erikoinen piirre keskustelussa on ollut kaasuputken rakentamiseen liitetty turvallisuuspoliittisena uhkakuva Suomelle sekä muille pienille Itämeren rantavaltioille. Turvallisuuspoliittiset uhkuvat tulivat vahvasti esiin eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa 8. lokakuuta. Tuolloin esimerkiksi kokoomuksen Tuulikki Ukkola rinnasti kaasuputken Molotov-Ribbentrop -sopimukseen sekä ihmetteli, että “yksikään ministeri ei sano sitä, että Itämerestä todellakin tulee sotilaspoliittinen ja turvallisuuspoliittinen räjähdyspiste”.

Turvallisuusuhkien vahvaan esilläoloon kiinnitti huomiota Tanskan kansainvälisten suhteiden instituutin erikoistutkija Pertti Joenniemi Helsingin Sanomien vieraskynäartikkelissaan 6. marraskuuta, päivä sen jälkeen, kun Suomen ja Ruotsin hallitukset olivat osaltaan näyttäneet putken rakentamiselle vihreää valoa.

Venäjän ja Euroopan yhteys kasvaa

Joenniemen mielestä kaasuputki on kuitenkin viime kädessä taloudellinen hanke, johon liittyvät pelot ovat ymmärrettäviä ja ne pitää tunnustaa. Joenniemen mukaan kaasuputkeen liittyvät pelot saattavat kuitenkin “osoittautua hetkellisiksi ja vähitellen kadota; näin on käynyt esimerkiksi Saimaan kanavaa ja Suomen omaa kaasuputkea koskevassa kotimaisessa keskustelussa”.

Yksi keskustelussa usein toistettu laajempi turvallisuusuhka on ollut se, että kaasuputken myötä Venäjälle avautuu mahdollisuus kiristää Saksaa ja muita eurooppalaisia valtioita uhkaamalla vaikeuttaa kaasutoimituksia tai keskeyttämällä ne. Maakaasun toimittajia ei ole runsaasti, mutta tältä osin Venäjän painostusmahdollisuuksia yliarvioidaan.

Venäjän talous on edelleenkin suurelta osin riippuvainen raaka-aineiden viennistä. Erityisesti öljy ja maakaasu ovat Venäjän taloudelle elintärkeitä. Jos vienti keskeytetään, siitä seuraa tulojen menetys.

On myös muistettava kaikkeen taloudelliseen toimintaan liittyvä keskinäisriippuvaisuus. Tätä kansanedustaja Erkki Tuomioja korosti blogikirjoituksessaan 9. lokakuuta todetessaan, että “Venäjän kaasutoimitukset Eurooppaan eivät lisää vain Euroopan riippuvuutta Venäjän energiasta, vaan myös Venäjän riippuvuutta Euroopan markkinoista”.

Tuomiojan mukaan tällainen “keskinäisriippuvuuden kasvu ei ole suinkaan konfliktin aihe, vaan päinvastoin yhteistyön kehittäjä”. Näinhän on tapahtunut Euroopan unionissa, jonka perustamisen yksi keskeinen ajatus oli vanhojen vihollisten, Saksan ja Ranskan, keskinäisriippuvuuden kasvattaminen.

Sopisiko Pohjoisen jäämeren malli Itämerelle?

Perinteinen voimapoliittinen tapa varautua turvallisuusuhkiin on ollut varustautuminen ja varautuminen. Näitä keinoja on tarjottu myös kaasuputkikeskustelussa.

Toisenlaisen toimintamallin esittää Joenniemi vieraskynäartikkelissaan. Hän esittää, että Itämeren rantavaltiot ottaisivat oppia Pohjoisen jäämeren valtioiden tavasta ratkaista kiista alueen luonnonvaroista ja omistusoikeudesta sen jälkeen, kun Venäjä oli pystyttänyt lippunsa neljän kilometrin syvyyteen merenpohjaan.

Tanskan aloitteesta ja Norjan tukemana Pohjoisen jäämeren ympärysvaltiot kokoontuivat kesällä 2008 Grönlantiin, jossa hyväksyttiin niin sanottu Ilulissatin julistus. Julistuksessa “rantavaltiot ilmoittivat arktisen kilpajuoksun päättyneen - ja Venäjä kiisti sen koskaan edes alkaneen”. Lisäksi Joenniemen mukaan rantavaltiot sitoutuivat siihen, että “pohjoisnavan ympäristön aluekiistat ratkaistaan kansainvälistä merioikeutta noudattaen sekä YK:n puitteissa toimien”.

Tällaisen toimintamallin omaksuminen olisi Joenniemen mukaan toivottavaa myös Itämerellä. Hän esittääkin Itämeren rantavaltioiden yhteistä julistusta, jossa valtiot toteaisivat, “ettei kaasuputkeen niiden mielestä liity sotilaallisia tai ylipäätään turvallisuuspoliittisia ongelmia ja että pulmat ovat ratkaistavissa normaalein siviiliyhteiskunnan keinoin”.

Vaikka kaasuputkeen liittyy todennäköisesti enemmän turvallisuuspoliittisia mahdollisuuksia kuin uhkia, selvää on, että ympäristönäkökulma on otettava tosissaan. Itämeri kokonaisuudessaan, ja Suomenlahti vielä suuremmassa määrin, on erityisen haavoittuva merialue. Siksi on varmistettava, että kaasuputken rakentaminen, mikäli tarvittavat luvat saadaan, toteutetaan Itämeren tilan vaarantumatta.

Jutussa viitatut lähteet:
Eduskunnan ajankohtaiskeskustelu 8.10.2009:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_89_2009_ke_p_1.shtml
Pertti Joenniemen vieraskynä “Itämeren kaasuputki ei ole turvallisuuspoliittinen ongelma”, Helsingin Sanomat 6.11.2009:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/It%C3%A4meren+kaasuputki+ei+ole+...
Erkki Tuomiojan blogikirjoitus “Kaasukeskustelu kuplii” 9.10.2009:
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1627