Ukrainalais-venäläinen historiadialogi

Kirjoittaja:

Historioitsijat ilman rajoja Suomessa -yhdistyksen (HIRS) ydinajatuksiin kuuluu erilaisten historianäkemysten ja -tulkintojen asiallinen vuorovaikutus ja ristiriitaisten historiaan liittyvien käsitysten lähentäminen. Järjestö pyrkii myötävaikuttamaan siihen, ettei historiaa käytetä ruokkimaan tai pitkittämään konflikteja ja ylläpitämään viholliskuvia. Ilman todellista dialogia eri näkemysten kesken tämä on mahdotonta.

Tällä hetkellä historian käsittely sekä Venäjän ja Ukrainan sisällä että niiden välillä on kiivasta ja kärjistynyttä, mikä johtaa helposti väärinymmärryksiin ja historian väärinkäyttöön. Asiaa hankaloittaa se, että konflikti on katkaissut akateemisen maailman luontaiset kommunikaatiokanavat ja julkinen historiadebatti käydään usein ihan muiden kuin ammattilaisten kesken. Syyt katkoksiin ovat niin kansallisissa instituutioissa kuin historioitsijoiden omissa ennakkoasenteissa. Historiaan liittyvien kiistojen ratkaisu ja yhteisymmärryksen löytäminen ovat välttämätön osa maiden välisten suhteiden kehitystä ja pysyvän rauhan rakentamista.

HIRS kutsui tämän ajatuksen pohjalta syyskuussa Helsinkiin historioitsijoita niin Venäjältä, Ukrainasta, Saksasta kuin Suomesta ukrainalais-venäläiseen historiadialogiin. Seminaarin tarkoituksena oli tuoda historioitsijoita yhteen keskustelemaan Ukrainan ja Venäjän yhteisestä ja rinnakkaisesta historiasta sekä historioitsijoiden roolista jäätyneessä konfliktissa. Lisäksi seminaarilla haluttiin rakentaa alustaa historioitsijoiden väliselle syvemmälle yhteistyölle yli rajojen.

Historian tutkimus on aina tulkintaa ja menneisyyden uudelleenkirjoittaminen on näin ollen oleellinen osa tieteen kehittämistä. Negatiiviseksi asia muuttuu kun historiatulkintoja tehdään poliittisista lähtökohdista – tällöin voidaan puhua historian väärinkäytöstä. Konfliktien aikana historian väärinkäytöstä tulee usein aktiivista ja itselle sopivat tulkinnat nostetaan virallisiksi totuuksiksi. Samalla muut tulkinnat ja niiden esittäjät suljetaan ulkopuolelle. Tämä johtaa siihen, että historiaa aletaan tutkia tietty lopputulos mielessä. Näin valtiolliset konfliktit voivat pahimmillaan heikentää akateemisten historioitsijoiden ammatillista liikkumatilaa ja historiatiedon laatua samalla kun historioitsijat värvätään konfliktin agitaattoreiksi.

Syyskuisessa historiadialogiseminaarissa nousi esille monia tärkeitä huomioita historioitsijoiden suhteesta valtioon, yhteiskuntaan ja konflikteihin. Esimerkiksi käsitteet historian käyttö, väärinkäyttö ja hyväksikäyttö herättivät paljon keskustelua. Osa osallistujista kyseenalaisti koko väärinkäytön ja hyväksikäytön konseptien mahdollisuuden, sillä se vaatisi historian hahmottamista objektiivisena tietona. Osa taas koki, että ilmiö on niin laajalle levinnyt ja yleinen, ettei siitä edes voi keskustella yhden seminaarin puitteissa.

Myös käsite ”kansallinen historia”, sekä historioitsijoiden kansallisuus nostivat eriäviä mielipiteitä. Osa keskustelijoista halusi asettaa historioitsijat ylikansalliseen kehykseen ja peräänkuulutti globaalia näkökulmaa historiankirjoitukseen, sillä kansalliset historiat luovat helposti vastakkainasetteluja. Enemmistölle oli silti selvää että kansallisuus vaikuttaa, kun samoja asioita tutkitaan eritavoin.  Historioitsijat eivät toimi yhteiskunnan ulkopuolella, vaan ovat väistämättä osa sitä ja sen tuottamia näkökulmia ja ennakko-oletuksia. Tämä ei ole välttämättä ongelmallista, mikäli historioitsija tunnustaa asian ja ottaa sen työskennellessään huomioon.

Tällainen lähtökohta mahdollistaa dialogin käymisen vastapuolen kanssa, sillä se tunnistaa syyt tulkintojen erilaisuuksien takana. Dialogia ja debattia pidettiin puolestaan tieteellisen kehityksen ehtona. Debatti ei aina tarkoita konfliktia, eivätkä keskustelut aina johda ratkaisuihin. Tätä ei kuitenkaan pidetty ongelmallisena, vaan päinvastoin moni peräänkuulutti keskustelujen tarkastelua itseisarvona.

Seminaari-istuntojen tärkeäksi teemaksi nousi myös historian ja historioitsijoiden rooli yhteiskunnassa ja konflikteissa. Historia on houkutteleva väline politiikoille ja on siksi aina vaarassa joutua valtiollisen manipuloinnin ja ohjailun kohteeksi. Ukrainassa historioitsijat kokevat historiatiedon ensisijaiseksi kuluttajaksi valtion, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimuskohteiden valintaan. Venäjällä taas historioitsijoille annetaan - ainakin näennäisesti – työrauha, mutta heillä ei ole julkista kanavaa tutkimuksensa esittelyyn.

Historiapolitiikkaa toteutetaan marginalisoimalla ammattihistorioitsijat samalla kun julkinen tila luovutetaan amatöörihistorioitsijoille, jotka pyrkivät pahimmillaan historian tietoiseen vääristelyyn. Seminaarissa nousikin mielenkiintoisesti esille se, että venäläisiä ja ukrainalaisia historioitsijoita yhdistää ongelmallinen suhde valtioon. Vaikka Venäjän ja Ukrainan valtioiden maantieteelliset rajat vaikuttivat molemmin puolin näkökulmiin eri kysymyksistä keskusteltaessa, löytyi ymmärrystä toista osapuolta kohtaan juuri ammatillisiin asioihin liittyen.

Kaiken kaikkiaan osallistujat pitivät seminaaria onnistuneena, ja sille asetetut kunnianhimoiset tavoitteet saatiin pääosin saavutettua. Ukrainalaisten ja venäläisten historioitsijoiden viralliset yhteydet ovat merkittävästi heikentyneet valtioiden välisen konfliktin seurauksena, joten keskusteluyhteyden avaaminen on itsessään merkittävä saavutus. Monet osallistujat ovat myöntäneet suhtautuneensa prosessiin alkujaan kriittisesti, mutta ilahtuneensa seminaarin ilmapiiristä ja keskustelujen tasosta. Osallistujat pitivätkin seminaarin päätteeksi tärkeänä, että prosessia jatketaan. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys kehittää historiadialogia eteenpäin ja suunnittelee seuraavaa tapaamista alkusyksylle 2018.

Kirjoittaja on Historioitsijat ilman rajoja -järjestön koordinaattori

Lehden numero: