- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
☮ – Tarmokas rauhanaktivisti jo kuusikymmentä vuotta
Tänä vuonna täyttää pyöreitä hiljainen rauhanaktivisti, joka on tehnyt rauhantyötä näkyväksi ympäri maailman. Ensiesittely lontoolaisessa Direct Action Committeen toimistossa 1958 ei vielä vakuuttanut. Kun tekstiilisuunnittelija Gerald Holtom näytti ensimmäiset luonnokset symbolista, jota halkoivat viivat, kokouksessa oltiin epäileväisiä. Holtom kuitenkin puhui kuulijat ympäri, ja merkkiä päätettiin kokeilla tulevalla mielenosoitusmarssilla.
Holtomin suunnitelma oli pelkistetty ja graafinen. Piirretään ympyrä, joka halkaistaan kahdella päällekkäin asetellulla semafora-merkillä. Kun semafora-liput osoitetaan molemmin puolin alaviistoon, saadaan N niin kuin nuclear. Kun yksi lippu viedään suoraan ylös, tuloksena on D niin kuin disarmament. Nuclear disarmament, ydinaseriisunta.
”Mitä ihmettä oikein ajattelitte, kun hyväksyitte symbolin? Se ei tarkoita mitään, eikä siitä koskaan tule suosittu!” parahti eräs aktivisti nähdessään ensimmäiset esitteet, joita korosti tuore ydinaseriisunnan merkki.
Pari kuukautta myöhemmin Holtomin luomus pääsi ensimmäiselle marssilleen, Lontoosta Aldermastonin ydinasetutkimuslaitokselle. Nelisen tuhatta mielenosoittajaa kokoontui Trafalgarin aukiolle, ja joukkoa koristivat upouudet ydinaseriisuntasymbolit.
”Mitä ihmettä oikein ajattelitte, kun hyväksyitte symbolin? Se ei tarkoita mitään, eikä siitä koskaan tule suosittu!”
Pääsiäisviikonloppu oli kolea, alueensa kylmin ja märin vuosiin, ja neljä päivää kestänyt marssi koetteli ihmisiä ja ravisteli banderolleja ja ”tikkareita” – pyöreitä, puisiin varsiin kiinnitettyjä kylttejä, joissa merkkiä kannettiin. Marssi ei kuitenkaan luovuttanut, ja viimeisenä päivänä Aldermastonissa saattueessa kulki 8000 ihmistä.
Tuon viikonlopun aikana Holtomin suunnittelema ydinaseriisunnan merkki jäi unohtumattomasti marssijoiden mieliin ja muistutti yhteisestä kokemuksesta. Symbolia alkuun epäilleetkin kantoivat sitä nyt ylpeinä takinpielissään. Toimittajat levittivät kuvia ja tarinoita marssista ympäri Ison-Britannian, ja myös rauhanliikkeen ulkopuolella alettiin tuntea, mitä ympyrän sisään rustattu harakanvarvas merkitsi. Tulevina vuosina marssit – tuolloin Aldermastonista Lontooseen – keräsivät yhä enemmän osallistujia, ja ydinaseiden vastaisista ryhmistä kasvoi joukkoliike.
Ison-Britannian tapahtumia seurattiin ihaillen myös muualla Euroopassa, ja Holtomin merkki alkoi levitä ulkomaille. Se koristi marsseja Saksassa ja Tanskassa – ja pian Suomessakin. Suomeen merkin toi 1963 perustettu Sadankomitea, ja alusta asti ydinaseriisunnan merkki on ollut myös Sadankomitean tunnus.
Sadankomitea toi Isosta-Britanniasta muutakin: nimi otettiin radikaalilta Committee of 100 -järjestöltä, joka hyödynsi laajamittaisesti väkivallatonta vastarintaa ydinaseiden vastustamisessa. Suomalaisaktivistien toimintamalli muistutti kuitenkin enemmän toista Ison-Britannian ydinasevastaista järjestöä nimeltä Campaign for Nuclear Disarmament (CND), joka keskittyi etenkin poliitikkojen, ammattiliittojen ja muiden vaikuttajien lobbaamiseen. CND myös koordinoi Aldermastonin marssit vuodesta 1959 alkaen.
Suomessa harakanvarpaan kanssa protestoitiin paitsi ydinaseita, myös muuta militarismia ja sotia sekä ihmisoikeusloukkauksia. Samanlainen kehitys oli käynnissä muuallakin. Isossa-Britanniassa merkki laajeni ydinaseiden vastustuksesta protestin symboliksi.
Merkki vietiin heti syntymänsä jälkeen Yhdysvaltoihin, jossa se alettiin tuntea rauhanmerkkinä. 1960-luvun vaihtoehtokulttuureissa merkki alkoi osalle symboloida myös rakkautta, ja siitä alkaen symboli onkin rakkauden ja protestin tunnuksena ollut tuttu näky esimerkiksi LGBTQ-liikkeessä.
Nykyisin merkistä voi käyttää useita nimiä mutta suurin osa tuntee sen yksinkertaisesti rauhanmerkkinä. Sen erottaa muista rauhan symboleista syntyhistoria ja merkityssisältö. Siinä missä rauhankyyhky on yleinen kuva rauhalle ja sovinnolle ja missä katkaistu kivääri viestii ehdotonta väkivallattomuutta ja antimilitarismia, rauhanmerkki sisältää ajatuksen aseidenriisunnasta ja poliittiseen järjestelmään vaikuttamisesta. Kyyhkyllä on pitkä kristillinen historia, ja katkaistu kivääri juontaa juurensa 1900-luvun alusta.
Rauhanmerkki onkin joukon nuorin. Se syntyi kylmän sodan maailmassa samaan aikaan uuden, ydinaseiden uhkaa ja suurvaltakonfliktia vastustaneen, poliittisesti sitoutumattoman liikkeen kanssa. Merkin ensimmäiset kantajat halusivat toimia rauhanliikkeessä, joka kritisoi kylmän sodan kaikkia osapuolia ja asetti inhimillisen hyvinvoinnin valtioiden arvovallan edelle.
Merkillä he viestittivät, että pelottelupolitiikka ei ollut vaihtoehto, vaan konflikteissa oli toimittava järkevästi: neuvoteltava, etsittävä kompromisseja, rakennettava luottamusta. Viesti ei vanhentunut kylmän sodan päätyttyäkään. Rauhanmerkki vaikkapa sadankomitealaisen takinkauluksessa symboloi yhä uskoa väkivallattomiin ratkaisuihin, poliittiseen vaikuttamiseen ja haluun rakentaa kestävää, aseetonta maailmaa.
Onnea siis kaikkien tuntemalle, väsymättömälle rauhanaktivistille!
Kirjallisuutta rauhanmerkistä, ydinasevastaisesta liikkeestä Britanniassa ja Sadankomiteasta
- Ken Kolsbyn & Michael S. Sweeney, Peace. The Biography of a Symbol. National Geographic, 2008.
- Michael Randle, ”Afterword: Easter Weekend 1958–1963” ja Stuart Evers, ”The Blind Light” novellikokoelmassa Protest, Stories of Resistance. Toim. Ra Page. Comma Press, 2017.
- The CND Story. The first 25 years of CND in the words of the people involved. Toim. John Minnion & Philip Bolsover. Allison & Busby, 1983.
- Christopher Driver, The Disarmers. A Study in Protest. Hodder & Stoughton, 1964.
- Peggy Duff, Left, Left, Left. A Personal Account of Six Protest Campaigns 1945–65. Allison & Busby, 1971.
- Kate Hudson, CND Now More than Ever. The Story of a Peace Movement. Vision Paperbacks, 2005.
- Rauhan ytimessä. Sadankomitea 50 vuotta. Toim. Johanna Sumuvuori. Into, 2013.
- Kristiina Hallman, Tottelisinko? Suomalaista Sadankomiteaa vuodesta 1963. Sadankomitea, 1986.