Afrinin sota: poliittista peliä ihmishengillä

Tammikuun 20. päivänä, julistettuaan YPG:n (Yekîneyên Parastina Gel‎, Kansan suojeluyksiköt) itseään uhkaavaksi terroristijärjestöksi, Turkki hyökkäsi Syyrian Afriniin tavoitteenaan kukistaa kurdijoukot ja vahvistaa omaa asemaansa. YPG:n vahva vastarinta yllätti Turkin ja vaikeutti sen etenemistä Afrinissa. Sodan ensimmäisenä kuukautena kaupungissa käytiinkin paljon verisiä taisteluita.

Maaliskuussa YPG evakuoi siviilit Afrinista ja tyhjensi kaupungin, minkä seurauksena Turkki onnistui valtaamaan kaupungin yhdessä Vapaan Syyrian armeijan kanssa. PKK:n antamassa lausunnossa kerrotaan Turkin painostaneen Abdullah Öcalania vetämään YPG:n joukot Afrinista pois. On edelleen epäselvää, onko vetäytymisen takana Öcalan vai ei, mutta on yleisesti tunnettu totuus, että aina kun Turkilla on hankaluuksia kurdien kanssa, se turvautuu Öcalaniin. Toisaalta on myös uutisoitu, että Yhdysvallat olisi puuttunut tilanteeseen ja taivutellut kurdijoukot vetäytymään Afrinista.

On huomioimisen arvoista, että Turkki kiinnostui rajaturvallisuudesta juuri nyt, eikä silloin kun Syyrian ja Turkin välinen raja oli lähes kaksi vuotta Daeshin hallinnassa. Sen jälkeen kun PYD ja muut joukot ajoivat Daeshin ulos kaupungista ja pystyttivät oman hallintonsa, Turkki huolestui raja-alueen turvallisuudesta, vaikka PYD (Partiya Yekîtiya Demokrat‎, Demokraattinen liittopuolue) ei muodostanut uhkaa Turkille.

Turkin hyökkäykseen oli kolme pääsyytä. Ensimmäinen niistä oli Turkin halu vahvistaa jälleen islamistiryhmien asemaa Syyriassa saadakseen sananvaltaa alueella. YPG on merkittävässä roolissa Daeshin ja muiden jihadistiryhmien vallan heikentämisessä, Turkki taas on tehnyt yhteistyötä näiden ryhmien kanssa.

Turkin äkillinen huoli rajaturvallisuudesta ei ollut mitään muuta kuin propagandaa, jonka kautta se oikeutti hyökkäyksensä. Turkki on pitkään kouluttanut entisiä Daeshin ja muiden islamistiryhmien taistelijoita, jotka ovat ottaneet käyttöön Vapaan Syyrian armeijan tunnuksia. Nämä ryhmät ovat olleet mukana Turkin hyökkäyksessä Afriniin. Kaupungin valtaamisen jälkeen islamistiryhmien taistelijat ovat muun muassa ryöstäneet taloja ja pyrkineet pakkokäännyttämään jesidinaisia muslimeiksi tappouhkauksilla.

Toinen syy hyökkäykseen oli YPG:n muodostama demokraattinen hallinto Afrinissa. YPG ja PYD ovat muodostaneet Syyrian kaupunkeihin demokraattisia ja osallistavia hallintoja, jotka ovat avoimia jokaiselle huolimatta uskonnosta, vakaumuksesta tai sukupuolesta; etenkin naisten yhteiskunnallinen asema ja osallisuus politiikkaan  on ollut edistyksellistä näissä kaupungeissa.

Ottaen huomioon Turkin väkivaltainen kurdipolitiikka, diktatuurimainen johtaminen sekä suuri kurdiväestö, kurdien demokraattista järjestäytymistä Turkin rajalla ei ole katsottu hyvällä. Siksi Afrinin väestörakennetta on alettu muuttaa: evakuoituja kurdiasukkaita ei ole päästetty takaisin kaupunkiin, vaan sinne on asutettu Turkin luvalla islamistiryhmittymiä kannattavia arabeja Itä-Ghoutasta.

Kolmas syy juontui Erdoganin vaikeuksista johtajana. Turkin talous heikkenee ja työttömyys on korkealla, kun taas köyhyys, lapsityövoima ja korruptio ovat voimissaan. Naisiin kohdistuva väkivalta, tapot ja raiskaukset ovat erittäin yleisiä. Kurdien, vasemmiston ja muun opposition pidätyksistä alkanut puhdistusketju on johtanut siihen, että maan vankilat ovat pullollaan opiskelijoita ja toimittajia. Pidätettyjen opiskelijoiden luku nousi tänä vuonna 70 000:een.

Akateemikkojen irtisanominen, asianajajien pidättäminen, oppositioon kuuluvien irtisanominen, oppositioon kuuluvien kurdipormestarien erottaminen ja pidättäminen, tieteellisen opetuksen korvaaminen uskonnollisella opetuksella kouluissa; kaikesta tästä huolimatta Erdogan ei siltikään saa johtaa maata haluamallaan tavalla. AKP:n hallinto on ahdingossa, ja aivan kuten monet muutkin diktatuurit ovat eri aikoina tehneet, ahdingosta yritetään vapautua turvautumalla nationalismiin.

Afrinin sota loi hyvän tilaisuuden harjoittaa tätä nationalismia. Ei ole sattumaa, että ensimmäisessä puheessaan hyökkäyksen alettua Erdogan julisti kaikki Afrinin sotaa vastustavat maanpettureiksi. Päättäjien puheissa ja uutisoinnissa käytetään jatkuvasti hyväksi sovinismia ja nationalismia Erdoganin kannattajien provosoimiseksi sotaa vastustavia ihmisiä vastaan. Lähes heti sodan alkamisen jälkeen 800 ihmistä pidätettiin sodan vastustamisen takia. Näistä pidätyksistä iso osa tapahtui sosiaalisen median julkaisujen perusteella.

Tilanteen älyttömyyttä kuvaa hyvin kommentti, jonka Erdogan antoi opiskelijoiden protestoitua Afrinin sotaa yhdessä Turkin arvostetuimmassa yliopistossa (Boğaziçi University). Presidentti kutsui näitä opiskelijoita kommunistisiksi maanpettureiksi ja terroristinuoriksi, joille ei aio antaa opiskeluoikeutta Turkin yliopistoissa.

Afrinin sodan “onnistumisen” jälkeen ei myöskään ole sattumaa, että Erdogan siirsi vuoden 2019 eduskunta- ja presidentinvaalit kesäkuulle 2018. Tämä ainakin todistaa, että Erdoganilla oli toinen motiivi sodan aloittamiseen kuin raja-alueen turvallisuus. Erityisesti kurdien kannattaman vasemmistopuolue HDP:n jäseniä on jo alettu pidättämään.

Sodan vastustaminen ja rauhan tahtominen ei ole rikos. Tehtävämme ihmisinä on vastustaa ihmiselämää ja -oikeuksia epäkunnioittavien hallintojen omien etujensa takia pelaamaa poliittista peliä.

Syyrian alueella oleskelevien vieraiden valtioiden ja joukkojen - olivat siellä millä verukkeella tahansa - on kaikkien poistuttava alueelta. Syyrian kohtalo pitää antaa sen kansan päätettäväksi, ei omaa etuaan ajavien vieraiden valtioiden.