Ei ole ääripäitä

Kirjoittaja:

Olen viime aikoina aika usein päätynyt sanomaan, että minua hämmentää tämä keskustelu turvapaikanhakijoista. Se on vaikuttanut kauniilta ja lempeältä kiertoilmaukselta sille, miltä tämä keskustelu on itse asiassa tuntunut. Se on nimittäin suututtanut, turhauttanut ja raivostuttanut, vain näitä kirosanattomia sanoja käyttääkseni. Keskustelussa on kääntynyt päälaelleen niin moni asia, että on vaikea arvioida mistä edes pitäisi aloittaa.

Toiset väittävät, että keskustelussa on jonkinlaisia ääripäitä, että toiset tahtovat sulkea rajat ja toiset tahtovat – niin, en tiedä mitä, jos ääripääksi leimaajilta kysytään. Ääripäistä puhuttaessa käsittääkseni yritetään peittää hämäyksen alle sitä, että toiset pitävät myös turvapaikanhakijoita ihmisinä ja toiset haluavat irrottautua kansainvälisistä sopimuksista ja kääntää selkänsä hätää kärsiville ihmisille. Selvää on, ettei kaikilla nyt turvapaikkaa hakevilla ole perusteita turvapaikalle, mutta jokaista on siitä huolimatta kohdeltava yksilönä, ellei sitten jostain tietystä maasta, kuten sodan pahasti runtelemasta Syyriasta, tuleville anneta turvapaikkaa kaikille ilman yksilöllistä käsittelyä. Heidän kohdallaan voidaan pitää selvänä, että heidän jokaisen kohdalla tarve on todellinen.

Samoin keskustelu on muokkautunut sellaiseksi, että ihan asiallisetkin ihmiset ovat päätyneet puhumaan tulvasta tai vyörystä, kun he puhuvat turvapaikanhakijoista. Ihan kuin kyse olisi jonkinlaisesta maanvyörystä tai vedenpaisumuksesta. Kyse on kuitenkin ainutkertaisista ihmisyksilöistä, jotka ovat yksilöitä edelleen, vaikka heitä olisi kuinka monta matkalla samaan suuntaan. Heillä on edelleen jokaisella oma tarinansa, omat toiveensa, pelkonsa ja unelmansa. Ei meidän tarvitse pitää heistä, mutta meidän täytyy muistaa myös heidän olevan ihmisiä, inhimillisine virheineen kaikkineen. Ja kyllä, jotkut heistä ovat rikollisia, kuten meistä täällä jo asuvistakin. Ei turvapaikan saadakseen tarvitse olla kiltti ja hyvä ihminen. Ihmisyys ja turvapaikan tarve ovat riittävät perusteet. Sitten meidän kaikkien on tietenkin mietittävä miten rinnakkaiselo parhaiten sujuisi.

Kuten tähän Paxin numeroon mitä rauha on -tekstin kirjoittanut piispa Irja Askola kirjoittaa: ”Rauha tarvitsee juhlapuheita, mutta arjen valinnoista se rakentuu. Vihapuhe on hiipinyt salakavalasti retoriikkaamme. Jos vihapuheeseen tottuu, siitä on liian lyhyt matka vihatekoon.” Nyt me emme saa suostua vihapuheeseen ja ihmisten ihmisyyden riisumiseen.

Tässä Paxissa käsitellään useammassa jutussa niitä syitä, jotka ajavat ihmisiä pois kotimaistaan ja kotiseuduiltaan. Syyrian tilanne on varmasti ainakin suunnilleen kaikkien tiedossa, mutta esimerkiksi Kurdistanissa ja myös Ukrainassa tapahtuu sellaisia asioita, että monen täytyy lähteä. Syyriasta, Irakista ja monesta muusta turvapaikanhakijoiden lähtömaasta ja niiden tilanteista löytyy tietoa myös Paxin arkistosta. Lisäksi kerromme eräästä kansalaisjärjestöstä, joka on ottanut tehtäväkseen pelastaa hukkuvia pakolaisia Välimerestä ja sittemmin myös Bengalin lahdelta. Tämä on tehtävä, joka kuuluisi valtioille, mutta valtiot eivät ole sitä riittävästi hoitaneet.

Saamme myös kirjeen pakolaisleiriltä Länsi-Saharasta.

Lehden numero: