Myyttinen sotaveteraani

Kirjoittaja:

Katsoin veteraanien kuoron esiintymistä televisiosta. Eldankajärven jää, Elämää juoksuhaudoissa ja Karjalan kunnailla kaikuivat – laulajien keski-ikä oli noin kuusikymmentä. Kuorolaulajina herrat olivat varmasti veteraaneja, mutta sodan käyneiden rintamaveteraanien ikäluokkaa ei riveissä paljon näkynyt.

Suomen osalta toinen maailmansota päättyi 27. huhtikuuta vuonna 1945, kun natsi-Saksaa vastaan käyty Lapin sota loppui. Nuorimmat toisen maailmansodan suomalaiset rintamaveteraanit ovat siten nykyisin noin 85-vuotiaita, kotirintaman sotilaspojatkin lähes 80-vuotiaita.

Monen suomalaisen kansallinen identiteetti on rakentunut vahvasti toisen maailmansodan, erityisesti talvisodan varaan. Myös veteraani-sana liitetään lähes yksinomaan noihin sotiin. Sanalla on vahva tunnelataus ja lähes pyhä asema.
 
Veteraani-sana valjastetaan häpeilemättä erilaisiin talvisota-identiteetin pönkitystalkoisiin ja armeijan propagandakampanjoihin: näyttelijät, jääkiekkoilijat, nousukasliikemiehet, elokuva-ohjaajat ja missit pestataan myymään Mannerheim-pinssejä ja ilmapuolustussormuksia. Isänpäivästä itsenäisyyspäivän kautta jouluaattoon suomalaisille miehille tuputetaan sotahistoriaa, kaukopartiokirjallisuutta ja Marskin ryyppylaseja.

Veteraani-sanan erityisasemasta Suomessa kertoo myös se, ettei sitä haluta laajentaa koskemaan ulkomailla palvelleita rauhanturvaajia. Miksei Afganistanissa tienvarsipommin invalidisoima 25-vuotias tai Libanonissa Israelin tykkitulessa mielenterveytensä menettänyt rauhanturvaaja olisi sotaveteraani? Jopa perustellummin kuin 12-vuotiaana Suomen kotirintamalla romumetallia ja lasipulloja kerännyt sotilaspoika. Häpäisisikö uusien veteraanien tunnustaminen kansallisen myytin?
 
Yhdysvaltojen, Ranskan, Venäjän tai Ison-Britannian kaltaisissa maissa veteraanit eivät ole häviämässä mihinkään. Esimerkiksi brittiläisiä joukkoja on sotinut 1950-luvulla Koreassa, 1960- ja 70-luvuilla Vietnamissa, 1980-luvulla Falklandin saarilla, 1990-luvulla Persianlahdella ja 2000-luvulla Irakissa ja Afganistanissa. Sotapolitiikan seurauksena myös veteraaneja on kaiken ikäisiä, ja he ovat kaikessa moninaisuudessaan vahvasti läsnä yhteiskunnassa. Suomen kaltaista veteraani-myyttiä ei ole.

Veteraanien vähentyessä Suomen veteraanijärjestöt ovat nopeassa tahdissa muuttumassa erilaisiksi maanpuolustuksen perinneyhdistyksiksi. Elossa olevien veteraanien terveyden ja sosiaalisen toiminnan tukeminen on toki tärkeää, mutta onko järjestöjen toimintaa tuettava verovaroista myös tulevaisuudessa, kun ”todellisia” veteraaneja ei enää ole?
 
Veteraani-sanalle Suomessa annettu merkitys kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, kuinka kauan suomalaiset ovat saaneet elää rauhassa. Toisen maailmansodan veteraanit eivät Suomessa enää ole ensi sijassa läsnä olevaa todellisuutta, vaan osa myyttistä menneisyyttä. Suomalaisten olisi jo korkea aika löytää muita yhdistäviä tekijöitä kuin menneisyyden sodat ja myytit.
 
Kirjoittaja on Sadankomitean varapuheenjohtaja

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Ilmastonmuutos ja rauha »

Me suomalaiset tiedämme tämän kesän jälkeen, miltä monen viikon lämpöaalto tuntuu – vai tiedämmekö?

Aseteollisuuden menestys ihmisoikeuksien edellä »

Sadankomitea järjesti Rauhanasemalla 26.4.2012 miniseminaarin aseviennistä. Tilaisuudessa julkistettiin SaferGlobe Finlandin asevientiraportti 2010. Samalla sai ensiesityksensä Raportista kertova video, joka havainnollistaa aseviennin ongelmia kiinnostavalla ja selkeällä tavalla. Perehdyin ensimmäistä kertaa laajemmin asevientiin, jonka taustalta vaikuttaa ongelmien vyyhti.

Arvoton varuskuntanäytelmä »

Niin siinä taas kävi, että keskustelu puolustusvoimien uudistamisesta luisui sivuraiteille, kun kaikki huomio kohdistui Dragsvikin varuskuntaan. Keskeisin ”ansio” tästä lankeaa puolustusministeri Stefan Wallinille. Ensiksi hän kiisti, että mitään poliittista ohjausta olisi tapahtunut, sitten hän vetosi kielilain säädöksiin ruotsinkielisestä varusmieskoulutuksesta.