Vuoden synkimpään aikaan

Kirjoittaja:

Viime aikoina on ollut vaikea olla edelleen ajattelematta siirtolaisuutta. Sitä, kuinka jotkut ihmiset voivat vapaasti liikkua maailmassa mielihalujensa perässä. Ja kuinka toiset eivät pääse edes pakoon sieltä, missä kuolema uhkaa ja elämän edellytykset ovat kadonneet. Itse kuulun tuohon etuoikeutettujen joukkoon. Olen käynyt tänä vuonna viidessätoista maassa, passia minulta on rajalla kysytty vain pari kertaa, rasismia en ole kohdannut retkilläni tänä vuonna, ja viimeisimmällä reissulla passini ei oikeastaan ollut riittävän kauan voimassa reissun jälkeen, että minulla olisi ollut edes edellytyksiä päästä maahan, mutta passintarkastaja lähetti lapselleni lentosuukkoja ja toivotti mukavaa reissua.

Ne toiset sen sijaan, jotka ovat sidottuja maahansa tai ainakin muiden maiden viranomaispäätöksiin. Heidän elämänsä on hyvin toisenlaista. Se on tullut aiempaa enemmän lähelle, sillä olen ystävystynyt yhden päätöstään vielä odottavan turvapaikanhakijaperheen kanssa ja meille on muuttanut yksi paperiton.

Tuttavapiirissäni näyttää siltä, että varsin monet kantasuomalaiset ovat saaneet ystäviä äskettäin tulleista ja moni on päässyt iloitsemaan myönteisistä päätöksistä. Toisaalta vielä useampi on nähnyt ystäviensä ja tuttaviensa saavan kielteisiä päätöksiä. Osa näistä vaikuttaa olevan niin virheellisiä, että luottamus viranomaisiin heikkenee. On esimerkiksi tämä Sunniva Draken julkaisema päätös, joka näyttää kohtuuttomalta. On se somessa kiertänyt päätös, jossa maahanmuuttovirasto toteaa miekalla auki viilletyn vatsan totuudeksi, mutta ei katso olevan estettä paluulle.

Omassa tuttavapiirissäni kielteisen päätöksen on saanut muun muassa yksin saapunut orpolapsi, jonka odotetaan palaavan sodan runtelemaan maahan elämään ilman vanhempia. Toinen, vieläkin järkyttävämpi tarina kertoo yksin kiintiöpakolaisena tulleesta, joka ehti elää Suomessa niin pitkään, että pääsi ylioppilaaksi, mutta täytettyään kahdeksantoista hän sai kielteisen oleskelulupapäätöksen. Helsingin Sanomat selvitti palanneiden kohtaloita, ja näytti siltä, että useammalle palanneelle oli käynyt huonosti. Lisäksi on tapauksia, joissa perheenjäsenistä osa saa oleskeluluvan, toiset karkotuspäätöksen. Erityisesti lapsiperheiden kohdalla tämä on ilmeisellä tavalla aina väärin ja vaikka päätöksiä tulisi tehdä lapsen edun näkökulmasta, näin ei varmastikaan tapahdu.

Osaa näistä kertomuksista ei voida varmuudella varmistaa tosiksi, mutta kaikki tämä on romauttanut ainakin minun uskoni siihen, että suomalaiset viranomaiset tekisivät päätökset oikeista lähtökohdista. Virheitähän aina tapahtuu ihmistoiminnassa, mutta ne pitäisi viipymättä ja ilman erillistä maksua korjata, eikä ainakaan toimeenpanna epäselviä palautuksia. Kaikissa tapauksissa näin ei ole tehty.

Irakilaisten etu toistaiseksi on, että heitä ei vasten tahtoa palauteta, koska palautussopimuksia ei ole. Tilanne on esimerkiksi afganistanilaisten kohdalla toinen, sillä tänä syksynä EU ja Afganistan ovat solmineet palautussopimuksen.

Tällä viikolla säilöönotetuksi on joutunut myös Musa Muhammadi, jota uhkaa palautus Iraniin. Tämä palautus on erityisen kauhea siksi, että Iranissa on käytössä kuolemantuomio, jonka voi saada siitä, että on osallistunut poliittiseen toimintaan. Poliittisen toimintansa vuoksi hän on hakenut turvapaikkaa, mutta sitä ei ole hänelle annettu.

Tähän Paxiin Tuuli Vuori on jälleen etsinyt meille uutisia siitä, miten ihmisoikeutta, oikeutta kieltäytyä aseista jatkuvasti loukataan niin Suomessa kuin muuallakin. Brahim Buhaia kirjoittaa sarjan viimeisen kirjeen Länsi-Saharasta ja Katja Vuori osallistui rauhanliikkeen protesteihin EU:n aseteollisuuden rahoitusta vastaan Brysselissä. Timo Mielonen selvitti tiedustelulain etenemistä. Anna Juhola vietti aikaa Lähi-Idässä ja tutustui muun muassa israelilaiseen rauhanjärjestöön, B´tselemiin.

Minna Vähäsalo on saanut rauhanlauluja käsittelevän gradunsa valmiiksi ja antaa meille maistiaisia rauhanliikkeen historiasta. Onneksi olkoon Minna ja Paxin lukijat myös! Siina Lepola-Lång kertoo Jemenin laajemmalta julkisuudelta piilossa parhaillaan tapahtuvasta konfliktista.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen avaa artikkelissaan Ahvenanmaan oikeudellista asemaa. Tätä kirjoitusta suosittemme erityisesti kaikille, joille on epäselvää mistä demilitarisoidussa Ahvenanmaassa oikeastaan on kysymys. Se nimittäin ei ole mikään suomalainen päätös, josta voidaan noin vain luopua, kuten jotkut ovat julkisuudessa ideana ilmaan heitelleet.

Lopulta vuoden synkimpään aikaan suosittelen paitsi marraskuun kausileivonnaista, piparitaikinaa, myös kauracookieita.

Lehden numero:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Rauhankulttuuria ja pyssypolitiikkaa »

Tämä lehti on tehty paperilehdeksi jakoon kesätapahtumissa ja syksyllä 2017. Pax on rauhanjärjestö Sadankomitean ja Rauhanliiton yhteinen järjestölehti, joka ilmestyy pääasiassa verkkolehtenä. Kerran vuodessa teemme myös paperilehden, jonka tarkoitus on paitsi olla kiinnostava lehti lukijoilleen tässä ja nyt, myös markkinoida verkkolehteä ja rauhantoimintaa yleensä.  Tämä numero on erikoisnumero Pax 2017/3b, eli paperilehden verkkoversio.

Jatka elämääsi »

Terrorismi näyttää valitettavasti säilyvän uutisotsikoissa ja sattumalta juuri tässä lehdessä käsittelemme terrorismia kahden jutun verran, vaikka sisältösuunnitelmia tehtäessä Tukholman ja Pietarin tapahtumista ei ollut vielä mitään tietoa ja maailman konfliktialueillakin tapahtui vain tavanomaisiksi muuttuneita asioita. Marko Kivikoski on opiskellut tutkijoiden näkemyksiä siitä, miksi jotkut päätyvät väkivaltaisiksi islamisteiksi ja Saana Sarpo tutustunut tilanteeseen Jordaniassa.

Kepu pettää aina »

Jotkut Irakista tulleet ovat kysyneet miksi Sipilä sanoi antavansa talonsa pakolaisten käyttöön, jos hän kerran ei tarkoittanut toivottaa heitä tervetulleeksi Suomeen. Tämä on kysymys, johon en ole osannut vastata.