- Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisivat Pax-lehteä vuoteen 2018 saakka. Voit edelleen tutustua lehden arkistoon. »
- Nähdään 2020 »
- Lasten rikosoikeudellinen vastuu ja lapsisotilas Dominic Ongwenin tapaus Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa »
- Suomen puolustusmenot ovat Euroopan kärjessä »
- 1963 – Suomi murroksen keskellä »
- Sadankomitean linja »
- Mitä kuuluu rauhanlähettiläille? »
- Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa toivoa sorretuille rohingyoille »
- Nuoret mukaan päättämään rauhasta ja turvallisuudesta »
- Katuväkivalta Kapkaupungissa »
- 20 vuotta Rauhankoulua »
- Kirja-arvio: Hävittäjähankinta on poliittinen päätös »
- Aseistakieltäytymisuutisia »
- Sadankomitean rauhanpalkinto kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petmanille »
- Turkkia rakennetaan luonnon ja ihmishenkien kustannuksella »
- Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos uhkana turvallisuudelle kehitysmaissa »
- David McReynolds 1929-2018 »
- Kirja-arvio: Syyrialaisten toiveet demokratiasta diktatuurin ja islamismin puristuksessa »
- Kirja-arvio: Rauhaa rakentamassa? Kansalaisjärjestöt hauraissa maissa »
- Arkinen seitan ja perunamuussi »
- Valkoiset unikot - pasifistisymbolilla nationalismia vastaan »
- Onnea Matti Mäkelä 70 vuotta! »
Kirja-arvio: Raju teksti rauhantyön puolesta
Nobelin rauhanpalkinto on vuosina 1901–2011 jaettu 92 kertaa. Fredrik S. Heffermehlin kirjassa todetaan, että aivan liian usein – yli kolmekymmentä kertaa – jaettu väärin perustein. Heffermehlin luettelossa ne palkinnon saajat, joille se on myönnetty Nobelin testamentin tarkoituksen vastaisesti, on merkitty tähdellä.
Kirjan voi lukea jännittävänä dekkarina, jossa rikostutkija Heffermehl paljastaa konnan ja konnuudet. Ajatus tulee mieleen siksikin, että Heffermehl on juristi. Kirja on myös nautittavan sujuvasti kirjoitettu (ja hyvin käännetty), kuten parhaat dekkarit.
Heffermehlin kirja kannattaa kuitenkin ottaa hyvin vakavasti. Hän on muun muassa Alfred Nobelin ja Bertha von Suttnerin kirjeenvaihdon perusteella rekonstruoinut ne ajatukset, jotka Nobel halusi liittää testamenttinsa viidenteen palkintoon, rauhanpalkintoon. Tämän perusteella Heffermehl on tullut siihen käsitykseen, että Nobel-komitea tulkitsee valtuuksiaan liian väljästi. Nobelin tarkoitus oli Hefermehlin mielestä selvästi pasifistinen tai antimilitaristinen. Hän tahtoi armeijoiden lakkauttamista ja aseidenriisuntaa. Siksi vain suoranaisesti tähän tavoitteeseen tähtäävä toiminta tulisi palkita.
Onko Heffermehl oikeassa? Luultavasti, mutta sitä ei voi testamentin säädöksen perusteella todentaa. Toisaalta ajat ja olosuhteet ovat yli sadan vuoden aikana muuttuneet. Ennusteeni onkin, että se juridinen vääntö, jonka Heffermehl on asian tiimoilta käynnistänyt, ei johda mihinkään Nobel-komitean synnintunnustuksiin.
Heffermehlin kirja tekee kuitenkin suuren palveluksen julkisuudelle nostaessaan huolellisesti argumentoiden esiin ne kriteerit, joita rauhanpalkintoa jaettaessa tulisi noudattaa. Joka vuosi koko maailma puhuu muutaman päivän ajan siitä, menikö palkinto oikealle henkilölle. Rauhanliikkeen kannalta tämä on se arvokkain asia, joka rauhanpalkintoon liittyy. Heffermehlin kirja antaa mediaväelle mahdollisuuden syventää näkökulmaansa, kun se kommentoi asiaa.
Rauhanaktivistille kirjan lisäbonus on sen seikan älykkäässä pohdiskelussa, mitä rauhantyö on ja mitä sen pitää olla.
Fredrik S. Heffermehl
Nobelin rauhanpalkinto – Mitä Nobel todella tahtoi
Like 2011
Lehden numero:
Aiheet:
Uusimmat jutut samasta aiheesta
Banners
