Töitä haavoittuvassa asemassa oleville

Kirjoittaja:

Iso Numero on kaduilla myytävä kulttuurilehti, joka tarjoaa vähävaraisille ihmisarvoista työtä ja mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat jokaisesta lehdestä kolme euroa. Iso Numero on kynnyksetön työpaikka ihmisille, joiden on vaikeaa tai mahdotonta saada töitä muualta. Lehden myyjät saavat koulutuksen myyntityöhön, ostavat lehtiä etukäteen ja myyvät lehtiä haluamassaan paikassa.

Suomen ensimmäinen katulehti Iso Numero hakee kasvua joukkorahoituskampanjalla. Kampanja on käynnissä joulukuusta tammikuun yhdeksänteentoista päivään saakka Mesenaatin sivuilla.

Jokaisesta myydystä lehdestä saadun voiton myyjä pitää itsellään. Vuodessa Ison Numeron myyjät ansaitsevat yhteensä noin 100 000 euroa. Tuotto jakautui sadoille myyjille.

“Ottaen huomioon miten pienillä resursseilla lehteä on tähän asti tehty, niin kyseessä on aivan huikea suoritus”, sanoo lehden päätoimittaja Hannele Huhtala.

Joukkorahoituksen turvin lehteä on tarkoitus kasvattaa. Tavoitteena on lisätä ilmestymiskertoja, tarjota lisää töitä tilauspalvelun kautta sekä hankkia omat tilat. Lisäksi myyjiä toivotaan löytyvän muualtakin kuin Helsingistä, jossa nyt valtaosa myyjistä työskentelee.

“Uskomme Suomeen, jossa kaveria autetaan kadulta omille jaloilleen. Iso Numero on keino tähän, ja siitä on nyt mahdollista tulla todella paljon nykyistä isompi juttu. Kysyntä lehdelle ei todellakaan pääty Helsingin kuntarajaan”, Huhtala lisää.

Valeria Vasileva on yksi Ison Numeron myyjistä. Hänen lempimyyntipaikkansa on Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä. Valeria Vasileva on tullut Suomeen Bulgariasta.

Valeria Vasileva on yksi Ison Numeron myyjistä. Hänen lempimyyntipaikkansa on Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä. Valeria Vasileva on tullut Suomeen Bulgariasta.

Lehden numero: